perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sen näkee naamasta?

Eilen koirien kanssa ulkoillessani sain aikas mielenkiintoista ja positiivista mielipidettä karvakorvistani. Niistä innostuneena ajattelin jakaa ne kanssanne ja kertoa muutaman muun saman kaltaisen tapauksen hieman pitemmän ajan päästä. Pahoittelen jos toistan itseäni ja olen jutut jo aiemmin kertonut.

Kuono värkki kertoo
Ensimmäisenä lenkkeily vuorossa oli Vempi ja ei kauas ehditty, kun eräs nainen alkoi meitä kovasti katsoa ja sitten kysellä niitä normaaleja kysymyksiä eli minkä rotuinen ja ikäinen pötkylä minulla on hihnan päässä. Siinä sitten täti Vempiä ihasteli ja sanoi sitten vielä lopuksi: "Se taitaa olla aikamoinen sydänten valloittaja". No onhan pieni Vempi Potteri! Monet ihmiset se on jo tainnut hurmata, vaikkei kaikki ehkä sitä myönnä.

Seuraavana vuorossa oli Tepa. Taas oltiin jo jonkin matkaa kävelty, kun vastaan tulija pysähtyi tyttöä katsomaan. Mietin että hän varmaan pelkää koiria, kun sillä lailla seisahteli, otti pari askelta ja taas seisahtui Teriä katsomaan. Kun oltiin jo tädin kohdalla käytiin seuraava keskustelun poikanen:
Täti: Tyttökoira?
Minä: Juu.
Täti: Arvasin, kun sillä oli niin hienostunut ilme.
Minä: (Naurahdin huvittuneena) Ai jaa.
Täti: Ja siisti turkki. Siitä tiesin, että tyttö on.
Sitten jatkettiin kaikki matkojamme omiin suuntiimme. Minua kyllä jaksaa vieläkin huvittaa tuo Terin hienostunut ilme. Viisaan näköiseksi Nakea on useamman kerran kehuttu ja kiltin näköiseksikin, mutta ne ymmärtää sillä onhan tyttö kamalan viisas ja kiltti koira. Minun älykkö, mutta että hienostunut ilme.
Aiemmin keväällä Teri sai myös kyseen alaisen "kunnian", kun olimme torin ohi kävelemässä. Edessämme käveli kaksi miestä, joista toinen kertoi kuinka häntä oli joskus koira purrut. Sen enempää en juttua kuunnellut, ennen kuin menimme Terin kanssa setien ohi. Kun olimme ohituksen suorittaneet sanoi purtu mies toiselle: "Tuo on poliisikoira...pikku roistoja varten". Ai että siinäkin oli naurussa pitelemistä

Möllit ja kumma tunnari
Keskiviikkona oltiin Tepan kanssa toko-mölleissä. Tyttö yllätti positiivisesti ja jaksoi hienosti kuunnella koko kokeen ajan. Ainoat liikkeet, jotka menivät huonosti olivat liikkeestä seisominen ja kaukot. Liikkeestä seisomisessa Tepan seuruu oli niin intensiivistä, ettei hän kuullut edes toista pysähtymis käskyä. Vasta kun sanoin kovasti "Hei!" tajusi Nake että oho, unohdin kuunnella. Kaket meni sinänsä hyvin, että tyttö teki kaikki vaihdot ja vielä haukkumatta! Ikävä kyllä Naken omatoimi vaihdot olivat hieman liikaa. Nyt olen sitten koittanut saada tytön olemaan tekemättä vaihtoja ilman käskyjä.

