Aikaa onkin päässyt vierähtämään viime kirjoituksesta, mutta ei se mitään päivittelen nyt viime aikaisia tapahtumia :)
Luoksetulon stoppi ja muita liikkeitä
Ensin tokoon.. Meidän on tullut lähiaikoina kovin vähän treenailtua tätä mukavaa lajia, kun on ollut kovia pakkasia ja milloin mitäkin. Nyt kuitenkin tiistaina päästiin taas treenaamaan :)
Paikalla oli vain yksi kouluttaja, joten alkuun tehtiin liikkeitä ryhmässä ja loppuun jokainen sai vielä halutessaan ottaa jonkin liikkeen yksinään.
Otettiin Tepan kanssa pari ihan lyhyttä pätkää maassa oloa, niin että minä olin kokoajan näkyvissä. Hienosti tyttö pysyi ja otinkin hänet parin kerran jälkeen jo pois rivistä. Sitten otettiin seuraamisia. Neiti oli aluksi ehkä hieman kuutamolla, mutta loppua kohti oli asenne jo paljon parempi ja seuraaminen oikea paikkaista. Vapaaehtoisesti sai tässä välissä tehdä muutaman askeleen siirtymiä ja kyllähän me Terin kanssa niitä tehtiin. Kolme oikealle, kolme taakse ja kaksi vasemmalle. Voi että miten hienosti meni taaksepäin siirtymätkin vaikka ollaankin tähän mennessä otettu niitä maksimissaan kahdella askeleella!
Jääviä otettiin kaikkia mahdollisia. Ensin maahanmenot, jotka olivat taattua Teri laatua eli heti tyttö tipahti ja pysyi hienosti maassa myös takana käynnin aikana.
Seisominen oli todella hyvä ensimmäisellä kerralla ja taakse paluussakin tyttö tojotti jalat tiukasti paikoillaan. Toisella kerralla ei sitten tyttö meinannutkaan pysähtyä. Kaksi käskyä piti antaa ja sitten vasta meni asia jakeluun. Olisi tietysti pitänyt jättää se toinen kerta tekemättä, kun ensimmäinen meni niin hyvin. No jälki viisas on tietysti hyvä olla..
Viimeisimpänä koitettiin istumista, mitä ei oltu Terin kanssa koskaan aikaisemmin tehty. Ajattelin että kokeillaan nyt ensin suoraan liikkeen omaisesti ja sitten katsotaan miten alusta lähdetään liikettä kunnolla rakentamaan. Ei sitä kyllä tarvinnut sen enempää rakennella, kun neiti istua napsahti heti käskyn kuultuaan molemmilla kerroilla ja malttoi istua myös silloin kun otettiin takana käynti mukaan :) Mainio koiruus! Toisaalta istumistahan on kyllä tullut jo pienestä asti harjoiteltua.
Viimeisenä ryhmäliikkeenä otettiin luoksetulo kujan läpi. Ennen sitä Tepa kyllä ehti suorittamaan aidalla haukkumisen, josta se tuli vasta toisella kutsulla pois. Ehkä pitäisi ensi kerralla karjaista kunnolla, jos tyttö saa moisia aatteita päähänsä? Siinä kouluttajakin ihmetteli tytön käytöstä, kun se muuten tekee niin mielellään juttuja minun kanssani. Mutta siis luokse tuloon. Neiti jäi nätisti ja tuli heti ensimmäisellä kutsulla suoraan perussentoon vaikka luosetulo olikin haukkuma-aitaa kohti. Hienosti tyttö myös malttoi istua ja olla kontaktissa, kun muut tekivät luoksetulonsa.
Yksilö liikkeenä otimme luoksetulon stoppia, missä tuli taas hyviä huomioita. Ensiksikin minun käteni on päättänyt ruveta jäämään pysäytyksessä eteen ojennetuksi. Kummallista, johtuisikohan se niistä Terin suorittamista luvattomista läpijuoksuista? Lisäksi sain tietooni, ettei käsimerkki ole ehkä tarpeeksi terävä ja se saattaa vaikuttaa asiaan. Näistä viisastuneena tein lyhyen ja terävän käsimerkin ja neiti pysähtyi heti kuin seinään. Nyt on siis harjoiteltava matkan lisäksi oman kehon hallintaa.
Onnistuneet treenit oli kaiken kaikkiaan ja pääasia tietysti, että itselle jäi niistä hyvä mieli :)
Muutoksia
Terin ruokavalio on saanut viime aikoina kokea muutoksia, kun olemme päätyneet kokeilemaan barffaamista. Ilman tytön vatsa oireita tuskin olisi tällaista tullut koskaan kokeiltua, mutta asiaa mietittyäni ja lääkärin kanssa aiheesta keskusteltuani päädyin tähän ratkaisuun. Aluksi aloitimme broilerin siivillä ja tutulla puuro liha sekoituksella. Nyttemmin Teri on saanut myös hieman kalaa ja kasvissosetta sekä rustoja ja ydinluita. Seuraavaksi olisi tarkoitus lisätä erilaisia liha aterioita neidin ruokavalioon.
Pari kertaa on neidillä aamulla ollut tyhjän mahan oksentelua, mutta uskon sen johtuvan minun liian hyvistä unenlahjoista, kun en ole itseäni tarpeeksi aikaisin saanut ylös. Yksi oksennus kerta sattui tytön ollessa hoidossa, mutta reippaana ja fiksuna tyttönä Teri oli mennyt kylpyhuoneeseen oksentamaan. Tästä käytöksestä kyllä saa olla todella ylpeä vaikka se opittua onkin :) Bonuksen Tepa oli vielä ryöminyt kylpyhuoneeseen lasi oven ali, jossa rako on ehkä jotain 25 senttiä!
Muuten ruokinnallinen muutos on sujunut hyvin, eikä Tepalla ole ollut yhtään kipukohtausta sen aikana :) Ja luonnollisesti kaikki ruoka on hyvin maistuvaa
Toinen muutos täällä on tapahtunut säässä, niin kuin muuallakin Suomessa. Ihana lumi on vallannut maan pinnan ja puittenkin oksat. Teriltä on tämän asian johdosta lähtenyt ainakin neljä vuotta henkisestä iästä pois. Maassa pitää pyöriskellä ja tehdä lumienkeleitä. Lisäksi lumen innoittamana voi jopa riehaantua leikkimään tai taistelemaan lelun saannista. Koska lumi on kevyttä pakkaslunta yksi asia ylitse muiden on pään lumen alle työntäminen ja siellä tuoksujen tutkiminen. Myöskin lumeen jo peittyneet jäljet löytyvät helposti.
Tuossa pään hankeen työntämisessä on vain se huono puoli, että lumenpinnalla tapahtuneet asiat jäävät huomaamatta. Tai no miten sen nyt ottaa, ehkä kaikkea ei ole tarkoituskaan huomata. Eilen pysähdyin Terin hankeen kaivautumista odottelemaan ja huomasin jonkin pienen liikkuvan kauempana rannalla. Jäin sitten sen touhuja tarkkailemaan ja huomasin en olevan kärppä valkoisessa talviturkissaan. Koskaan aikaisemmin en ole kärppää luonnossa nähnyt enkä odottanut nytkään näkeväni keskellä kaupunkia vaan siinä se puuhaili, välillä nousten kahdelle jalalle tähystämään. Välillä kärppä uskaltautui lähemmäs ja pelästyi sitten maton tamppauksen ääntä tai Naken ravistelua. Lähimmillään tuo veijari taisi olla 4-5 metrin päässä. Tuijotin sen touhuja ainakin viiden minuutin ajan kunnes oli aika lähteä liikkeelle, kun Teri alkoi osoittaa palelun merkkejä ja kärppäkin sujahti taas lähemmäs rantaa musta hännänpää vilahtaen.
Tällaista tällä kertaa. Katsotaan josko tulisi taas tarvetta päivitellä kuulumisia vähän tiheämmällä välillä :)
lauantai 15. joulukuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Tahti Tepan tassujen
Kun ensi lumi tavoittaa maan minä innostun aina kovasti ja halu päästä katselemaan lumi kuvia on kova. Niin kukapa lumesta tykkäävä ei lumi kuvia mielellään katselisi? Minä kuitenkin tykkään katsella hieman erilaisia kuvia, nimittäin kuvia Terin tassun jäljistä. Jotenkin on vaan hienoa huomata jäljet puhtaalla hangella. Jäljistä on mielenkiintoista myös tarkkailla millä askel lajilla muut koirakansalaiset ovat olleet liikenteessä. Maa on nyt oikeasti aivan paljas eikä tassujen jälkiä ole näkyvissä, mutta ei hätää kyllä minulta Tepan askelluksesta kuvia löytyy ;)
Pupu liikennettä
Eilen kohtasimme ulkoillesamme kohtalaista pupu liikennettä. Liikkeellä oli kaksi eri loikkijaa, jotka sattuivat matkamme varrelle. Ensimmäisen Teri huomasi, kun sille asiasta sanoin tai ainakin luulen että huomasi. Ainakin pupun jäljet tuli pikaisesti nurmikolta haistettua. Loikkija ei kuitenkaan aiheuttanut sen suurempaa tunteen purkausta vaan matka jatkui normaalisti.
Seuraava pupu odotti meitä tiellä istuskellen. Tämäkään kaveri ei aluksi aiheuttanut suurta reaktiota, mutta kun se oli loikkinut tietä myöten jonkin aikaa edellämme heräsivät Tepan metsästäjän vaistot, yllättävän vaimeasti kylläkin. Jonkin verran oli pupukiihkohaukuntaa ilmassa, mutta vetämistä ei. Ahkerasti tyttö pupua jäljesti sen jälkeenkin kun loikkari oli jo pusikkoon livahtanut. Tällä kertaa jäi kuitenkin saalis saamatta.
Toisen ilo on toisen tuska
Tänään oli kaupungissamme joulukauden avajaiset ja siihen liittyvä tori tapahtuma Me emme Tepan kanssa pahemmin tapahtumassa viettäneet aikaamme. Lenkin yhteydessä kuljimme kyllä alueen läpi, mutta porukkaa oli niin kamalasti paikalle että taisi meitä molempia hieman jopa ahdistaa. Äkkiä siis kotiin ja valmistautumaan pahimpaan eli ilotulitukseen.
Heti sisälle päästyämme annoin Tepalle luun pureskeltavaksi ja aloin suihkia feromonia ympäri tytön häkkiä ja muuallekin asuntoon. Haihdutin meillä onkin nyt ollut jo jonkin aikaa seinässä.
Mitään tarkkaa tietoa ei ajasta ollut, mutta jotenkin ajattelin että tuollainen tapahtuma on loppu puolella ja niin se sitten olikin. Kun paukutus alkoi olin itse keittiössä ja tulin sieltä Terin menoa katsomaan. Neiti oli mennyt omaan häkkiinsä ja katseli sieltä pelästynein silmin paukkeen suuntaan. Laitoin musiikkia kovemmalle ja hain possunkeuhkoa taskusta kokeilu mielessä. Annoin Nakelle ensimmäisen palan ja kas kummaa sen pystyi jopa syömään!! Niin siinä sitten syöttelin järkyttyneelle tytölle herkkuja. Lopulta aloin ripottelemaan murusia Tepan nepan eteen, niin että neiti sai hieman käyttää nenäänsä ne löytääkseen ja kyllähän se nenä toimi :)
Paukkeen jälkeen Tepa kykeni käymään keittiössä, mutta palasi sen jälkeen pilkkimään häkkiinsä välillä tosin hermostuneesti ikkunaa kohti vilkuillen. Kun Nake viimein nukahti ajoi hänet ylös odottamaton kaasu purkaus. Tyttö pieraisi oli todella järkyttyneen näköinen ja tuli luimistellen viereeni istumaan. Purkaus kyllä kuulosti aivan pyöränkumin tyhjentymisen ja paineilman sekoitukselta, joten ihmekös tuo. Vielä tähän mennessä ei oli tyttö uskaltautunut takaisin häkkiinsä.
Näin tällä kertaa. Nyt vain toivomaan, ettei päivän kuhistukset saa Terissä aikaan vatsanväänteitä.
Peitsauksen jäljet |
Naken ravi |
Ravi pienellä sivu askeleella ;) |
Ja hanki hyppyjä :) |

