torstai 12. tammikuuta 2017

Tepan pedin valloitus

Viime vuoden koiramaiset menot päättyivät perinteisesti Messariin. Olin tänä vuonna jo etukäteen päättänyt mitä sieltä aion koirille ostaa, ettei homma nyt menisi ihan mahdottomaksi. Listalla oli siis ainoastaan Vempin puolenvuoden ruoat ja hampaita puhdistavia tuotteita muutamaksi kuukaudeksi. Pysyin todella hyvin suunnitelmassa ja ainoa listan ulkopuolinen ostos oli Terin uusi makuualusta. Se tuli ostettua vähän niin kuin vahingossa, kun tarkoitukseni oli mennä ”vaan katsomaan” mitä Back on Track:in pisteellä on myynnissä. No sieltä sitten löytyi koiran petejä messutarjouksin ja pitihän sellainen nyt ostaa. Olin jo aiemmin miettinyt kyseisen merkin petiä varsinkin Tepalle, sillä ajattelin sen tuntuvan mukavalta hieman viluisen vanhuksen alla.
Back on Track koiran makuualunen siis lähti mukaan ja Tepa saikin sen käyttöönsä samantien, vaikka joululahja olikin. Puhun Teristä, koska hän sen alustan heti itselleen omi. Toki oli tarkoitus että molemmat koirat voivat petiä käyttää, mutta tässä nyt kävi näin.
Laitoin alusen sohvan päälle, kun siinä Tepa enimmäkseen pötköttelee kotona ollessani. Vaikka alusta ei ollut normaalilla lepäily paikalla, löysi mummeli sen lähes heti ja kävi siihen nukkumaan. Hetken lepäiltyään hän päätti siirtyä toiseen päähän sohvaa. Ei neiti siellä kuitenkaan kauaa viihtynyt, vaan alkoi kohta katselemaan uutta makuualustaansa ja päätti siirtyä siihen takaisin. Siirsin jossain vaiheessa alustan Tepan normaaliin lepäily kohtaan, mutta se paikkapa ei enää kelvannutkaan vaan neiti nokkela siirsi alustan omatoimisesti viereeni ja teki siitä pesän itselleen.
Makuualusta on kyllä ollut Terille tosi mieluisa. Ei siis mikään turha ostos todellakaan! Vempikin on toki päässyt sitä pikaisesti kokeilemaan ja siinä selällään pötköttämään, kunnes Tepa on taas ottanut tuotteen haltuunsa.

Makuualustasta saa kätevästi myös pesän tehtyä

Otin alustan pois käytöstä muutaman päivän ajaksi, sillä tarkoitus oli testata miten BoT makuualusta vaikuttaa koiran yö uniin. Koska Terin yöt on muutenkin todella rauhallisia, ajattelin ettei niitä voi enää paljon rauhallisemmiksi saada. Ajatuksena oli, että laitan tauon jälkeen alustan sänkyyni (kyllä minun koirat saa tulla viereen nukkumaan), jotta Teri voi siinä yöllä ja yksin ollessaan halutessaan nukkua. Ensimmäisenä yönä Terin yöaikaisessa aktiivisuudessa oli selvä nousu. Makuualustalla siis olikin ensimmäisenä yönä aktivoiva vaikutus. Paljastettakoon kuitenkin että tämä johtui siitä, että sijoitin alustan jalkopäähän. Teri joka ei normaalisti nuku siinä päässä sänkyä oli yön aikana siirtänyt uuden alustan ”omalle paikalleen” eli viereeni. Muuten öissä on ollut huomattavissa välillä vielä hieman rauhallisempia yöunia kuin aiemmin, normaaleja vaihtelujakin toki löytyy.

Alla on kuvasarja Terin aktiivisuudesta ilman alustaa, alustan petauksesta ensimmäisenä yönä ja jo paikallaan olevan alustan kanssa. Ensimmäiselle päivälle sattui lepopäivä, sitä ennen oli kyllä normaali aktiivinen päivä eli yö unet ei ole lepopäivän jälkeisiä. Kaksi muuta päivää olivatkin sitten aktiivisempia, tosin kylläkin huikean pitkillä yöunilla varustettuja. Huima muuten tuo aktiivisten tuntien ero lepopäivänä verrattuna aktiivisempiin päiviin.

28.12 Yö ilman alustaa.  30.12 Alustan petausta.  31.12 Alusta paikoillaan

Tepa tosiaan nauttii makuualustasta täysillä ja Vempikin silloin tällöin sille päästessään. Olipa kerrankin onnistunut joululahja. Juttua Vempin messarireissusta ja sen aktiivisuudesta tulossa jossain vaiheessa. Buff!

Onni on oma BoT

3 kommenttia:

  1. Onnea on omapeti johon mahtuu kokopituudelta lepäämään..jee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei tarviste Terin itseään asetella tuohon mahtuakseen :)

      Poista
  2. Teri on niin nuorennäköinen ja Vempi komea uros kravatissaan..onnea sankarille ja kamulle.

    VastaaPoista