tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ohjattu nouto ja arkisia askareita

Nyt onkin tapahtunut kaikenlaista ja osa varmaan jää kertomattakin! Alkuun harrastus puolen kuulumiset ja sen jälkeen muita juttuja.

Postin tuo..
Sain tässä yksi päivä tosiaan toivoa että posteljooni meille vielä postin tuo, kun unohdin laittaa Vempille ammatin harjoittamis esteen. Kauhealla kiireellä poika juoksi ovelle ”Posti tuleeee!!!!!”… Kolinaa ja ryminää ja kohta Vempi tulossa ovelta postinippu kauniisti suussa. Tapahtui siis ilmeisesti postin riisto posteljoonin kädestä, sillä ei se posti noin kauniissa nipussa siihen lattialle ole tippunut..
Iloinen postimies
Vempulan ohjattu
Käytiin yksi päivä tokon korvaus vuorolla treenaamassa ja koska paikalla ei ollut ketään muuta saatiin treenata koirien kanssa ihan itsekseen koko isolla kentällä. Vempula pääsi aloittamaan ja teki ensin ohjattua noutoa. Ensimmäistä kertaa oli kapulat alustojen paikalla. En tiedä oliko ongelma ensin kapuloitten ilmestymisessä vai käskytyksessä vai molemmissa, mutta jotenkin näin se meni. Lähetin Vempin hakemaan oikeaa kapulaa. Hyvin poika lähti, mutta kun huusin perään tuo, tapahtui jarrutus ja käännös minua kohti. Uusi suunta käsky ja niin löytyi kapula. Nyt kun jälkeenpäin miettii niin varmaan syynä oli se tuo -käskyn lisääminen, sillä sama ongelma toistui myös toisella puolella. Kun sitten annoin pelkän suunta käskyn alkoi kapulat nousta vähän paremmin, mutta kyllä tässä on vielä pohdittava miten asiaa saisi varmemmaksi. Kun poika kapulat sitten tajusi oli homma taas yhtä kivaa kuin normi noudossakin.
Vempi teki kolme kierrosta joiden aikana otettiin myös luoksetuloa, seuraamisen käännöksiä ja kokeiltiin nykyisen alo-luokan hyppyä.
Hyppy oli ensin hämmentävä kokemus Vempulalle jonka kanssa on tehty pitkän aikaa vain uusien sääntöjen mukaisesti avo-luokan hyppyä. Alkuun poika kiersi esteen ja olin että voi ei!! Ajattelin että kokeilen vielä kerran ja jos jotain sellaista taas tapahtuisi avustaisin hypyn niin, että se varmasti onnistuisi. Toisella yrityksellä homma meni niin kuin piti ja poika hyppäsi sekä pysähtyi heti käskystä. Hienosti Vempi myös malttoi pysyä paikallaan, kun menin viereen seisomaan. Ei otettu näitä kuin kaksi, sillä meidän tavoitteethan on sitten siellä elokuussa ja uusien sääntöjen mukaisessa kokeessa. Jos tarkoitus olisi kisata vanhoilla säännöillä olisin toki aloittanut tuon hypyn harjoittelemisen ihan vaan siitä yli menon palkkaamisesta.