maanantai 5. marraskuuta 2012
Taitava agility-alokas
Eilen päästiin Terin kanssa pitkästä aikaa agilitya harrastamaan :) Viimeksi tätä riemua on ollut tarjolla elokuussa.
Jo matka paikan päälle Kajaaniin Rakki-areenalle oli jännittävä, sillä se reitti ei ollutkaan niin helppo, kuin kartassa näytti. Juuri ennen matkaan lähtöä karttaa kyllä vielä katsoin, mutta silti. Matkalta otimme kyytiin Hetan ja Einon, joista Eino meni Tepan seuraksi takaboksiin.
Ajoimme Kajaaniin ja löysimme itsemme aivan keskustasta. Jossain oli siis menty vikaan, sillä oikea risteys ei ollut tullut vastaan. Siinä sitten piti soitella neuvoja netin ääressä olevalta ihmiseltä, jonka avulla onneksi löysimme lopulta perille :) Jos ei olisi ollut matka seuraa mukana, niin tuskin olisin hallille edes löytänyt.
Sitten itse asiaan eli agiliitoon. Olimme Terin kanssa vuorossa viimeisinä ja hienosti tyttö jaksoi odottaa vuoroaan. Vähän toki piti välillä piipata ja vinkua, mutta ei todellakaan pahasti.
Kun päästiin radalle oli ensimmäisenä rengas. Sitä otettiin yksittäisenä esteenä. Ensimmäisellä kerralla Nake sujahti ohi ja toisella hän hyppäsi renkaan ja kehikon välistä. Tämän jälkeen otin tytön vastaan heti renkaan takana ja jo hyppy sujui. Sitten vielä kerran lähetin neidin vierestäni renkaalle ja sekin onnistui. Niinpä siirryttiin keinulle, jossa ensimmäinen suoritus oli niin vauhdikas, ettei Nake ehtinyt kovin pitkään kontaktilla seisoskella. Seuraavalla yityksellä tytön rohkeus loppui kesken ja hän hypähti kesken matkan pois keinulta. Kolmas kerta (tällä kertaa hihnassa) toden sanoi ja neiti selvitti keinun. Takapää tosin tipahti ja siinä vaiheessa tajusin olevani taas liikaa tytön takana. Vielä yksi kerta, jolla muistin mennä kauemmas ja niin oli Tepalla hieno 2on2off kontakti eikä keinukaan enää niin hirvittänyt.
Seuraavaksi oli hyppy putki yhdistelmä.jossa putken pää piti hakea pimeästä kulmasta ja hienosti Nake sen suoritti. Kun tämä oli tehty pari kertaa päästiin tekemään hyppy-putki-hyppy-putki yhdistelmä ja Teri oli aivan loistava! Ensimmäisellä kerralla taisi Nake sujahtaa toisen hypyn ohi, mutta sen jälkeen ei enää ollut sitä ongelmaa. Tyttö sai kehuja hienosta irtoamisesta toiselle putkelle.
Puomi meni muistaakseni hyvin ja tyttöä palkattiin kontaktilla namikuppiin, niin että vähän väliä sinne tipahti uusi nami ja aina samalla pysähtymis käsky.
Sitten otettiin kolmen hypyn sarjaa, jonka jälkeen tuli mutka putkeen ohjaus. Hypyt oli kaikki eri tasossa eli eivät olleet samalla linjalla ja viimeisen jälkeen piti tehdä valssi ja ottaa Nake toiselle puolelle ja ohjat putken kauempana olevaan päähän. Minä olin hieman myöhässä putkeen viennissä ja Nake ehti mennä siitä ohi. Tyttö jatkoi kohti puomia parin metrin verran, jolloin hänellä alkoi raksuttamaan ja seurauksena oli u-käännös ja niin löytyi putki. Tällä kertaa Teriä kehuttiin fiksuksi, kun se noin tajusi asian :) Minun hieno ja viisas Tepa!
Välillä Nake yritti käydä bongailemassa puomin viereisellä seinällä olevaa kuppia, johon herkut olivat aikaisemmin tipahdelleet. Kuitenkin joka kerta tyttö tuli takaisin ja huoletta pystyin jättämään hänet istualtaan odottamaan, kun harjoittelin pätkiä ilman häntä.
Siinä oli meidän treenit. En nyt tarkkoja sanoja muista, mutta Tepa sai kehuja kehuja hyvästä työ innosta ja minä siitä, miten hyvin tyttö on minulla hallinnassa :D Lisäksi taisi olla niin, kun joillekin mietittiin keinoa saada vauhtia lisää, niin meidän aloittelijoiden piti välillä jopa rauhoittaa koiriamme, kun ne olivat niin vauhdikkaita ja innoissaan.
Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi todella hyvä mieli ja oikein innoissani odotan seuraavaa kertaa ja niin varmasti tekee Nakekin. Ai niin, nyt pitää jatkossa muistaa katsoa koiraa, eikä estettä, niin ohjaus paranee eli päin vastoin kun tokoillessa. Koska treeneistä ei ole kuvia, laitan niitä Terin omatoimi treeneistä toissa viikonlopulta.

Teri on taas lentoon-lähdössä-luppakorva. |
Luonnon este sattui reitille |
Hops! |
Meno oli jo niin hurjaa, että Teriä itseäänkin hirvitti |
Tämä kasa ei ollut laisinkaan liian jyrkkä |
torstai 25. lokakuuta 2012
Terin tyrmäys yritys
Koska tänä syksynä ei ole vielä löytynyt mädäntyneitä sieniä, joutui Teri käyttämään mielikuvitustaan tyrmäys yrityksessään. Terin onneksi yritys oli tehty uskomattoman helpoksi, sillä silmätippa kuuri jatkuu vielä viikon loppuun asti.
Tapahtuma sijoittui tietenkin tippojen laitto hetkeen, miten muutenkaan neiti olisi päässyt pullon läheisyyteen? Lähestyin tyttöä tippapullon kanssa ja hänen ilmeestään näki mitä tuleman piti. Kiltisti tipat sai tietenkin laittaa, mutta sen jälkeen piti ottaa pitkä nuuhkaisu pullon suuntaan. Minä siinä suljin korkin ja päätin antaa Terin haistaa hieman pulloa. Ajatuksena, "Tätä minä laitoin silmiisi". Neiti lähestyi pulloa kuono pitkällä ja silloin se tapahtui... Lips, pullon kylkeen. Hyvin pieni ja varovainen lipaisu siis. No minun onneksi ja Terin epäonneksi korkki oli kiinni, enkä ollut pulloa läikyttänyt joten tyrmäys jäi yritykseksi.
En todellakaan olettanut muuta kuin nuuhkaisua, mutta aina sitä vaan oppii uutta.
Kuuluuko kroko nyt riskiryhmään?
Terin krokon oli taas aika päästä etelänlomalle (lue pesukoneeseen volttia heittämään). Kroko oli jo todella likaisen rusehtava päältä, onhan se toki ollut kovassa käytössäkin ;)
Niin siis lähti kroko "lomille". Lomilta (pesukoneesta) paluun aika koitti ja oli vuoro siirtyä kuivattelemaan kastunutta kuontaloa. Kun nostin krokon koneesta huomasin ensimmäisenä lörpähtäneen hännän. Seuraavaksi huomioni kiinnitti taittunut niska. Mutta pahin viimeiseksi, kaikki hännästä ja niskasta lähtenyt täyte oli siirtynyt keskivartalon tienoille tai niin minä sen tulkitsen. Näin siis herää kysymys kuuluuko kroko nyt kakkos tyypin diabeteksen riskiryhmään?? Jos Teri huomaa tilanteen ennen kuin ehdin suorittamaan krokolle kehonmuokkauksen voi tytön kysymys tulva olla melkoinen.. "Onko kroko syönyt ilman minua? Missä kroko on syönyt? Miksen minä päässyt mukaan? Miksei kroko tuonut mitään minulle?"
Huolihan olisi toki aiheellinen, mutta pitäisiköhän Tepan miettiä mitä huolta on aiheuttanut krokolle tyrmäys yrityksellään?
Tyrmäys yrityksestä on nyt selvitty ja krokokin on päässyt saunanlauteelle kuivattamaan itseään.

