tiistai 28. heinäkuuta 2015

Uusia sekä vanhoja tuttuja ja juttuja

Nyt on kyllä touhuttu kauheasti kaikenlaista, minä vaan olen ollut laiska asioita ylös pistämään. Ajattelin jo laittaa tämänkin ihan vaan kuva päivitykseksi, mutta jos nyt kuitenkin jotain kertoisin.

Uusia tuttavuuksia
Kesän aikana koirat ovat saaneet uusia tuttavuuksia koirista ja ihmisistä. Ensimmäinen uusi koira tuttavuus taisi olla Elli-beagle. Teri haukkui Ellin aluksi, mutta koska tämä ei vastannut mitään asia oli Tepasta ok ja Ellistä tuli hyväksytty kaveri. Vempi taas vallan hullaantui Ellistä, onhan hän ihanan tuoksuinen tyttö! Nyt Vempulan tyttö haikailu on onneksi jo helpottanut ja Ellikin sai loppujen lopuksi olla kävelyllä rauhassa. Koska nyt saatiin tällainen beagle kaveri, niin pitihän sitä nyt sitten ottaa tytöistä yhteiskuvia että saa vertailla Tepan ja beaglen eroja.


Kallon muodossa on paljon samaa
Seuraavat uudet tuttavuudet olivatkin sitten ihmisiä. Kävimme tätini luona vierailulla (joka toki oli jo vanha tuttu) ja tapasimme samalla pari hänen kaveriaan. Vempula oli erityisen mielissään huomiosta ja uusista ihmisistä. Teri käyttäytyi totuttuun tapaansa ja taisi haukkua. Toinen tuttavuuksista olikin jo Terille ennestään tuttu ja tytön mieltä lämmitti erityisesti tuliaisherkut. Takaisin tulo matkalla bussissa tapasimme myös ihmisiä, jotka pitivät kovasti Tepasta ja Vempistä. Tepa kyllä pötkötteli tottuneesti omalla paikallaan seinän vieressä, kun Vempi taas keskittyi hurmaamaan ihmisiä. Helsingistä kanssamme samaan määränpäähän matkaava nainen sai Vempiltä aikamoisen kasvopesun. Poika istui bussin lattialla uuden tuttavuutensa sylissä ja hökelsi onnessaan. Mikkelistä saimme lisää seuraa bussin takaosaan ja toinen uusista kyytiläistä innostui laulamaan Vempille. Setissä oli ainakin Elvistä ja "Sinun silmiesi tähden" -kappale. Tepaankin olisi kovasti haluttu tehdä tuttavuutta, mutta Tepalla oli oma tahtonsa tässäkin asiassa.

Meno matkalla molemmat lepäilivät
Leppävaaran citykarhu
Mollotus
Puistoilemassa
Vermon maisemissa
Löysähkön ulosteen takia myös takapuoli sai ponnarinsa
Ehtipäs Vempulakin paluu matkalla torkahtaa
Otteita Terin päiväkirjasta matkan ajalta: (julkaistu luvallisesti)
Saapumispäivä: Monta tuntia bussissa matkustusta. Iltakävelyllä pupuvauva x 2, haukuin molemmat!! Mummolle ilmoitettu.
Seuraava päivä: Pupu x 4, taas samat vauvapuput ja kaksi uutta. Haukuin ne kaikki!! Mummolle ilmoitettu.
Seuraava päivä 2: Pupu x 5!!!!! Kutsuin kahta leikkiin. Piilopulu x 1, en haukkunut. Mummolle raportoitu.
Seuraava päivä 3: Päivällä pupu x 1. Illalla pupu x 2. Haukkuminen kielletty, olisin halunnut kyllä. Raporttia mummolle laitettu.
Seuraava päivä 4: Pupu x 4! Tarkkailin vain. Mummolle ilmoitettu.
Seuraava päivä 5: Matkustusta.

Viimeisin uusi tuttavuus onkin sitten taas koira. Tapasimme eilen match showssa toisen schapendoes pojan Ukon ja pojat pääsivätkin sitten misseilyn jälkeen yhdessä hiekkamontuille juoksemaan. Kun pojat olivat jonkin aikaa leikkineet päätti Vempi alkaa liehitellä Ukkoa oikein kunnolla. Siinä pestiin toisen korvia ja esitettiin astumis yrityksiä, kumpiakin toki vain Vempin toimesta. Koska satoi vettä Vempistä todellakin näki missä oli tullut pyörittyä. Tepakin oli reissussa mukana, mutta tyytyi pienempään hiekalla verhoutumiseen, vaikka piehtarointi olikin hyvä yritys. Sain otettua joitakin lähes julkaisu kelpoisia kuviakin rotu tovereiden leikeistä. Kuvista huomaa hyvin poikien koko eron.