Treeneissä tänään Tepa oli jotenkin vaisu. Seuraaminen onnistui hienosti ja hyvät nopeat seisomiset saatiin takapalkalla aikaan, mutta luoksetulon vauhti oli kamalan hidas. Hyppyäkin otettiin ja eka kerta sujui hienosti. Hölmö otin vielä toisen hypyn onnistuneen perään ja sitä tyttö ei olisikaan halunnut hypätä, vaan palasi takaisin viereeni hypyn edestä. Näistä oireista johtuen päätin kokeilla Naken anaalirauhasia ja täysiltähän ne tuntui.
Lopuksi tehtiin yksilö liikkeistä vielä tunnaria ja se oli yksi maailman kamalimmista tunnareista varmasti! En saanut Teriä palauttamaan kapulaa kertaakaan, kaksi kertaa se sen oikeasti etsi ja noin sata kertaa alkoi haistelemaan maata jo heti edessämme eikä edes mennyt kapulan suuntaan. Toisella kerralla kun Nake kapulan etsi, pysähtyi hän syömään ruohoa ja sylkäisi kapulan suustaan.
Jotain tosi epämiellyttävää on nyt Naken mielestä tuossa tunnari touhussa, kun ei sitä edes lopuksi lähtenyt etsimään. Tähän täytyy nyt miettiä jotain ratkaisua. Ei sillä että me mentäisiin koskaan ylempiin luokkiin kisaamaan, mutta minusta on kiehtovaa opettaa koiraa ihan opettamisen ilosta ja ratkoa kummallisia ongelmia. Uskon myös, että erilaisia koiria kouluttamalla oma koulutus taito kasvaa.

Vempi pääsi myös kentälle touhuamaan ja hänen kanssaan otettiin sivulle tuloa, maahan menoa ja pojan itse tarjoamaa seuraamista. Maahan meno sujuu ilman käsi apua, mutta luulen kyllä antavani aika ison vartalo avun? Myös perus asento menee useaan otteeseen ilman käsiapua, mutta välillä täytyy toki vielä avittaa. Tuohon perus asentoon tuloa ollaan harjoiteltu vasta edestä päin, mutta kunhan se pysyy suorana niin voidaan pikkuhiljaa alkaa harjoittelemaan eri suunnista tuloa. Leikittiin toki myös ja hyvin sujui leikki vieraalla kentällä.

Hyvin huomaa että on kesä alkanut, kun juttua taas riittää. Katsotaan mistä pääsen seuraavaksi raportoimaan. Buff!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Touhua riittävästi

Kaikenlaista on taas sattunut ja tapahtunut. Eri paikoissa ollaan käyty vierailulla, tokoa on harrasteltu ja Vempi kävi ensimmäisessä rokotuksessa.

Mökkijuhannus x 2 ja markkinat
Juhannusta vietettiin oikein kunnolla mökki tunnelmissa. Aattona suunnattiin Niinan mökille kera Sarin ja koirien. Oikein mukava juhannus meillä olikin, oli hyvää ruokaa, juhannus sauna, talviturkin heittoa ja ennen kaikkea huippua seuraa! Kaikki muut koirat pääsivät keskenään juoksentelemaan ja leikkimään paitsi Teri, joka on päättänyt että omistaa tällä hetkellä hyvin valikoivan kuulon. Tepa on myös päättänyt, ettei kaikki käskyt ja hyvät käytöstavat koske häntä. Miten niin hihnassa vetäminen on kielletty?(T: Teri) Koirilla tuntui olevan hauskaa, jopa kiinni olevalla Tepalla. Hän saikin silmillään hurmattua ihmisiä ja hankittua itselleen kaksi ja puoli keitettyä perunaa.
Vempilläkin oli tosi hauskaa, kun leikki seurana oli kaksi viikkoa nuorempi collie tyttö Zorya. Painia ja puuhaa tällä kaksikolla riitti. Monta tuntia parivaljakko jaksoi touhuta ja kun toista alkoi sisälle mennessä väsyttämään piti toinen aika hyvin huolen, ettei uni päässyt tulemaan. No jossain vaiheessa tuli vastaan sekin hetki, kun molemmat malttoivat nukkua. Myös Benny on Vempin mielestä super kiva kaveri ja hänen kauluksissaan piti käydä välillä hyppimässä. Kunhan saan Niinan ottamia kuvia itselleni saatan laittaa niitä tännekin näytille.
Koirien ryhmäkuvan ottaminen oli hiukan haastavaa, yhdessä vaiheessa kaikki muut paitsi Raisa, Nuray ja Teri karkasivat rivistä. Ihanat tokottajat/tottistelijat. Välillä tuntui, että juuri kun Niina sai Zoryan paikalleen lähti Vempi liikkeelle ja toisin päin, mutta tuli sieltä lopulta sellainenkin otos, jossa kaikki ovat paikallaan.