Naken iloittelut
Nakekin pääsi tokoilemaan korvauskerta vuorolla ja sai tehdä kaksi pätkää. Kolme oli suunnitelmissa, mutta kun tyttö lopetti toisen pätkän niin hyvän tuulisena, halusin sen mielentilan jäävän päällimmäiseksi. Heti kentälle päästyään Teri otti riemukierroksia ja juoksi pienen ympyrän.
Ekalla pätkälle otettiin myös Tepan kanssa ohjattua. Viime kerrasta on varmaan jo kaksi vuotta mutta hyvin tyttö homman muisti. Heti ekalla haki oikeat kapulat, niin en sitten viitsinyt enempää asiaa jankata. Lopuista liikkeistä en järjestystä muista paitsi että luoksetulo oli toisen pätkän vika liike. Siinä välissä otettiin yksi ruutu nami alustalle, niin että minä puolivälistä matkaa tytön ruutuun lähetin. Sitten otettiin hyppy noutoa ja Nake oli niin hyvä ja iloinen tässäkin jutussa. Otettiin myös yksi liikkeestä maahanmeno, jossa palkkasin heti maahan käskyn jälkeen ja eihän tässäkään ollut ongelmaa.
Viimeisenä otettiin sitten sitä luoksetuloa. Ensin ihan avoluokan liikkeenä ja stoppi oli hyvä. Ajattelin sitten kokeilla voivoin luoksetuloa. Voi hyvänen aika miten se meni. Ensimmäisen pysäytys käskyn annoin tietysti ekalla merkillä ja siitä Nake sitten hölkytteli toiselle merkille ja pysähtyi siihen. Jos me nyt Naken kanssa ollaan ”vähän” kaavoihin kangistuneita niin tämä taas osoitti sen. Ehkä ollaan muutama vuosi tehty pysäytyksiä siltä matkalta ja tyttö on päättänyt että tällaisen matkan päähän pitää pysähtyä. Toinen yritys ja sama homma. En voinut taas muuta, kun huvittua neidin toiminnasta. Se oli niin Nakemaista! Sitten laitoin takapalkan lähdön taakse ja ajattelin sillä saavani pysähdyksen oikeaan kohtaan. No Tepa teki nakemaiset ja kävi luoksetulo käskyn saatuaan syömässä takapalkan ja lähti sitten vasta tulemaan. Mutta täysillä muuten tulikin ja en sitten kehdannut edes yrittää pysäyttää. Vikalla kerralla neiti malttoi olla syömättä takapalkkaa ennen aikojaan ja stoppikin saattoi olla nopeampi, mutta Teri oli kyllä niin kamalan iloinen ja juoksi ihan täysillä luvan saatuaan palkalle ja takaisin luokseni että itse asiasta huvittuneena jätettiin treenit siihen hyvään ja iloiseen mielentilaan.



Kokeenomainen treeni
Eilen oli kokeenomaisen treenin vuoro ja päätin siten kokeilla Vempin kanssa nykyistä alokas luokkaa hieman helpotettuna. Paikalla makuu otettiin jonkin pituisena, mutta poika oli kyllä aika levottoman oloinen. Ei sillä ollut aikomustakaan nousta, mutta häntä ja pää taas heilui lisäksi jotain hajujakin piti haistella. Helpotin sitten vikan pätkän ja menin ihan pojan eteen seisomaan. Oma syyhän tuo levottomus on, kun olen kai lisännyt liian nopeasti aikaa ja matkaa, varsinkin sitä aikaa! Tässä on siis nyt otettava takapakkia.
Seuraamisista otettiin vain vapaana seuruu. Näin pitkänähän ei olla koskaan seuruuta tehty ja nyt on ollut muutenkin teemana palkata käännöksistä. No ekan käännöksen jälkeen jännäsin jatkaako Vempi matkaa ja kyllähän hän sieltä tuli. Hieman oli matkalla haahuamista kontaktikaan ei koko matkaa pitänyt.
No maahan meno oli sitten hyvä. Hyvä seuruu, nopea maahan meno ja tiukka siellä pysyminen. Hyvä!
Luoksetulo oli muuten hyvä, mutta jätettäessä Vempulan pää kuulemma pyöri ja kyllä vielä käskyä antaessanikin poika katseli sivulle, mutta tuli kuitenkin. Tähän liikkeeseen nyt lisää yllätyksellisyyttä, jos vaikka saataisiin tarkkaavaisempi odotus.
Liikkeestä seisomisessa oli hyvä seuruu, mutta pysähdys olisi saanut tällä kertaa olla napakampi. Tässä myös oli mietintää, että ottiko poika yhden sivu askeleen käskyn saatuaan? Kun itse käännyin Vempiä kohti lähti poika tulemaan luokse, mitäs kummaa? Ei tainnut Vempula nyt olla ihan varma mitä oltiin tekemässä?? Kävin sitten pysäyttämässä pojan uudestaan ja nyt loppu osa sujui niin kuin pitikin.
Sitten vielä se hyppy jota edellispäivänä kokeiltiin. Ei se poika kauhealla vauhdilla hypylle mennyt, mutta eihän me tosiaan olla tuollaista hyppyä moneen kuukauteen treenattukaan. Eli ihan hyvä suoritus.
Kun aikaa vielä jäi otettiin pieni pätkä seuraamista, joka oli nyt tosi hyvää! Tästä siis sellainen asia korvan taakse, että Vempi vaatii sitten ennen koetta että oikeasti tehdään jotain esim. seuraamista, että saadaan turha vouhotus pois.
Sosiaalinen palkka onnistui näissä mölleissä ihan surkeasti tai siltä se minusta tuntui, en vaan osaa!! Kotona tosin tuli sitten mieleen, että Vempiinhän voi koskea ja se jopa tykkää siitä eli opettelen nyt kunnolla sen sosiaalisen palkan ja rapsutusten annon. On ne Terin kanssa niin erilaisia..