Putosin melkein! |

Vai onko se sittenkin kaljamaha? |
tiistai 16. lokakuuta 2012
Menoja ja metsäilyä
Terillä on taas touhua riittänyt, kun kävimme viikonloppuna reissaamassa Savon eteläisellä puoliskolla. Määränpäänä olivat mökki ja rakennus työmaa.
Lauantai aamuna lähdimme rakennukselta kohti markkinoita. Teri oli varustettu hyvällä ja reippaalla mielellä ja perille saapuessamme meno oli sen mukaista. Aluksi oli kova veto yritys päällä, mutta parilla muistutuksella se korjaantui ja tyttö tallusteli vieressäni mallikelpoisesti hihna löysällä.
Jonkin aikaa alueella kierrettyämme Tepalle iski paniikki. Hän kuuli kuinka puisen laatikon kansi kopsahti kiinni. Tätä tapahtui jatkuvasti, sillä joissain kojuissa vaihto rahat olivat juuri tuollaisessa laatikossa. Paniikki veto siis päälle ja hirveä tärinä, värinä ja läähätys. Alkuun ajattelin, että kyllä se siitä. Niin kuin aina erheelisesti alkuun ajattelen.. Itse asiassa minulla meni pitkän aikaa ennen kuin aloin erottaa tuon kannen kopsahduksen, kuuloni kun ei satu olemaan niin loistava kuin Terillä. No aikansa vedettyään ja paniikkiaan lietsottuaan otin tytön jalkojeni väliin ja silittelin rauhoittavasti. Pyysin kontaktia ja kas kummaa se löytyi ja jopa herkku kelpasi! Pari kertaa jouduin tämän toistamaan ja tyttöä muistuttamaan vetämättömyydestä hieman kovemminkin (kuitenkin siis ilman väkivaltaa, jottei kellekään jäisi väärä käsitys!). Tutut ihmiset saivat neidin hännän taas nousemaan sekä murheet unohtumaan ja loppu sujuikin taas hyvin.
Onneksi rankan aamun jälkeen oli luvassa jotain erityisen kivaa, kun Tepa pääsi ensin mökille juoksentelemaan ja sitten vielä Okua tapaamaan ja hänen kanssaan leikkimään.
Pitkän päivän iltana tapahtui sitten jotain täysin odottamatonta ja ennen kuulumatonta. Teri oli todella väsynyt ja etsi epätoivoisesti pehmeää ja lämmintä nukkuma paikkaa mökistä. Kaikki tytön käyttöön luvatut tuolit sekä rahit olivat varattuja ja lattia oli kylmä. Aina kun joku erehtyi takapuolensa penkistä nostamaan oli Tepa saman tien vapaaksi jääneellä paikalla sen näköisenä että: " Tässähän minä olen ollut koko ajan", kunnes häätö tuli. Aikansa pehmeän paikan toivossa säntäiltyään Teri suostui tulemaan pyynnöstä syliini. Pari kierrosta neiti siinä teki kuin petiä pedaten, mutta päätti kuitenkin jäädä istumaan.
Hetken istumisen jälkeen alkoi pienen tytön kuono nuokkumaan ja silmät painuivat kiinni. Tepa huojui unen rajamailla ja tassut alkoivat luistaa. Pieni korjaus liike ja sama jatkui. Painoin varovasti neidin itseäni vasten ja laitoin käteni hänen päänsä ali ja kainaloon. Vielä piti tytön vähän aikaa sinnitellä, mutta lopulta uni vei voiton ja Nake painoi päänsä olkapäälleni. Siis Teri joka ei vapaaehtoisesti sylissä viihdy kuin vain mahan kipukohtausten aikana!
Minun olkapäätäni vasten tyttö nukkui hyvän tovin. Voi miten ihana hetki tuo olikaan :) Tästä voi vaan todeta, että Tepa oli todella väsynyt!
Sunnuntaina kävimme metsä lenkillä ja se oli taas taattua Teri-vuohi laatua :D Hienosti onnistui kiipeäminen jyrkkää kallion seinämää pitkin. Vain yksi lehdillä kuorruttunut kallio osoittautui ylivoimaiseksi ja puoli välissä oli tytön käännyttävä takaisin. Tepa kyllä nautti tästä tilaisuudesta täysillä ja pysyi aika hyvin lähettyvilläkin retken ajan.
Niin ja melkein pääsi unohtumaan että otettiin vähän tokoakin viikonlopun aikana. Hypyssä alkaa olla aika hyvin jo toisella puolella matkaa esteeseen, eikä paikkakaan ole enää niin vino. Uutena aloiteltiin ohjattua noutoa. Jätin Terin istumaan ja vein kapulat riviin, niin että oikean puoleista kapulaa heiluttelin hieman enemmän ja selkeästi merkkasin sitä. Hyvin löytyi joka kerta haluttu kapula ja totesin, ettei tässä kannata käsimerkkiä käyttää, sillä silloin alkaa neidin nenä työskennellä ja etsiä "heitettyä" herkkua.
Terveys tieto päivitys
Vähän päivitystä myös tuohon Terin terveys puoleen. Aluksikin kerrottakoon, että neiti on jälleen vatsalääkekuurilla. Viime aikoina kuuluneet paukahdukset ovat saaneet tytön stressaamaan taas vatsallaan. Yhtenä iltana Tepa sai rajuimman kohtauksen minkä muista ja hän tärisi paljon rajummin kuin koskaan ennen sekä vinkui. Vatsa lääkkeen lisäksi täytyy nyt pitää taas pitempi jakso feromoni haihdutinta seinässä, josko se helpottaisi asiaa myös.
Eilen käytiin hakemassa Terille silmätipat ärtyneen silmän takia. Silmä rähmii ja ilmeisesti tuntuu myös kummalta, kun sitä pitää tassulla hangata. Mihin lie on tyttö silmänsä tökännyt?
Samalla reissulla muistin mainita Terin polvessa olevasta patista. Lääkäri totesi sen olevan joko talipatti tai ihon uudismuodostuma. Mitään ei patille tarvitse tehdä, ellei se rupea kasvamaan. Muuten sitten onkin kaikki kunnossa :)
Nyt siirymme toipumaan viikonlopun tapahtumista.

Oku on hippa |
Hajumaailman tarkkailua |
Ja siitä se taas lähtee |
Terillä oli hieman isompi boksi, kun pääsi maasturin takatilaan matkustamaan |

Syksyn lehtien tuoksuja haistelemassa |
Metsäretkellä löytyi hyvä katselu paikka |
Kotona odotti paketin aukaisu operaatio |
Terveys tieto päivitys
Vähän päivitystä myös tuohon Terin terveys puoleen. Aluksikin kerrottakoon, että neiti on jälleen vatsalääkekuurilla. Viime aikoina kuuluneet paukahdukset ovat saaneet tytön stressaamaan taas vatsallaan. Yhtenä iltana Tepa sai rajuimman kohtauksen minkä muista ja hän tärisi paljon rajummin kuin koskaan ennen sekä vinkui. Vatsa lääkkeen lisäksi täytyy nyt pitää taas pitempi jakso feromoni haihdutinta seinässä, josko se helpottaisi asiaa myös.
Eilen käytiin hakemassa Terille silmätipat ärtyneen silmän takia. Silmä rähmii ja ilmeisesti tuntuu myös kummalta, kun sitä pitää tassulla hangata. Mihin lie on tyttö silmänsä tökännyt?
Samalla reissulla muistin mainita Terin polvessa olevasta patista. Lääkäri totesi sen olevan joko talipatti tai ihon uudismuodostuma. Mitään ei patille tarvitse tehdä, ellei se rupea kasvamaan. Muuten sitten onkin kaikki kunnossa :)
Nyt siirymme toipumaan viikonlopun tapahtumista.
Tunnisteet:
koira kaverit,
mökkeily,
nouto,
pelot,
terveys
tiistai 9. lokakuuta 2012
Kotiseudulla Pohjois-Karjalassa
Maailman eläintenpäivän kunniaksi lähdettiin viime torstaina taas jäljestämään. Ajattelin että pitää sitä nyt Terillä silloin olla jotain ekstra kivaa tekemistä.
Viikonloppu sitten vietettiinkin Tepa synnyin seuduilla, kun suuntasimme Joensuuhun Sarin, Bondin ja Raisan vieraiksi.
Jäljen pituudesta ei kyllä ole mitään havaintoa, kun olen sitä niin huono arvioimaan, mutta kai se taas muutaman sata metriä oli kun sain sinne kaikenlaista mahtumaan.
Tällä kertaa tein alkuun jäljen noston, niin että jälki lähti parin metrin päästä tiestä. Hienosti jälki nousi ja työskentely oli tarkkaa. Ensimmäisessä kulmassa, joka oli 90 astetta Teri otti yhden ylimääräisen askeleen eteen päin ennen kuin tajusi jäljen kääntyvän. Sen jälkeen jäljellä pysyttiin taas hyvin, vaikka esteenä olikin maahan kaatunut kelo. Tyttö eteni kelon yli aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan :) Jonkin matkan päässä odotti ensimmäinen rasia, jonka Teri huomasi hyvin. Jostain syystä ilmaisu vain jäi istumiseksi. Odottelin maahan menoa hetken aikaa ja sitten tyttö rupesi jo ihmeissään katselemaan minua. Niinpä käskin neidin maahan ja kehuin kovasti.
Matka jatkui totutusti seuraavalle kulmalle, joka olikin 45 astetta. Hieman oli taas Terillä miettimistä siinä, minne jälki tästä jatkui. Viime kerrasta oli ilmeisesti kuitenkin jäänyt jotain raksuttamaan ja tyttö ymmärsi etsiä jatkoa myös läheltä jo kuljettua jälkeä. Nopeammin siis löytyi reitti uudelleen tällä toisella kerralla.
Loppu jäljellä olikin sitten vielä kaksi 90 asteen kulmaa, kun tie yllätti minut ja piti tehdä yksi yli määräinen käännös. Tuosta tiestä sain kuitenkin idean ja aikani metsässä talsittuani päätin että loppu palkka olisi tien toisella puolella ;)
Jo jäljelle lähtiessä näin että tietä pitkin, jonka jälki ylitti kulki kolme ulkoilijaa ja ajattelin, että tästä tulisi Terille oikein kunnon nenän käyttö testi. Ylitys osuudelle laitoin makupalan joka askeleelle, mutta tyttö ei niitä syönyt, sillä hän seurasi jälkeä noin 10-15 senttiä sivussa. Tien jälkeen jälkeä seurattiin taas aivan kohdallaan ja loppu palkkakin löytyi. Ensin Teri taas istahti, mutta hetken odottelun jälkeen hän kai ymmärsi, että maahan tässä on vaan mentävä. Siitä tietenkin heti palkka ja kehuja taitavalle tytöllä.
Oli siinä muuten varmaan niillä ulkoilijoilla ihmettelemistä, kun ensin rymysin metsässä itsekseni ja seuraavan kerran, kun he minut näkivät tulin samasta suunnasta Terin kanssa :D Olisi ollut kiva tietää mitä heidän sanan vaihtonsa sisälsi, mutta siinä tuli jo kielimuuri vastaan. Kovasti asia näytti kuitenkin mietityttävän.
Seuraavalla kerralla pitää muistaa ottaa ilmaisuja ilman jäljelle menoa, kun ne tällä kertaa unohtuivat aivan täysin! Myöskin pitäää muistaa, että kun seuraavalla kerralla laitan väli ilmaisun, niin se on sitten jossain muualla kuin ensimmäisen ja toisen kulman välissä.
"Kotiseutu matkailua"
Viikonlopuksi tosiaan suuntasimme sitten Terin synnyin seuduille, tarkoituksena käydä videoimassa Bondin luonnetesti ja muutenkin katsomassa miltä siellä päin suomea meno näyttää.
Perjantaina löydettiin lähes hienosti perille, vain pieni ylimääräinen lenkki tuli ajettua. Voi sitä riemua, kun Teri tapasi pitkästä aikaa tuttuja. Voitte vaan kuvitella sitä äänen määrää, kun tyttö päivitti kaikki kuulumisensa. Ilta menikin aika nopeasti ja henkisesti piti alkaa jo valmistautumaan seuraavan aamun herämiseen.
Lauantai aamuna Teri jäi Raisan kaveriksi päivää viettämään, kun me muut suuntasimme kohti luonnetesti paikkaa. Aika Raisan kanssa oli ilmeisesti mennyt hyvin, ainakaan mitään kummallista ei takaisin tullessa näkynyt. Iltapäivällä lähdimme sitten koko porukka reippaina ulkoilemaan ja ottamaan kuvia. Raisasta yritettiin ottaa seisotus kuvia ja Sari lupautui ystävällisesti ottamaan meistä Tepan kanssa noutokuvia. Samalla tuli vähän tytön kanssa treenattua.
Lähinnä noutoa otettiin ja Teri toimi aika kivasti yhdellä kertaa neiti kyllä jäi ihan kamalan vinoon palautuksessa. Tämän jälkeen otin yhden sivulle tulo harjoituksen ja oikea paikka taas löytyi :)
No eihän kaikki tietenkään mennyt niin kuin haaveissa ja elokuvissa vaan sattui taas sellaista mitä ei olisi pitänyt. Ensimmäisellä kapulan heitolla muistin vielä katsoa ettei näkyvillä ole muita koiria ulkoilemassa, mutta kolmannella enää en. Niinpä heitin kapulan ja lähetin tytön hakemaan. En todellakaan huomannut, että suoraan edessä päin, kuitenkin pitemmän matkan päässä, oli toinen koira ulkoilemassa. Terillä jäi tietenkin nouto homma kesken ja sotahuudon saattelemana tyttö lähti juoksemaan kohti toista koiraa. Kun Nake oli vauhtiin päässyt, ei sitä enää pysäyttänyt mikään, ei huuto, eikä epätoivoisesti perään heittämäni noutokapula.
Yritin jopa käskeä tytön maahan, mutta kun korvat on vaan koristeena, niin ne todellakin sitten ovat vain sitä. Niinpä lähdin perään hirveää kyytiä. Kun saavutin Teriä ja toisia koiran ulkoiluttajia huusin heille että ajaisivat Terin vaan törkeästi pois paikalta. Nämä ulkoiluttajat eivät kuitenkaan niin tehneet, vaan Teri sai rauhassa tutustua tuohon suureen koiraan. Kun Teri sitten huomasi minut, hän tuli luokseni ja otin hänet kiinni. Pyytelin anteeksi moista tapausta, mutta eivät nuo ulkoilijat koiransa kanssa onneksi vaikuttaneet olevan ollenkaan pelästyneitä tai pahoillaan vaan totesivat että "eipä mitään". Kyllä vaan taas alkoi ärsyttämään moinen pöljäily. Otettiin vielä yksi kunnon nouto ilman häiriö tekijöitä, jotta Terille jäisi se mielikuva ettei kesken tekemisen mihinkään lähdetä.
Tämähän nyt oli jo ainakin kolmas kerta, kun Tepa lähtee kesken noudon toisen koiran luokse. En vain tiedä mikä siinä on. Ilmeisesti se, että noudon aikana se ehtii rekisteröimään niin paljon muutakin, kun ei tarvitse koko ajan kontaktissa olla. Eniten tässä alkoi mietityttämään Sarin tekemä huomio, että Teri lähtee juurikin isoja koiria kohti ja menee sitten niihin tutustumaan eli neiti ei niinkään vaikuta pelkäävän niitä, niin kuin olen aina kuvitellut. Hmm..
Sellaisia kuulumisia tällä kertaa ja jälleen pohdinnan aiheita minulle. Loppuun vielä paikalla makuu jono koko järjestyksessä :D