Juhannus aaton koira porukka eli 3/4 Team Evoa (kuvan taisi ottaa Sari?)
Zorya, Benny, Raisa, Bondi, Nuray, Tesni, Teri ja Vempi

Seuraavana päivänä olikin vuorossa oman mökin tutkailua. Ensimmäistä kertaa pääsi myös Vempi tutustumaan mökki maisemiin. Terille paikka on tietenkin jo tuttu monen vuoden kokemuksella ja vapaaksi pääsy sisälsi saman hurjan juoksu elämyksen kuin aiemminkin.
Kun Tepa oli mökin piha piirin tutkinut hän juoksi ensin metsään pöyrimään kalan perkeiden päälle ja sen jälkeen suuntana oli naapurin vanha tunkio. Niin Nakemaista. Puolitoista päivää neiti sai vapaasti juoksennella, sitten kyllästyin hänen jatkuvaan pesemiseen kun aina tuntui löytyvän uudet kalan jätteet ja lisäksi tyttöä sai kokoajan olla komentamassa pois tunkiolta pyörimästä. Minä niin inhoan sitä, kun koiraa pitää koko ajan olla komentamassa ja kieltämässä, lisäksi tulen siitä niin kamalan surulliseksi ja vihaiseksi (siis siitä että annan jatkuvasti koiralle vaan negatiivista palautetta) että Tepan laittaminen juoksunaruun oli paras vaihtoehto.
Lisäksi Nake teki ensimmäisenä iltana sellaisen tempauksen, että hän sai jälkeen päin nukkuma huoneeseen hihna kuljetuksen. Neiti siis päätti ensimmäisenä iltana että nukkuma huoneessa on jotain niin kammottavaa ettei sinne voi tulla. Tyttö pinkaisi hirveää kyytiä karkuun, kun nukkumaan oltiin menossa. Kun kävin välillä tyttöä pihalla houkuttelemassa hän katsoi minua kauhean järkyttyneenä ja pinkaisi taas karkuun. Vihdoin ja viimein sain Terin nukkumaan kanssamme puoli yhden aikaan, kun hän oli saanut ensin töröttää pihalla yksin vartin verran. Kamalaa olisi jättää kaveri yksin pihalle koko yöksi, varsinkin kun mökki naapurit ovat nähneet liiterinsä edessä karhun seisoskelemassa.
Vempi sai juoksennella vapaana, kun hän pysyi niin nätisti lähietäisyydellä. Muutaman kerran poika kyllä jumittui itsekseen jonnekin hajuja nuuskimaan eikä ollut näköyhteyden päässä. Naapurin Ranssia käytiin tervehtimässä häkin takaa ja lähestyminen oli kovin Vempimäinen eli häntä heilui ja mielistely pusuja oli tarjolla.
Teri on Vempin mielestä kovin pelottava tämän päästessä leikkimään vapaana ja silloin onkin paras vaan heittäytyä maahan odottamaan kohtaamista. Kyllä sitä paikoillaan ollessa voi leikkiä, mutta juostessaan Tepa on hurjan nopea.