Jännä rappukäytävä
Meidän talossa on menossa putkiremontti, jonka takia rappukäytävään on ilmestynyt ammottavia poraus aukkoja. Koska Vempi on sellainen että varmasti niihin kävelee, kun on raukka vähän putkiaivo katsoin parhaaksi yksi päivä laittaa hänet kävelemään käytävän toista reunaa. Kauheaa sutimista ja toiseen suuntaan vetämistähän siitä seurasi. Ihmettelin hiukan asiaa, mutta annoin asian olla. Sama kuitenkin toistui seuraavalla kerralla ja nyt nostin Vempulan käytävän toiselle puolelle. Poika parka oli hieman kauhistuneen näköinen ja luupollaan. Siinä sitten kehuin kuinka reippaasti hän on siinä kauhean jännän aidan vieressä, jonka toisella puolella on iso pudotus. Pian siinä Vempin häntä nousi ja päästiin koti ovelle asti. Seuraavalla kerralla asia oli edelleen hieman jännä, mutta ei enää läheskään niin kuin aiemmin. Tällä kertaa pienet kehut alkumatkalle. Seuraavalla kerralla en sitten enää sanonut mitään, kun eihän siinä nyt mitään kummallista ole kulkea aidan vieressä. No nyt ei tuo käytävän reuna ole enää minkäänlainen jännityksen paikka vaan siinä kuljetaan ihan niin kuin missä tahansa muuallakin.

Pesuun jouti koko porukka
Tässä yhtenä keväisenä päivänä piti viettää koirien pesu päivää. Kumpaakaan ei ollut tarkoitus kokonaan pestä vaan hoitaa ongelma alueet eli Tepan anaalirauhaset ja Vempin ulkoillessa mustaksi värjääntyvät varpaat.

Ensimmäisenä vuorossa oli Vempi, joka pääsi kylpyyn heti aamu ulkoilun jälkeen. Koska meillä on semmoinen istuma-amme tuolla kylppärissä voin kertoa peseminen on aina ihan hirmu helppoa ja silleen. No tätä tassujen pesua nyt oli tehty jo muutama muukin kerta parin päivän sisään joten siihen on tullut jo tekniikka, altaan alaosaan vettä koiran nilkkoihin asti ja koira sinne lillumaan, tassujen heiluttelua ja pientä hankausta. Tämän jälkeen Vempula sai luvan nousta ylemmälle osalle, ensin etutassut ja niiden huuhtelu ja sitten takatassut. Sitten vielä tassujen kuivaus puristelu sekä vielä pyyhe kuivaus ja valmista.