Bondi, Raisa ja Teri |
lauantai 29. syyskuuta 2012
Kulmia ja ilmaisuja
Käytiin piitkästä aikaa tytön kanssa metsässä tekemässä jälkihommia. Omasta aikaan saamattomuudestahan tämä jäljettömyys on johtunut, mutta nyt päätin lopultakin korjata asian. Koska olin reipas ja sain uudet jälkimerkit askarreltua pystyin merkkaamaan kulmat ja tarkkailemaan neidin työskentelyä niillä paremmin.
Terin jälki oli varmaankin noin 200 metriä pitkä ja sisälsi kolme kulmaa sekä kaksi ilmaisua, yhden keskellä jälkeä ja toisen jäljen lopussa. Jälki ei ehtinyt vanheta kuin reilu parikymmentä minuuttia, kun minun hyvä mielikuvitukseni meinasi alkaa liiaksi laukkaamaan enkä tahtonut jäädä pian hämärtyvään metsään enää kovin pitkäksi aikaa.
Tällä kertaa en tehnyt jäljen nostoa alkuun vaan jälki lähti suoraan. Hieman kiireellä tyttö lähti jälkeä ajamaan, mutta rauhoittui onneksi ensimmäiseen kulmaan, jonne olinkin tehnyt pienen jekun. Kulma oli 45 astetta Terin tottuman 90 asteen sijaan ja se aiheutti tytölle pientä pään vaivaa. Hienosti neiti kuitenkn jäljen taas pienen etsinnän jälkeen löysi ja matka jatkui.
Seuraavana oli vuorossa väli ilmaisu, joka ei olisi voinut parempi olla!! Voi että miten ylpeä olin, kun neiti tipahti maahan aivan rasian eteen :D Siitä hyvästä Teri sai tietenkin syödä rasian sisällä olleen herkun. Matka jatkui ja Nake oli innoissaan, kun tajusi että saa vielä jatkaa tuota ihanaa nenä työskentelyä. Seuraava kulma oli ihan normaali 90 astetta ja neiti eteni sen askel askeleelta :) Loppu jälki oli hyvää ja tarkkaa työskentelyä viimeistä kulmaa myöten, jossa ei taaskaan tapahtunut eksymistä. Viimeisen rasiankin Tepa ilmaisi taas niin hienosti että!
Jäljeltä poistuessamme tien viereen hylätty sängyn raato säikäytti Terin (ja minut). Onneksi neiti kuitenkin tajusi raadon vaarattomaksi ja poistui paikalta häntä kiepillä. Pientä jännitystäkin oli siis matkassa mukana.
Hienosti meni jäljestys näinkin pitkän tauon jälkeen ja hirvikärpäs saldokin oli nolla, jos ei lasketa mukaan minun mielikuvitus kärpäsiäni ;) Laitan vielä loppuun reissun kuva saldoa, joka valitettavasti ei ole kovin hyvä laatuista.