Vempi voitti lelun
Mitä Tepalla mielessä?
Pieni hipan poikanen
Naken ryöstö saalis

Vähän voi leikkiäkin
Jokainen tehköön mitä parhaiten osaa
Lentävä Hollantilainen "huippukameralla" kuvattuna
Kengän ryöstö, kun hetkeksi piti yksin jäädä
Vähän leikkiä

Markkinoille lähdin tällä kertaa vain Vempin kanssa ja Teri jäi mökki vahdiksi. Tämä sen takia, että Tepa käynyt markkinoilla usein ja ajattelin, että mahdollisessa ihmisvilinässä meno on helpompaa yhden kuin kahden koiran kanssa. Koko markkinoilla olo ajan satoi vettä ja pieni poika kastui likomäräksi. Reippaasti hän mennä touhotti häntä pystyssä ja oli aluksi sitä mieltä että kaikkihan nyt häntä haluavat rapsutella. Omin jaloin sai Vempi kulkea paitsi silloin, kun katsoin ihmisiä olevan sen verran paljon että pieni koira jää helposti jalkoihin. Poikaa on tähän mennessä ällöttänyt vesilätäköt ja niitten kohdalla on aina ollut kova kierto yritys. Markkina päivänä ei lätäköitä kuitenkaan päässyt karkuun, mistä olen tosi iloinen ja niinpä loppu ajasta Vempikin kulki niiden poikki lähes kuin vanha tekijä. Ennen pois lähtöä piti vielä hommata pyyhe, jonka sisään Vempi saatiin kuivaan ja lämpimään. Markkina alueella Vempi muuten tarjosi hienoa katsekontaktia ja seuraamista!
Tasapuolisuuden nimissä (ja koska Tepa varmasti tiesi missä ollaan käyty) vein Naken vielä kotiin lähtiessä käymään markkina alueen reunalla. Jostain kuului pamaus ja siihen loppui tytön markkina into. Ehkä ihan hyvä, ettei hän ollut päivällä mukana matkassa.

Tepan kaket
Kakeja olen nyt koittanut tehdä tytölle todella hauskaksi asiaksi ja niistä saakin aina palkaksi Cesaria, jota ei mistään muusta saa. Ensimmäisen herkku satsin jälkeen Nake muistaa mikä on homman nimi ja sitten tulee hienoja kakeja. Töitä on vielä tehtävä, jotta alkaa homma juuttua neidin muistiin.
Mökillä otettiin pitkästä aikaa hyppyä ja ensimmäinen yritys oli aivan surkea. Neiti ei meinannut millään lähteä hyppäämään. No sitten kun hän oli kerran hypännyt alkoi homma taas sujua. Hyppyä pitäisi siis nyt päästä tekemään enemmän.

Eka rokotus
Tänään käytiin Vempin kanssa ekalla rokotuksella. Poika oli kamalan reipas ja touhotti lääkärissä häntä pystyssä ja olisi halunnut mennä tutkimaan joka paikkaa. Kun päästiin toimenpidehuoneen puolelle nostin pojan pöydälle. Aluksi häntä hieman laski, mutta nousi heti takaisin ylös. Edes pöydän heilunta ei Vempiä häirinnyt ja lääkäriä tervehdittiin häntä hurjasti heiluen. Poika oli terve paitsi että alakulmurit painavat edelleen kitalakeen jäljet. Kehuja tuli siitä, miten rauhallisesti Vempi pöydällä antoi itseään tutkia, hiukan hämmennyin. Kun lääkäri pisti rokotteen päätti Vempi istahtaa ja jatkoi samalla namin syömistä. Ei siis siitä saatu sen suurempaa draamaa aikaan. Kovasti poika sai henkilökunnalta kehuja reippaudesta ja rohkeudesta. Lahjaksi saatiin vielä pussi, jossa oli penturuoka näytteitä, esitteitä sekä lelu.

Semmoisia juttuja tällä kertaa. Buff!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Miniminivauvajälki, tokoa ja mätsäri

Tuntuu että on taas tapahtunut kovasti sitten viime päivityksen. Tunne varmaan johtuu siitä, että kaikki on Vempille vielä niin uutta ja outoa. Tepallehan nämä jutut menee jo ihan rutiinilla.