Kun musta vesi oli toimitettu pois altaasta oli Tepan pyllyn vuoro. Minä varustauduin hommaan asian mukaisella suojavarustuksella eli kertakäyttöhanskat käteen. Se helpompi rauhanen tyhjeni taas melko helposti ja nestekin oli sen näköistä kuin piti. Enemmän työtä vaati ongelmarauhasen ongelmat. Ensiksikin mokoma yritti paeta käsittelyäni hakeutumalla syvemmälle. Vähän töitä tehtyäni sain kuitenkin ilkimyksen napattua kiinni ja tyhjennys alkoi. Ensin ei mitään, mutta sitten yhtäkkiä rauhanen päätti luovuttaa ja ampui nesteensä yläviistoon, johon en ollut varautunut. Tein taidokkaan? väistö liikkeen ja jatkoin homman loppuun rauhasen nyt ampuessa nestettä ennalta odotettuun suuntaan. Kun homma oli valmis kuivasin Terin ja nostin pois altaasta. Vielä ennen vesasta poistumista tarkistin peilistä ettei anaalirauhaseritteitä näkynyt missään. Kun sitten astuin ovesta ulos ja huitaisin hiukset pois silmiltä totesin että käteen jäi jotain märkää. Vettä?? Ei sentään se märkä oli ruskeaa eli väistöliikkeeni ei ollutkaan niin täydellinen kuin luulin vaan rauhanen oli onnistunut kostoiskussaan. Niinpä sitten jouduin vielä minäkin suihkuun joukon jatkoksi. Tilanne päättyi rauhasen kanssa tasapeliin 1-1. Seuraavaa ottelua odotellessa ja suojautumisvarusteita parannellessa.

Nakea niin nukuttaa

Näin paljon ehti tapahtua ennen kuin sain aikaiseksi mitään ylös kirjoittaa. Ehkä siinä on taas juttua vähäksi aikaa. Niin joo ja Vempi tapasi Hilda siskoaan leikkien merkeissä, siitä kuva saastetta loppuun. Buff!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kuukauden kuulumiset

No niin päivitelläänpä kuulumisia. Lähinnä luvassa toko juttuja.

Aloitetaan siis tokolla. Tepa viettää edelleen eläkepäiviä, mutta on päässyt mukaan treenaamaan. Hallitokoissa Teri on yleensä vain hengailemassa mukana ja seurailemassa nuorison menoa. Muutaman kerran ollaan nyt käyty ulkona treenailemassa, eräällä parkkipaikalla. Siellä myös tyttö on päässyt hommiin ja ollaan tehty lähinnä seuraamista, kakeja ja paljon tunnaria. Tai no ei sitä ehkä voi tunnariksi sanoa, kun olen heitellyt yhtä kapulaa hankeen ja neiti on sen sieltä saanut etsiä. Mutta kun se nenän käyttö on Tepan mielestä niin huippu kivaa!! No kunhan lumet ja jäät sulaa aletaan ottaa haju hommaa virallisempaan tapaan ja lisään kasan kapuloita näköpiiriin. Tavoitteena on saada Tepan tunnari kuntoon kesän aikana. Ihan vain koska tykkään kouluttaa koiriani ja Nake saa samalla kaipaamaansa aivojumppaa.