Syksyinen metsä |
Myös ilmavainu toimii ;) |
Kotona pieneen koiraan iski hirmuinen väsy |
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Paukkuarka haukku parka
Vähän synkempää aihetta on luvassa tällä kerralla.
Teri reppana on ollut hieman huono vointinen epämiellyttävästä paukkeesta johtuen. Kaikki sai alkunsa jälleen kerran aamulenkin aikana, kun reittimme varrelle osuvalla urheilu kentällä oli koululaisten kisat.
En tiedä mitkä viiden metrin juoksut siellä oli, mutta ainakin laukausten määrästä päätellen ei matka voinut sen pidempi olla! Ensimmäisen paukun jälkeen Tepa alkoi hieman hermostuneena katsella ympärilleen ja olisi halunnut kääntyä, mutta minä ajattelin, että mennään nyt vaan nopeasti kentän ohi, kun niin lähellä ollaan ja tuskin ne siellä niin usein ampuu. Toinen laukaus valotti jo vähän totuutta laukausten määrästä, mutta nyt oltiin jo melkein kentän kohdilla. Teri raukka meni tietenkin jo entistä enemmän paniikkiin. Kentän ohi päästyämme niitä paukkuja alkoi sitten kuulua vielä tiheämmin ja tyttö raukka hihnan toisessa päässä veti jo aivan paniikissa. Minä nostin välillä neidin syliin, jossa se ehkä jopa hieman rauhoittui, mutta koska voimani ovat rajalliset piti Naken käyttää myös omia jalkojaan.
Koko loppu matka meni vetäen ja hinkuen eikä torilla olleet markkinatkaan riittäneet herättämään tyttöä pois paniikista. Kotona Teri onneksi osasi jo rauhoittua, mutta se ei enää pystynyt estämään saapuvaa kohtausta. Niinpä pieni koira alkoi taas nieleskellä ja nuoleskella kipuilevan vatsansa takia.
Seuraavana aamuna Teri ei olisi millään suostunut lähtemään tuttuun aamulenkki suuntaan, vaan pisti jarrut päälle useaan otteeseen. Minulla oli ajatuksena kävellä kyseinen lenkki nyt varmasti paukuttomaan aikaan ja pian kauheuden jälkeen, jotta neiti toteaisi reitin turvalliseksi. Hirveää vetämistä ja panikointia tuo aamu oli kyllä ilman paukettakin, eikä tyttö seuraavinakaan päivinä halunnut vapaaehtoisesti kävellä aamu-ulkoilu suuntaan.
Viikonloppu meni Nakella vatsakivun vallitessa ja maanantaina sain lääkäriltä ohjeeksi antaa tytölle kymmenen päivän vatsalääkekuurin. Ilman vatsalääkkeitä Teri ehti siis olla vain kuukauden verran, mutta jospa se taas siitä helpottaisi.
Seuraava viikko lenkkeiltiin sitten yhtä poikkeusta lukuunottamatta täysin paukkujen vastaiseen suuntaan, jotta kauheudet ehtisivät unohtua. Tuo yksi poikkeus oli sellainen, että käveltiin vähän kentän suuntaan ja Nakea kyllä hirvitti. Onneksi kuitenkin saimme vähäksi matkaa kävely seuraa ja neiti rapsutuksia, joten loppu matkasta oli jo Terin häntä aivan normaalissa asennossa :)
Kävimme Terin kanssa viettämässä aikaa mummolassa ja toivoin sen nollaavan pelottavaa tilannetta entisestään, mutta suureksi harmiksi jonkin sortin ukkonen päätti vietä rytistellä ohitsemme ja niin oli tytöllä taas kurjaa oloa luvassa. Ukkosen jälkeisenä yönä Teri sai taas kipu kohtauksen, joten minun oli noustava ylös pitämään tyttöä sylissä pystyasennossa. Se onneksi helpotti neidin oloa.
Kipuilut jatkuivat, mutta reilun viikon tauon jälkeen olemme taas päässeet palaamaan normaaleihin lenkki reitteihin. Suurena apuna tässä paluussa on kyllä varmasti ollut tuo feromoni haihdutin, jonka taas seinään lykkäsin.
Vähän tokosta
Tokossa Teri on aika mainio ja kerran se tässä jopa puistossa esiteltiin taitavana toko-koirana :D Enkä se esittelijä siis ollut minä vaan eräs kanssamme tokoilemassa ollut ihminen. Mutta eihän meillä tietysti ihan kaikki vielä suju ja tällä hetkellä on työn alla paikkamakuu, luoksetulo ja seuraaminen.
Seuraamisessa ei sinällään ole mitään kauhean kummoista pielessä, pitäisi vaan itse muistaa tehdä välillä pitempääkin pätkää, kun Nake meinaa moisesta hieman hämmentyä ja kokeilee sen takia seuraamista hieman edessä ja takaa.
Paikallamakuun päätin aloittaa uudestaan ihan pienistä paloista, hetki piilossa ja siitä palkka, kun tyttö on hiljaa. Aikaa tämä varmasti vaatii, mutta hiljaa hyvä tulee :) Toissa kerralla oli treeneissä vähän liian suuria häiriö tekijöitä, mikä vielä enemmän huononsi epävarman tytön paikalla oloa. Onneksi tällä viikolla saimme rutkasti onnistumisia.
Luoksetulossa ollaan vaiheessa jossa matkaa pitäisi alkaa pikku hiljaa kasvattamaan eli ongelmia tässä ei ole, kunhan vaan muistan edetä tarpeeksi hitaasti. Lyhyellä matkalla Terillä on jo tosi hyvä stoppi, mutta huomattavasti pitemmällä homma menee läpijuoksuksi.
Nyt Teri vilkuilee minua tuossa vieressä sivusilmällä ja urisee huomion toivossa. Pitää siis alkaa keskittymään, ettei pääse lipsahtamaan huomionhausta palkkaa. Palailen taas asiaan Terin kuulumisten merkeissä! :)
Teri reppana on ollut hieman huono vointinen epämiellyttävästä paukkeesta johtuen. Kaikki sai alkunsa jälleen kerran aamulenkin aikana, kun reittimme varrelle osuvalla urheilu kentällä oli koululaisten kisat.
En tiedä mitkä viiden metrin juoksut siellä oli, mutta ainakin laukausten määrästä päätellen ei matka voinut sen pidempi olla! Ensimmäisen paukun jälkeen Tepa alkoi hieman hermostuneena katsella ympärilleen ja olisi halunnut kääntyä, mutta minä ajattelin, että mennään nyt vaan nopeasti kentän ohi, kun niin lähellä ollaan ja tuskin ne siellä niin usein ampuu. Toinen laukaus valotti jo vähän totuutta laukausten määrästä, mutta nyt oltiin jo melkein kentän kohdilla. Teri raukka meni tietenkin jo entistä enemmän paniikkiin. Kentän ohi päästyämme niitä paukkuja alkoi sitten kuulua vielä tiheämmin ja tyttö raukka hihnan toisessa päässä veti jo aivan paniikissa. Minä nostin välillä neidin syliin, jossa se ehkä jopa hieman rauhoittui, mutta koska voimani ovat rajalliset piti Naken käyttää myös omia jalkojaan.
Koko loppu matka meni vetäen ja hinkuen eikä torilla olleet markkinatkaan riittäneet herättämään tyttöä pois paniikista. Kotona Teri onneksi osasi jo rauhoittua, mutta se ei enää pystynyt estämään saapuvaa kohtausta. Niinpä pieni koira alkoi taas nieleskellä ja nuoleskella kipuilevan vatsansa takia.
Seuraavana aamuna Teri ei olisi millään suostunut lähtemään tuttuun aamulenkki suuntaan, vaan pisti jarrut päälle useaan otteeseen. Minulla oli ajatuksena kävellä kyseinen lenkki nyt varmasti paukuttomaan aikaan ja pian kauheuden jälkeen, jotta neiti toteaisi reitin turvalliseksi. Hirveää vetämistä ja panikointia tuo aamu oli kyllä ilman paukettakin, eikä tyttö seuraavinakaan päivinä halunnut vapaaehtoisesti kävellä aamu-ulkoilu suuntaan.
Viikonloppu meni Nakella vatsakivun vallitessa ja maanantaina sain lääkäriltä ohjeeksi antaa tytölle kymmenen päivän vatsalääkekuurin. Ilman vatsalääkkeitä Teri ehti siis olla vain kuukauden verran, mutta jospa se taas siitä helpottaisi.
Seuraava viikko lenkkeiltiin sitten yhtä poikkeusta lukuunottamatta täysin paukkujen vastaiseen suuntaan, jotta kauheudet ehtisivät unohtua. Tuo yksi poikkeus oli sellainen, että käveltiin vähän kentän suuntaan ja Nakea kyllä hirvitti. Onneksi kuitenkin saimme vähäksi matkaa kävely seuraa ja neiti rapsutuksia, joten loppu matkasta oli jo Terin häntä aivan normaalissa asennossa :)
Kävimme Terin kanssa viettämässä aikaa mummolassa ja toivoin sen nollaavan pelottavaa tilannetta entisestään, mutta suureksi harmiksi jonkin sortin ukkonen päätti vietä rytistellä ohitsemme ja niin oli tytöllä taas kurjaa oloa luvassa. Ukkosen jälkeisenä yönä Teri sai taas kipu kohtauksen, joten minun oli noustava ylös pitämään tyttöä sylissä pystyasennossa. Se onneksi helpotti neidin oloa.
torstai 13. syyskuuta 2012
Haukuttu juttu
Kuten otsikko kertoo tällä kertaa aiheet ovat hyvin äänekkäitä, mutta ei onneksi kaikki Terin ansiosta ;)
Oltiin tänään Terin kanssa sellaisessa tilanteessa että haukkuja sateli kahdesta suuntaa. Toinen haukkuja oli pieni koira joka sattui olemaan kadun toisella puolella juuri kun me ulos astuimme. Tepa vaan vilkaisi haukkujaa ja jatkoi matkaa. Hieman etempänä oleva toinen pieni koira ei ollut yhtä hyvä käytöksinen vaan alkoi sekin haukkumaan. Tätäkin Tepa vain vilkaisi ja jatkoi matkaa haukuista välittämättä! Voitte uskoa miten iloinen olin kun oma koira osasi niin hienosti jatkaa matkaansa vaikka oltiin yhdessä vaiheessa ihan kirjaimellisesti näiden kahden keskustelijan välissä ja niin vaikeaa kun meilläkin on joskus asian kanssa ollut :)
En oikein tiedä pitäisikö tällaisissa tilanteissa tyttöä kehua vai mitä, kun se ei selvästikään ollut kuulevinaankaan haukkujia. Jos huomion ja palkkaan siitä kuvitteleeko tyttö että tilanteessa oli jotain erikoista vai ymmärtääkö hän että palkka tuli toisten huomioimattomuudesta? Hmm..
Nyt olen kyllä kokeillut noihin ohituksiin uudenlaista taktiikkaa, joka aika pitkälti tuntuu toimivalta ratkaisulta. Luin jostain jonkun käyttäneen tätä koiralleen ja pitihän se kokeilla ;) Juttu menee niin että kun toinen koira tukee vastaan kiinnitän Naken huomion itseeni ja palkaksi heitän nurmikolle herkun vastaan tulijasta pois päin. Näin tyttö sitten joutuu käyttämään nenäänsä namin etsintään ja toisten tarkkailu jää pois. Muutaman herkun yleensä ehdin ohitus kerralla heittää, kun tuo neidin kuono on niin mainio ja lisäksi hän yleensä näkee mihin päin herkku lentää.
Mutta siis toimivalta tuntuu ainakin vielä tuollaisen herkkupepun kanssa. Välillä Nake ehtii kierroksille ja silloin alkaa taas ryntäily ja saattaa jopa kuulua urahdus. Tällainen käytös tulee ilmi yleensä silloin kun lyhyellä aika välillä tulee useampi koira vastaan. Mietin johtuisiko tämä siitä, ettei Teri ehdi välillä "nollata" itseään? Ryntäily kyllä loppuu heti kun kiellän, mutta mielestäni moinen käytös saisi kokonaan olla olematta. Hyvät ohitukset ovat siis nyt nousujohteessa.
Voiko koira haukkua noutokapula suussa?
Jos joku on asiaa oikeasti miettinyt saamatta siihen vastausta, voi sen teille kertoa. Kyllä voi! Teriltä onnistuu sekä haukkuminen, että sotahuudon päästely, joka on kyllä minusta tuolta suppu suulta aikamoinen saavutus.
Tämä tuli todistettua viimeisimmissä toko-treeneissä. Tein Terin kanssa noutoa, sillä aikaa kun muut olivat hyppy esteellä. Viskasin kapulan ja lähetin tytön noutamaan. Innoissaan Nake nappasi kapulan suuhunsa, mutta minun epäonneksi se huomasi sivusilmällä vastakkaisella tiellä ulkoilevat koirat. Siellä oli siis kaksi "pientä" sakemanni tekijää sotkemassa tytön ajatuksia.
Kapula suussa neiti hetken aikaa selvästi mietti että homma on kyllä vielä kesken, mutta kun nuo on tuolla.. Kerran Tepa haukahti kapula suussaan seisten, seuraavana oli jo vuorossa WOO! eli sotahuuto. Ensimmäisen WOO!n jälkeen toinen teki jo tuloaan ja niin tyttö sylkäisi kapulan suustaan. Yritinhän minä sille huudella mutta älköön kukaan erehtykö luulemaan, että neidillä olisi ollut sillä hetkellä korvia päässä.
Niin pinkaisi Tepa kentän toiselle laidelle mennessään kovasti huudellen. Enpä viitsinyt enää turhaan huutaa vaan lähdin tytön perässä etenemään kohti kentän aitaa (onni on aidattu koulutuskenttä). Kun olin saavuttamassa kohdetta kutsuin tyttöä ja kas kummaa, ne korvat löytyivät! Tyttö lähti juoksemaan minua kohti. Koska tiedän miten helposti Terillä juoksemisesta taas nousee kierrokset, niin katsoin parhaaksi käskeä hänet maahan. Siinä neiti sitten odotti, että minä kävin hänet hakemassa :)
Tämä oli muuten myös ensimmäinen kerta kun pidin Teriä vapaana kentällä koko treenin ajan, aina niihin sakemanni tekijöihin asti. Täytyy nyt ihan kehua, että hienosti neiti lähellä pysyikin koko ajan. Vähän vain meinasi seuraamisessa bongailla aidan toisen puolen tapahtumia, jolloin minä palautin sen pannasta taluttaen takaisin lähtö paikalle.
Liikkeet sujui suht hyvin, paitsi se paikka makuu jossa pitää vinkua. Viime viikolla sain neuvon laittaa rasia ihan tytön eteen liikkeen ajaksi. Kokeilin asiaa ja oma sekä kouluttajan huomio oli, ettei se ollut kiinnostunut rasiasta pätkääkään. Päädyttiin siihen, että minä olen Terille se palkka ja sitä pitää nyt koittaa hyödyntää. Lyhennetään siis piilossa olo aikaa rutkasti ja minä muistan palata tytön luokse vasta sitten kun se on hiljaa! Eli matkaakin pitää lyhentää jotta edes kuulen sen vinkumisen.
Näin riitti äänekästä juttua tällä kertaa :)