Pusu poskelle

Mitäpä muuta
Muut osioon joutuu nyt meidän kaikki harrastelu, jopa se pää harrastus eli toko. Ihan vaan sen takia, että on niin kauheasti asioita joista pitäisi kirjoittaa joten katsoin helpommaksi tiivistää ne yhden otsikon alle (laiskuus taas?).
No mutta aloitetaan kuitenkin tokosta. Ensiksikin Tepan tokottelut, jotka on lähinnä sellaista mielen virkistys puuhaa. Teri on tehnyt tunnaria kapuloita viskoen ja lisäksi jopa maltillisesti. Maltillisesti onnistui muotoon perustuvan tekniikan avulla. Viskoen hoitui normaalilla tavalla. Lisäksi on tehty seuraamista, jääviä, kakeja, noutoa ja hyppyjä eli niitä hommia mitä Tepa osaa ja saa onnistumis kokemuksia. Sitten on vaan temppuiltu kentällä.
Vempillä on ollut nyt ohjelmassa ainakin kiertoa, hän kun tahtoo tehdä liian löysän kaarteen merkin luona. Myös kehään menoihin on nyt kiinnitetty huomiota ja tehty onnistuneita paikalla oloja. Toko ringin treeneissä Vempi kyllä onnistui taas olemaan ihmeen häslä. Ei se pitkilleen olekaan sellainen tokossa ollut, mutta nyt ajatus katkeili ihan turhan paljon. Siitä vimmastuneena aloitin Vempille aktiivisuuden etsintä kuurin tai miten sen nyt sanoisi. Ollaan käyty seisomassa koirapuiston vieressä ja kävelemässä siitä ohi ja Vempi on saanut palkkaa kun on ollut itse aktiivinen minun suuntaani. Käytiin myös jalkapallokentän laidalla etsimässä pojan aktiivisuutta ja aika hienosti hän nyt sitä on alkanut tarjoamaan. En tiedä onko keino järkevä, mutta keksin sen itse ja näyttää toimivan. Pari kertaa olen joutunut poikaa nimeltä kutsumalla herätellä pois muista asioista ja yleensä eka kerta riittää huomion saamiseen. Meillä alkaisi suurimmaksi osaksi kai olla uuden alo-luokan liikkeet kasassa, vain pitkä seuruu vaatii vielä tekemistä ja toki liikevälit.

Tokoilujen lisäksi ollaan käyty kaksi kertaa mätsäreissä buudelikisoja harjoittelemassa. Voin kyllä vain todeta, ettei ole minun juttu. Parin viikon päähän olen pojan kuitenkin näytelmiin ilmoittanut, niin täytyyhän sitä vähän harjoitella. Ekaan mätsäriin ilmoitin molemmat koirat ja se olikin aikamoista kahden kehän välillä juoksemista. Tepa oli veteraaneissa saaden sinisen nauhan ja ollen lopulta sinisten veteraanien neljäs. Herkkuja tuli joten Teri oli onnellinen. Vempi juoksi ja seisoi mielestäni hienosti ja lähti punaisten aikuisten kehästä viimeisenä ulos ennen sijoituksia. Poika sai kuitenkin punaisten aikuisten Päivän positiivinen -palkinnon. Toinen mätsäri pyörähdys oli eilen. Sinne ilmoitin vain Vempin kehä käytöstä harjoittelemaan. Kehä oli pieni eli ei siellä paljon juostu ja se mitä juostiin ei ollut parasta Vempiä. Etuliikkeet oli sellaista toko hypyttelyä, jota en kyllä sinnekään haluaisi. Tuloksena sininen nauha ja aktiivisuuden tarjoamis yrityksiä.

Tänään jatkettiin touhuilua käymällä vinttikoiraharrastajien järjestämässä kiihdytyskisassa. Koirien ajat kerron joskus myöhemmin, jos muistan. Teri oli kai 18. tyttö juoksi ajanotto tolppien ohi loppu päässä ja taisi käydä niin, että ihminen kävi ajan stoppaamassa? Mietin aluksi lähteekö Tepa ollenkaan vieheen perään, kun näkee jo heti mikä se on. Erehdyin sanomaan vihje sanan "pupu" ja tyttö alkoi tähyilemään metsään päin. Hups.. Onneksi Teri kuitenkin sitten lähti vieheen perään eikä jatkanut matkaansa enää omia aikojaan. Takaa päin tytön menoa katsottuani täytyy todeta, että on hän kovempaakin mennyt ainakin mielestäni. Liekkö sitten vanhuus hidastanut vai onko se kovempaa meno vain minun kuvitelmissani?? Joskus tyttö on kuitenkin pinkonut 40 km/h ajavan auton perässä mukana pysyen pitemmän matkaa.
Jos Terin kohdalla pelkäsin että ottaako tyttö matkalla jonkin kivemman hajun ja jättää vieheen seuraamisen sikseen, niin Vempin kohdalla ei sellainen käynyt mielessäkään. Yksi järjestäjistä piti poikaa pannasta, kun minä menin toiseen päähän häntä huutelemaan. Jo heti vieheen nähtyään Vempula siitä kiinnostui. Kun viehe lähti liikkeelle huusin Vempille kiinni käynti käskyä ja poikahan juoksi! Hienosti Vempi meni vieheen perässä ja pysähtyi vasta kun viehekin pysähtyi. Pojan loppu sijoitusta en muista, mutta hänen edelleen menneet koirat taisivat olla koko luokkaa sakemanni? Ai niin olihan siellä toki pari bortsuakin edellä.
Tuonnehan lähdettiin, koska halusin tietää kuinka kovaa nuo koirat halutessaan pääsee. Tepan tulos nyt ei ehkä vastaa todellisuutta, mutta saipahan taas molemmat omat luut osallistumisen johdosta.

Noin paljon on ollut viime aikoina tapahtumia ja osa jäi mainitsemattakin, en edes onnistunut kovi hyvin sitten tiivistämäänkään. Buff!

Vempi meni piiloon sängyn alle