Vempulan kanssakin on tarkoitus aloittaa tunnarin opiskelu kunhan tosiaan säät sen sallii ja kapulan piilotus kasoja alkaa löytyä, siis lähinnä jäästä irti olevia lehtiä. Seuraamista  on nyt harjoiteltu kovasti ja se alkaa taas näyttää miltä pitääkin. Viimeksihän taisin kertoa meidän seuruu ongelmista? Viime kerralla ohjatuissa treeneissä meillä oli häiriö kerta ja se meni muuten tosi hyvin. Kouluttajakin sanoi huomaavansa selvää edistymistä häiriön siedon kanssa parin kuukauden takaiseen verrattuna. Aluksi tehtiin vanhan idarin tapaista liikettä niin että toinen koirakko teki samaa hommaa neliön vastapäisellä sivulla. Tehtiin yhtä liikettä kerrallaan eli maahanmenoa ja seisomista meidän osalta. Poika oli kyllä super taitava!! Ei olla siis liikkeinä näitä ollenkaan tehty, mutta no problem kyllä Vempi nää hommat osaa. Ilmeisesti pohjatyössä on onnistuttu? Seuraaminen oli tosi hyvää ja poika suoritti molemmat liikkeet heti käskyn saatuaan ja pysähtyi kuin seinään. Myös taakse menot sujuu. Välissä tietty otin Vempulan kanssa pelkän seuraamis pätkän ettei ala taas ennakointia ilmestymään.
Seuraava kierros olikin haastavampi, kun toinen koirakko teki toisessa laidassa luoksetuloa ja toinen teki seuraamista. Ensimmäiseksi tehtiin luoksetuloa ja se eka kerta olikin hankalin. Vempi meinasi lähteä juoksemaan toisen koirakon luokse ja kaarti jo tosi rajusti, mutta sain kun sainkin pojan huudettua matkalta luokseni leikkimään. Tämä oli minulle tosi iso juttu, koska aiemmin poika olisi varmasti valinnut sen toisen koiran luokse menon luokseni tulon sijaan. Olin niiin onnellinen tästä. Meidän seuraamis pätkällä pidin Vempulan hihnassa, koska tiesin että juokseva koira on hänelle vaikea häiriö. Vähän meinasi aluksi ajatus rakoilla luoksaria tekevän koiran suuntaan, mutta lopulta saatiin taas mielenkiinto suunnattua itse asiaan eli seuraamiseen.
Lopuksi tehtiin vielä paikalla olo harjoitus niin, että kouluttaja tuli eteen, vingutti lelua ja heitti jopa noutokapulan. Vempi oli aikas pro aiempaan tasoonsa ja noutokapulan himoitsemiseen nähden, eikä vilkaissutkaan kapulaa. Edes toisille koirille tehdyt sanalliset häiriöt ja häiriö käskytykset eivät saaneet kontaktia pahemmin katkeamaan. Myös paikalla olo tehtiin häiriössä eli kouluttaja kierteli koiria.
Ohjatun suuntia ollaan nyt Vempin kanssa aloiteltu ja ihan kivasti se jo ne hakee, mutta vasen puoli on selvästi pojalle se vaikeampi. Tässäkin varmasti edistytään, kunhan aletaan asiaa taas enemmän treenaamaan.

Muita juttuja
Mitäpäs muuta meille? Ei mitään ihmeellistä ihan vain tavallista arkea. Ohitukset sujuu tällä hetkellä vaihtelevasti, mutta entistä enemmän jo Vempi on alkanut tarjoamaan itse kontaktia ja into ujellus muitten luo on vähentynyt tämän ansiosta paljon. Toisella puolella tietä kulkevia koiria hän ei taida enää huomatakaan. Tepalla oli asian kanssa tuossa joku aika sitten hieman enemmän hankaluuksia, mutta nekin näyttää nyt jääneen taakse.

Facebookissa kiertää tällä hetkellä nami haaste, jossa koirat pitää laittaa makaamaan ja niiden ympärille asetella makupaloja tai joitakin hyviä nappuloita. Mekin muutama päivä sitten tuon haasteen otimme suoritettavaksi ja sehän onnistui! Ihan aluksi Vempi meinasi paikaltaan nousta, mutta kerran huomautus asian asiattomuudesta riitti. Kiltisti napottivat siis molemmat koiruudet paikallaan ympäröinnin aikana. Koska osassa haasteita on toinen osia missä koirat otetaan pois namien keskeltä niiden niihin osumatta päätimme suorittaa tämänkin osan. Tepalle homma oli helppo, nami vaan käteen ja varovasti kävellen pois namien keskeltä ja toiseen kohtaan istumaan. Mutta Vempula, jolle luopuminen on vielä tosi vaikeaa koki namien keskeltä pois tulemisen erittäin haasteellisena. Poika vain tuijotti nameja ja mietti että pitääkö näistä nyt yli mennä? Ei hänella ollut aikomustakaan nappuloita ottaa, mutta kamalaa että ne pitäisi ylittää!! No kyllä se ylitys lopulta onnistui, namipalan ja eteenpäin tuuppimisen avulla.

Alla namihaaste kuvat makaaminen keskella ja sen jälkeen. Nyt kohti uusia herkkuja. Buff!