ohittaminen,
paikalla olo,
Tepan toilailut,
toko
perjantai 31. elokuuta 2012
Mölliviikko
Nyt on ollut Terillä oikea mölli viikko, kun tiistaina käytiin möllitokossa ja torstaina oli vuorossa mölliagility.
Möllitoko
Tiistaina käytiin siis Terin kanssa kokeilemassa tokon avointa luokkaa möllikokeessa. Mukana matkassa olivat myös Sari ja Bondi, henkisenä tukena ja hieman itsekin kokeilemassa. Omasta mielestä Terin osuus meni oikein hienosti ja sainpahan taas tietooni, mitä kannattaa jatkoa ajatellen treenata.
Ensin oli vuorossa alokkaat joita riittikin 12 kappaletta. Siinä siis oli vähän odottelemista ja reipas sadekuurokin pääsi meidät kastelemaan. Kun alokkaita oli jäljellä muutaman lähdin ottamaan Naken autosta. Aluksi tyttöä vähän kävelytin ja yritin pitää sen mahdollisimman tyynenä, niin ettei se pääse ottamaan toisten riehumisista kierroksia. Tarpeitten hoitamisen jälkeen neiti pääsi nuuskuttelemaan ja syömään heinää, kun se häntä kuitenkin rauhoittaa. Hieman otettiin myös perusasentoa siinä odotellessa. Aikamoinen piippaushow oli kyllä käynnissä Terin ja hieman Bondinkin suusta.
Alokkaiden palkintojen jaon jälkeen päästiin suorittamaan paikalla makuuta. Tämä oli se minulle kaikkein jännittävin liike. Teri oli tosi hienosti kontaktissa ja putosi maahan ensimmäisellä käskyllä. Koirat jätettiin kehänlaitaan makaamaan ja ihmiset komennettiin koppiin odottamaan vaadittavan kolmen minuutin ajaksi. Pitkältä tuntui tuo kolme minuuttia, mutta viimein irtosi lupa palata kehään. Olin iloinen huomatessani, että Teri kiltisti olla napotti maassa ja sivulle palaamiseni jälkeen riitti yksi käsky tytön istumaan nostamaan. Tässä muistin olla katsomatta Nakea, ettei se vaan pomppaa ennen aikojaan pystyyn. Koko kolme minuuttia oli tyttö kuulemma vinkunut ja loppua kohti oli vain asia pahentunut. Mitähän tuolle piippaukselle osaisi tehdä? Muuten oli kuitenkin neiti ollut todella hyvin paikallaan vai olikohan kerran tapahtunut kankulle kallistuminen. Liikkeestä saatiin kuitenkiin 8 pistettä, vaikka paperissa jostain syystä lukeekin 10.
Yksilö liikkeissä oli ensimmäisenä suoritus vuorossa Teri ja nopeasti hänet palkkasin ennen kehään palaamista.
Seuraamisessa koitin taas muistaa olla katsomatta tyttöä, ettei se paineistu siitä. Hieno oli kyllä neidin kontakti ja jätättämään hän alkoi vasta juoksu osuuden jälkeen, kun en malttanut olla katsomatta pysyykö tyttö matkassa. Kovasti sai Teri kehuja kontaktista, joka oli kestänyt koko seuruun ajan. Vain lopun taakse jäänti alensi pisteitä ja niitä tuli 9.
Liikkeestä maahan meno meni kympillä läpi ja muistin taas olla tuijottamatta Nakea.
Luoksetulo nyt ei sitten mennyt ihan niin hyvin. Vauhti oli kyllä tosi hyvä, mutta ensimmäinen käsimerkki ei osunut tytön näkökenttään ja vasta toisella pysähtyi, kun matkaa oli enää muutama metri. Kehänlaidasta seurannut kertoi että ensimmäinen käsimerkki oli ehkä hieman hapuileva, mikä varmaan oli osa syy pysähtymättömyyteen ja osittain kyllä laitan syyksi sen, etten oli noin pitkällä matkalla vielä treenannut ja viimeisimmäksi taisin ottaa vain läpijuoksuja vauhdin lisäämiseksi. Nyt pitää sitten muistaa treenata sitä matkaa! Tästä liikkeestä saatiin kuitenkin 5 pojoa.
Liikkeestä seisominen meni nollille. Tuomarin mukaan Teri seurasi niin intensiivisesti, ettei se kuullut käskyä. Kun kuulin ettei tyttö pysähtynyt, annoin uuden käskyn. Taakse paluussa muistin olla katsomatta Nakea eikä hän näin ollen kääntynyt yhtään!
Nouto meni älyttömän hienosti, kun ottaa huomioon, ettei Tepaa voinut kapula vuosi taaksepäin vähempää kiinnostaa. Neiti lähti noutoon vasta käskystä, eteni kumpaankin suuntaan vauhdilla ja palautti kapulan nätisti perusasentoon. Kymppi suoritus tytöltä! Taas muistin olla katsomatta, ettei vaan tule vino perusasento :D
Kaukot olisivat varmasti menneet hyvin, jos olisin malttanut mieleni. Hyvin nousi ekalla ylös ja meni seuraavalla maahan. Sitten tyttö alkoikin nuuskuttelemaan maata, mutta annoin silti käskyn. Neiti ei kuullut. Minulla olisi tarvittu pitempää pinnaa, mutta kun neiti ei kuunnellut löin käsiä yhteen ja niin Nake viiletti luokseni. Minun ei olisi pitänyt läimäyttää käsiä vaan ilmeisesti odottaa, että Tepa saapuisi takaisin tähän maailmaan. Tuomari kehui kyllä niitä onnistuneita kaukoja :) Nolla siitä sitten napsahti.
Viimeisenä oli tietenkin hyppy. Hienosti Tepa hyppäsi ja istui käskystä ja hyppäsi vielä takaisinkin. Tästä liikkeestä tuli 9. Olisikohan piste lähtenyt siitä että Tepa olisi hipaissut estettä?
Kokonaisvaikutus 9. Hienoksi tuomari tyttöä kehui vaikka sanoikin ettei ehkä ole ihan oikea ihminen arvioimaan, kun on meitä pentukurssilla seitsemän vuotta sitten opettanut :)
Hyvä mieli jäi tuosta kokeesta, kun neiti oli kokoajan niin iloinen ja mielellään teki töitä. Minulla oli tavoitteena, että kokeilisin harvemmin palkkaamista, mutta taisin kuitenkin joka liikkeen välissä antaa Tepalle pienen nakin palan. Teri sijoittui luokassa toiseksi saaden kolmostuloksen pisteillä
Mölliagility
Eilen oli vuorossa mölliagility ja kyseessä oli tietenkin meidän molempien ensimmäinen kerta agissa. Minua jännitti miten maltan Terin ohjata.
Radalla oli yhdeksän estettä seuraavassa järjestyksessä hyppy-hyppy-hyppy-puomi-putki-hyppy-hyppy-pöytä-putki. Menin ottamaan Terin vastaan kahden ensimmäisen hypyn jälkeen ja siitä oli sitten todella tiukka 90 asteen kulma seuraavalle hypylle. Nake ohjautui hyvin ja jos olisin heti tajunnut antaa puomille meno käskyn olisi tyttö varmaan tehnyt samanmoisen kulman, mutta kun en ymmärtänyt loikkasi neiti puomille sivulta jättäen ylösmeno kontaktin käyttämättä. Alastullessa kontakti mielestäni tuli otettua, mutta stoppia siihen ei löytynyt.
U:n muotoinen putki löytyi hyvin ja sen jälkeen hypyt sekä pöytä. Pöytä oli kuulemma aiheuttanut ihailua ja ihmetystä yleisössä, kun Teri meni sille suoraan makaamaan. Kun aika pöydällä tuli täyteen löytyi putki heti ja sieltä Tepa suoritti tiensä suoraan palkka rasian luokse makaamaan :D
Meitä jo epäiltiin salaa harjoittelusta, kun pöytä meni niin hyvin, mutta ei me sitä kyllä oikesti olla missään sen yhden alkeiskurssi kerran jälkeen harjoiteltu. Teri on vaan niin hyvä! Nopeudesta tyttö sai myös kehuja.
Sellaista mölleilyä oli siis tiedossa tällä viikolla. Loppuun vielä hyvin lyhyt video, jossa Teri etsii tulitikkua ruohikolta. Muutaman pätkän sain ottaa, kun kamera oli niin hämmentävä, että sen huomattuaan neiti oli aivan ihmeissään eikä kyennyt toimimaan :) Tässä nyt kuitenkin onnistunut etsintä.

lauantai 18. elokuuta 2012
Terin turinoita
Tänne ilmestyvien juttujen päähenkilö tässä taas hei! Päätin tulla jälleen omin tassuineni kertomaan viime aikaisista tapahtumista.
Minä tyttö se sitten sairastin elämäni ensimmäisen vatsataudin. Se oli kovin kurjaa ja saan kuulemma syyttää vain emäntää sopimattoman ruoan syöttämisestä. Minä kyllä itse vähän epäilen asiaa, sillä minulla on sellainen niin sanottu rautamaha, joka on tähän mennessä kestänyt minkälaista ravintoa vain, mädäntyneet kalat ja jäniksen raadot mukaan lukien.
Joka tapauksessa olo oli hyvin kurja ja vettä tuli ulos molemmista päistä. Emäntä vielä ilkeili eikä antanut minulle minkäänlaista ravintoa, vain ruutalla makeaa vettä suuhun. Seuraavana päivänä sain sitten jo sentään riisiä ja joitain hyvän makuisia tabletteja. Vaikka riisiä saikin vähän kerrallaan, sitä sai usein! Olin aika onnellinen tästä ja kun viimein sain palata omien nappuloitteni pariin päätin uusia ripulin, jotta saisin taas useammin ruokaa. Unohdin täysin sen paaston..
Leväinen juttu
Kun olin tervehtynyt ihmiseni vei minut uimaan. Enhän minä vapaaehtoisesti ui, kun vain kuivakalojen perässä. Veteen voin ilman herkkuja mennä vain siihen asti kunnes vatsani kastuu, kun sen jälkeen alkaa tuntua niin kamalan märältä.
Palaan nyt siihen kalojen perässä etenemiseen. Minä siis reippaana tyttönä hain emännän heittämän kuivakalan tai sille se ainakin tuoksui vaikka olikin neliön muotoinen! Ensimmäisen neliön sain hakea aika läheltä rantaa, mutta seuraavan perässä sainkin uida jo pitkän lenkin. Kun olin saavuttamassa kohdetta alkoi emäntä tarkkailla vettä tiiviisti. Kun olin päässyt takaisin rannalle hän selitti jotain ja kolmatta uinti lenkkiä ei enää tullutkaan. Hämmentävää, sillä yleensä saan jahdata kaloja ainakin kolmesti. Ajattelin sen johtuvan kalojen kummallisesta muodosta.
Kotiin päästyämme sain lisää ihmettelemisen aihetta, kun emäntä laittoi ihmeellisia mustia nappuloita normaalien ruskeiden sekaan. Ne eivät maistuneet juuri millekään, mutta perin kummallista se oli. Liekkö tämäkin ollut kummallisen muotoisiksi kasvaneiden kuivakalojen vika? Tämän jälkeen en olekaan enää uimaan päässyt.
Yöllinen yllätys
Kun emäntä lähti minua yhtenä yönä käyttämään pissillä, herätti hän samalla varmaan koko rappukäytävän. Nimittäin alakerran ulko-oven avausta seurasi hirmuinen huuto ja komennus "Teri ei! Ei, anna olla! Blaa blaa blaa!". Minä en kuitenkaan oikeasti tehnyt mitään väärää. Oven raossa vain sattui olemaan iso siili, jota emäntä pelästyi. Kyllähän minä nyt siilin näin ja hyppäsin sen yli oikein mallikkaasta. Lisäksi tiedän ettei siileihin sovi koskea ja odottelin kiltisti kun emäntä selvitti hihnaani irti oven kahvasta ja piti siiliä kauempana roskapussin avulla.
Kamalan rumasti se siili kyllä minulle kiroili vaikka oli jo varmasti aikuinen, mutta käytös tapoja ei ilmeisesti voi kaikille opettaa. Luulen että siileille se on vielä vaikeampaa, kun ne tuntuvat olevan niin pahan sisuisia kavereita.
Säikähdyksestä selvittyään emäntä lähti minua ulkoiluttamaan ja kovasti yritti selittää jotain naurun lomassa.Kummallista nyt pelästyä pientä siiliä! Loppu reissulla emme enää tavanneet ketään ja pääsin ruokakupin kautta nukkumaan.
Tällaisia juttuja on minulle tapahtunut viime aikoina. Nyt taidan käpertyä tyynylle nukkumaan.
Raikkaita tuulen tuoksuja toivottaen, Teri

lauantai 11. elokuuta 2012
Alkeiskurssin päätös
Torstaina oli meillä viimeinen agilityn alkeiskurssi kerta. Hienosti Teri veti vaikka välillä meno olikin taas sellaista taivaan rannan maalausta :)
Yksitäisinä esteinä olivat tällä kertaa puomi, keinu, A-este, pituus, rengas ja kepit. Näistä pituus sekä rengas menivät ilman ongelmia ja Nake oli taas vauhdissa. Kontaktit löytyivät niin hienosti keinulta, puomilta ja A:lta, että saatoin ottaa puomilla tytöltä hihnan pois ilman ongelmia. Hienosti neiti siis pysähtyi ja jäi katselemaan maisemia kontaktille. Jatkossa saadaan sitten alkaa ottamaan jo jokin toinen este ennen puomia.
Kepit eivät meinanneet sitten millään lähteä sujumaan. Ensin kokeilin ilman hihnaa, ei onnistunut, sitten hihnan kanssa, jolloin kepit löytyivät, mutta hihna häiritsi. Sitten pelkästään pannasta kiinni pitämällä jolloin tuloksena oli hienoja ohi juoksuja. Lopulta tyttö kuitenkin alkoi taas pujottelemaan keppejä ja loppujen lopuksi se taisi onnistua niin, että hieman ohjasin menoa kepeille päin neitiin koskematta.
Lopuksi kaikki tekivät vielä seitsemän esteen rata pätkän jossa este järjestys oli seuraava hyppy-hyppy-putki-putki-hyppy-muuri-pussi. Muut menivät radan kuin vanhat tekijät, mutta meidän meno oli vähän toista :D Aluksi Nake suoritti "yleisöä" kohti juoksuja ekan hypyn perästä. Minä en taas vaan osannut ohjata. Sitten kun sain tytön ohjattua ekojen hyppyjen yli kunnialla, löytyi putken suu tiukasta käännöksestä huolimatta hienosti ja sen jälkeen toinenkin putki. Putkien jälkeinen hyppy meni ohi juoksuksi, kun en malttanut Nakea odottaa putken suulla, jotta olisin saanut hänet ohjattua. Siinä sitten otin tyttöä takaisin päin ja Tepa innoissaan lähti kohti putkea, mutta kun lupaa siihen ei ollut mennä hyppäsi neiti putken päälle ja otti siellä muutamia askelia. Voi sitä menoa! Kun sitten sain Terin taas hallintaan onnistui hyppy-muuri yhdistelmä hyvin, mutta pussin ohi neiti mennä sujahti. Vähän takaisin päin ja pussi uusiks.
Seuraavalla yrityksellä Nake lähti suoraan hypyltä pussin kautta palkkaus paikalle. Miksi kiertää, kun suoraankin voi mennä? Onneksi pussin luona oli rasian vartija ja palkkaus vahinkoa ei päässyt syntymään.
Kolmas (vai monesko lie) kerta toden sanoo ja saatiin koko ratapätkä suoritettua ilman ongelmia. Teri kyllä tekee, jospa minä vielä joskus oppisin ohjaamisen jalon taidon. No pääasia että meillä on Tepan kanssa hauskaa :) Vaikka joskus minua tuppaa hieman ottamaan päähän tytön turhanpäiväinen louskutus, niin muuten tuo neiti on niin mainio että sellainen äänekkyyskin jää toissijaiseksi asiaksi.
Nyt tarkemmin muistellessa, taisi siinä rata pätkällä muuten Nakella olla muutakin rilluttelua kuin vain se treeni seuran ihmettely ;)
Tärkein hetki Tepalle taisi kuitenkin olla ihan lopuksi, kun saimme todistuksen suoritetusta kurssista ja tyttö sai valita ottaako puruluun vai possun korvan. Ketään ei ehkä yllätä että valinta oli se possunkorva? Nätisti neiti otti sen suuhunsa ja kiikutti hieman sivummas, jossa korvaa olikin sitten hyvä alkaa jäystämään.
Uskomattomin juttu minusta tällä kertaa oli kuitenkin se, ettei taivas pudonnutkaan Terin niskaan tai x-files kauhut tulleet mieleen kun kentältä lähti nousuun helikopteri! Siis aivan uskomatonta! Mietin tosin että ehtikö Nake edes tajuta kopterin lentelyä ja kovaa melua, kun minä jo ennalta ehkäisevästi syötin hänelle kanapaloja? No tärkeintä tosiaan ettei kopteri aiheuttanut minkäänlaista paniikkia.
Hauskaa siis oli kaiken kaikkiaan. Toivottavasti päästään mukavaa harrastusta vielä jatkamaankin :)

torstai 9. elokuuta 2012
Taivaanrannan maalausta
Vähän myöhässä nyt tulee viime viikon agiliidot, mutta kuitenkin... Laitoin jatkoksi vielä viikonloppu reissustakin juttua
Taivaanrannan maalari
Viime torstaina siis oltiin taas Terin kanssa Agilityn alkeita harjoittelemassa. Oli kyllä minun mielestäni tytöltä hienoa työskentelyä.
Yksittäisinä esteinä oli rengas, puomi, A-este, kepit, pöytä ja keinu. Rengas sekä A sujuivat hyvin ja keppejäkin saatiin laittaa jo aika paljon supunpaan vaikka pari ohi juoksua Nake niillä suorittikin.
Puomilla oli hienot kontaktit, joilla tyttö pysähtyi hyvin ja pysyi niillä vapautukseen asti ja hieman ylikin ihan löysällä hihnalla. Nyt kun juoksin puomilta kauemmas, niin ei tarvinnut enää neidin kääntyillä minua katsomaan. Nämä kontaktit oli kyllä muuten aikamoista taivaan rannan maalausta Naken osalta. Palkan syönnin jälkeen tyttö jäi ihailemaan maisemia ja tuoksuttelemaan tuulia kaikessa rauhassa. Minä siinä sitten odottelin että Tepa sattuu muistamaan läsnä oloni ja katsahtaa minuun jotta voin hänet vapauttaa. Mutta ilmeisesti toisinaan vapautuksenkin jälkeen on hyvä jäädä vielä tuumailemaan maailman menoa. Sellainen koira, kuin omistajakin ;)
Keinulla oli taas hidastelua puolivälin jälkeen, mutta se ei kuulemma haittaa, kun neiti kuitenkin vauhdilla siihen asti juoksee ja kun pää on laskenut niin vauhdilla taas kontaktille. Mentiin estettä muutaman kerran ja aina sama juttu. Toisaalta parempi näin, jos keinu tuntuu ikävältä, kuin niin ettei suostuisi liikkumaan siellä ollenkaan.
Pöytä oli uutena esteenä, mutta ei siinä ollut mitään kummallista. Sanoin Terille "kyytiin" jolloin hän hyppäsi pöydälle ja siinä käskin maahan. Hienostihan se neiti siinä pysyi vaikka välillä jatkoin juoksuani, välillä pyörin
pöytää ympäri ja toisinaan vain seisoa jökötin.
Sitten oli semmoinen hyppy-putki-pussi sarja. Ensin otettiin Terin kanssa pelkkää pussia ja ilokseni huomasin että tämän suorittamiseen on tullut hurjasti lisää vauhtia! Kun pussi yksin sujui niin hienosti niin otettiin mukaan pussin edessä oleva putki. Ongelmitta tämäkin selvitettiin, vaikka olikin sellainen vänkyrä putki :) Sitten oli otettava mukaan hyppy. Alussa oli kaksi hyppyä, jossa toiselta lähdettäessä pääsi suoraan putkeen juoksemaan ja toiselta putkeen mentiin "kulman" takaa. En nyt tiedä onko tuolle nurkalta menolle jotain hienoa nimitystä, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä ajan takaa. Suoralta hypyltä putkeen meno ja sen jälkeen pussi ei tuottanut hankaluuksia.
Toiselta hypyltä lähtö ei ensimmäisellä kerralla niin vain onnistunutkaan ja Nake ampaisi suoraan pussin kautta palkalle. Minä kyllä kuvittelin että siitä mistä ensin Naken lähetin olisi helpompi ohjata se putkeen, vaan väärin meni. Seuraavalla kerralla lähdin hypyn vierestä tytön kanssa yhtä aikaa ja hienosti löytyi Tepalle putken pää. Tämän jälkeen sitten onnistui molemmista kohdista lähetys.
Sawo Show
Edellinen viikon lauantai vietettiin turistina Kuopiossa Sawo Show:ssa. Reissua varten mentiin jo perjantaina Päivin luo yöksi, jonne saapuivat yön jo pimetessä myös Katri ja Helmi.
Päivin luona Teriä oli vastassa tutut kaverit Rocky ja Hukka sekä uusi tuttavuus Max-kissa. Alussa tytöllä oli liikaa intoa Maxia kohtaan ja niinpä kisu lähti turvallisemmille reiteille. Illalla kaksikko kuitenkin sai tutustua toisiinsa rauhassa ja sen jälkeen ei ongelmia ollut.
Lauantai aamuna siis suuntasimme kohti Kuopiota lagun kontti täynnä koiria (Teri, Hukka ja Helmi). Hienosti sujui matka ja paikan päällä tapasimme myös Sarin ja Raisan. Näyttelyssä ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, Tepa käyttäytyi hienosti ja kulki jopa hihna löysällä vieressäni :)
Illalla ajelimme Päivin mökille takaboksi vielä täydempänä, kun myös Raisa liittyi Tepan, Hukan ja Helmin seuraan. Perillä koitti Nakelle ihana vapaus ja tyttö saikin juoksennella mielin määrin ja spurttailla koira kavereittensa kanssa.
Hienosti sujui mökkeily ja neitikin pysyi lähi etäisyydellä, tehden välillä tarkistus käyntejä. Sunnuntaina vain ukkonen pilasi Terin tunnelmaa ja sekin vasta sisälle menon jälkeen. Jottei tekstistä tule kyllästyttävän pitkä laitan taas kuvia kertomaan menosta :D
Siinä olikin sitten kaikki siltä kertaa. Kyllä oli hieno ja reipas Nake!
Nyt niitä kuvia :)

Teri ja Raisa BIS-kehän laidalla |

Tepa ja Helmi mökin portailla |
Tutkimusta suorittaa Helmi ja Teri |
Lauantai iltana nukutti kovasti |
Yön unien jälkeen jaksoi taas juoksennella. Hukka ja Nake |
Teri toimii tuomarina Raisalle ja Hukalle |
Seuraavaksi oli Helmin vuoro tuomaroida |
Keskustelu kepin herruudesta |
Sain Nakesta seisoskelu kuvankin |
Vauhdissa Hukka, Raisa ja Tepa |
Jottei meno kävisi liian yksitoikkoiseksi Teri antoi Hukalle Breakdance taidonnäytteen |
Ukkonen oli niin pelottava juttu, että Teri meni IMURIN seuraksi sängyn alle. Imurin "ihanuudesta" voit lukea täältä. |
Rankka viikonloppu vaati veronsa sunnuntai iltana |
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Valvovan silmän alla
Niin kuin otsikko jo kertoo joku on valvovan silmän alla. Jotta jännitys siitä kuka on kyseessä säilyisi en kerrokaan sitä heti tässä alussa ;) Aloitetaan päivitys harrastus jutuilla.
Rivitoko
Ilmeisesti hurjan osan oton (jopa kaksi koirakkoa meidän lisäksi) vuoksi meillä oli viime viikolla vanhan ajan rivitokoa, kaikki siis tekivät liikkeet samaan aikaan.
Paikalla makuu meni ilmeisesti hyvin. Vähän kävin taas hyppimässä esteen takaa näkyviin ja lelun kanssa Nakea kiusasin. Yleisesti ottaen kaikki muut liikkeet paitsi maahanmeno ja hyppy sujuivat. Maahan oli taas niin vaikea löytää. Kun oikein tuijotti, niin sitten tyttö liikkeestä maahan napsahti. Pitäisi kuulemma pitää lomaa tästä liikkeestä, niin homma alkaisi taas luistamaan.
Minulle huomautettiin myös etten saisi katsoa Teriä esim. liikkeestä seisomisessa, koska silloin tyttö kääntyy. Selkä suorana kävelemistä siis piti harjoitella ja sillä neiti pysyikin kääntymättä paikallaan. Tämä siksi että Tepa lukee minua niin kovasti, että kaikki pienetkin liikkeet huomataan ja siitä johtuen neiti istuskelee sekä kääntyilee luvatta.
Hyppy meni suht hyvin vaikka sivuun Nake vieläkin hyppää. Tätä onkin sitten harjoiteltu.
Aksailut
Alkeita käytiin myös viime viikolla tauon jälkeen agilitysta harjoittelemassa. Okseri oli täysin uutena esteenä, mutta se ei tuntunut aiheuttavan ongelmia Naken kohdalla. Hirmu kyytiä vaan okserin ja sen takana olevan hypyn yli :) Hieman meinasi olla varastamisen tuntua ja pari varaslähtöä tulikin. Sen jälkeen otettiin tytön kanssa vähän paikalla pysymis harjoituksia.
Minulle iski pieni muistikatkos, kun menimme A-esteelle. Lähdettiin jo menemään estettä kohti, kun unohdin mikä sen suoritus käsky olikaan. No hienosti Nake sen suoritti kaikesta huolimatta. Jälkeen päin mietin, mitä ylipäänsä sanoin ennen kuin lähdimme estettä lähestymään? Yleensä kun se menee niin, että sanon käskyn ja Nake suorittaa käsketyn esteen. No hienosti tyttö kuitenkin otti kontaktit ensimmäistä lukuun ottamatta, siinä oli liikaa vauhtia mukana, niin perä tipahti viereen.
Keinussa oli taas hidastelua, joka alkoi kun kolmannen kerran keinulle neiti nousi. Puolen välin jälkeen siis tyttö taas jäi odottelemaan pään laskeutumista. Olisi ehkä pitänyt vielä hieman hidastaa laskevan pään putoamista?
Kepit meni hienosti! Minä en uskaltanut niitä tarpeeksi suppuun laittaa, mutta onneksi oli koulutusohjaaja joka kujaa pienensi, jopa kolmesti.. Hienosti Nake eteni pienemmällä kujallakin ja alkoi jo neidin peppukin hakea oikeaa liike rataa. Tyttö kuulemma myös hienosti hakee jo oikeaa keppi väliä, kun hieman sivusta lähdettiin, niin neiti hienosti korjasi tilanteen.
Meillä oli treeneissä myös suora, jossa oli rengas, pussi ja hyppy. Otin ensin esteitä yksittäisinä, jotta Teri saisi hieman muistella niiden suoritusta. Kun esteitä oli muisteltu otin pussi-hyppy yhdistelmää ja Nakehan teki sen hienosti. Pussi on ehkä hieman jännittävä, sillä tavalla, että sieltä ulos tulo tapahtuu hitaasti, mutta varmasti. Kerran tyttö jopa varasti ennen kuin olin ehtinyt sitä lähtöpaikalle viedä. Neiti nimittäin puikahti pussiin "kulman takaa" ja eteni siitä sitten hyppyyn, minä vaan hölmönä jäin seisomaan pussille.
Rengas-pussi oli ekalla kerrala hieman hankala ja renkaan jälkeen Tepa oikaisi pussin ohi palkalle. Seuraavalla kerralla yhdistelmä onneksi onnistui hyvin.
Viimeisimpänä esteenä oli puomi. Nake pysähtyi hienosti kontakteille käskystä, mutta kääntyi sitten siltä pois. Tästä tuli taas "tuttu" huomio, Teri kääntyy katsomaan minua ja sen takia kontaktilla oleskelu ei pitemmän päälle onnistu. Kun juoksin kauemmas, niin kääntyily ongelmaa ei enää ollut. Nyt sitten pitää opetella juoksemaan sinne pitemmälle, jotta tytön ei tarvitse kääntyä minulta asioita kyselemään.
Johtopäätöksenä siis että se olen minä joka on Terin valvovan silmän alla :)
Kiitos Niinan meillä on laittaa tähän väliin kuvia agilitysta, parin viikon takaa tosin.
Pelastusliivien testaus
Viimeinkin päästiin testaamaan viime talvena ostetut pelastusliivit, kun mökillä ollessa oli ohjelmassa retki saareen. Koska rannalla jonne menimme oli aluksi muutakin porukkaa joutui Teri olemaan kiinni. Mutta kun muu porukka lähti pääsi tyttö vapaaksi ja suorittamaan samalla Mäntysaaren laavun valloituksen.
Uinti sujui liivit päällä ja ilman, kunhan vedessä vaan uiskenteli kuivakala saalis.
Mökkeillessä teimme isäni kanssa Terille toko-hyppy esteen ja siinä sitten vapaana olemisen ohessa harjoittelimme hyppyä. Nyt tyttö alkoi jo pikkuhiljaa lähestyä esteen keski kohtaa hypyn jälkeen. Kovin lähelle tyttö hyppäsi ja jos satuin siihen palkan heittämään istuminen oli vino. Ilman lento palkkaa hyppy oli pitempi ja istuminen suora.
Takaisin hypyssä neiti pari kertaa yritti kiertää esteen, mutta kun tajusin vaihtaa luoksetulo käskyn hyppy käskyyn alkoi takaisin hyppy sujua.
Loppuun vielä kuva pläjäys. Palailen asiaan, kun uutisoitavaa taas löytyy. Jatkan siis Tepan valvovan silmän alla toimintaa :)

Hyppy itse tehdyllä esteellä |
Hyppy! |

Näin luiskahtaa Nake ohi esteen, kun minä huolimattomasti ohjaan |
Onnistunut hyppy |
Teri läpi renkaan |
Pelastusliivien testaus
Viimeinkin päästiin testaamaan viime talvena ostetut pelastusliivit, kun mökillä ollessa oli ohjelmassa retki saareen. Koska rannalla jonne menimme oli aluksi muutakin porukkaa joutui Teri olemaan kiinni. Mutta kun muu porukka lähti pääsi tyttö vapaaksi ja suorittamaan samalla Mäntysaaren laavun valloituksen.
Uinti sujui liivit päällä ja ilman, kunhan vedessä vaan uiskenteli kuivakala saalis.
Mökkeillessä teimme isäni kanssa Terille toko-hyppy esteen ja siinä sitten vapaana olemisen ohessa harjoittelimme hyppyä. Nyt tyttö alkoi jo pikkuhiljaa lähestyä esteen keski kohtaa hypyn jälkeen. Kovin lähelle tyttö hyppäsi ja jos satuin siihen palkan heittämään istuminen oli vino. Ilman lento palkkaa hyppy oli pitempi ja istuminen suora.
Takaisin hypyssä neiti pari kertaa yritti kiertää esteen, mutta kun tajusin vaihtaa luoksetulo käskyn hyppy käskyyn alkoi takaisin hyppy sujua.
Loppuun vielä kuva pläjäys. Palailen asiaan, kun uutisoitavaa taas löytyy. Jatkan siis Tepan valvovan silmän alla toimintaa :)
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa :) |
Kauhean jännittävä laite tuo perämoottori! |
Tuulen tuiverrus turkissa tuntuu taivaalliselta |
Liivit kannattaa. |
Uidessa roiskuu :D |
Muut paistoivat makkaraa, Nake nakkia. |
Laavun valtias? |
Penkille ponnistus. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)