Tunnaria
Aloitetaan tokosta. Terin kanssa olen koittanut keksiä, miten saisin kakeista niin hauskan liikkeen, että niitä kannattaa aina tehdä innolla. Pieni toinenkin ongelma tuon innottomuuden lisäksi on nimittäin se että tyttö päätti taas ruveta liikkumaan taakse päin istu-maahan vaihdoissa. Jälkimmäiseen ongelmaan olen käyttänyt apuna vanhaa ja hyväksi havaittua tekniikka treeniä ja se tuntuu toimivan. Sitä pitäisi varmaan muistaa tehdä myös silloin kun ongelmia ei ilmene, muistutus mielessä. Ruutu sujuu ihan kivasti ja nami alustalla edelleen mennään.
Tunari on taas sitä että Tepa menee ja ottaa ensimmäisen vastaantulevan kapulan suuhunsa. Tämän johdosta ollaan nyt pari kertaa tehty pelkkää oman piilotusta ilman muita kapuloita ja innokkaasti neiti sen etsii, jopa vieraan viemänä! Tässä jatketaan oman piilotus harjoituksia.

Kontakti <3
Ruutuun!
Namit häämöttää
Ruudussa
Kaket, istu.
Kaket, maahanmeno
Liikevälissä ajatus taas rakoilee ja taitaa hermostuttaa
Maahan
Vempin kanssa ollaan harjoiteltu perusasentoa, maahan menoa, katse kontaktia, avustettuna luoksetuloa ja kerran ruutua. Ihan kivasti alkaa jo hommat sujua isoin avuin toki suurin osa, mutta kuitenkin. Vielä pitää kovasti maltin pojalla kasvaa.
Eilen kun käytiin tokoilemassa, niin tein samalla Vempille aivan pienen jäljen alun. Mietin että pitäisikö aloittaa namiruudulla, mutta päädyin sitten ensin kokeilemaan jälkeä. Hienosti poika tajusi jäljen idean ja loppua kohti homma alkoi jo näyttää aika oikealta jäljestämiseltä. Kerran tai pari tuli jäljeltä eksyminen, mutta nopeasti siihen ihan omaaloitteisesti palattiin. Pätevä poika! Jälki oli tosiaan tosi lyhyt, kun en ottanut huomioon, että herkut ei kovin pitkälle riitä, kun askeleet tehdään toisiinsa kiinni ja nami tulee joka askeleelle.

Luoksetulo
Namia?
Ollaan me leikittykin
Vempi Potterin voittosaalis
Mätsäilyä
Tänään olin töissä mätsärissä töissä ja koska ajattelin päivän venyvän ja jotta Vempi näkisi jotain uutta eli paljon ihmisiä ja koiria kerralla otin hänet mukaan. Koska kello liikkui aamulla odotettua nopeampaa eteenpäin pääsi myös Tepa turistiksi. Suurimman osan ajasta koirat olivat autossa. Kuitenkin kun omat hommani olin tehnyt otin Vempin käymään ulkona ja ihmettelemään menoa. Reipas poika olikin, hän mennä tohelsi häntä pystyssä ja kävi hurmaamassa ihmisiä. Vempi jopa leikki aivan vieraan tädin kanssa tämän hanskalla ja sai kehuja kovasta puruotteesta. Hienosti poika otti minuun kontaktia eikä lähtenyt hötkyilemään muita koiria kohti. Vähän myös harjoiteltiin perusasentoa eikä sekään ollut mikään ongelma ympärillä pyörivistä ihmisistä ja koirista huolimatta.
Paras hetki taisi kuitenkin olla kun pääsi leikkimään auspai Lilan 9 vk kanssa. Kovat oli painit ja Vempin astumis yritykset taisi jäädä kahteen.

Jäärouva sulaa?
Tepa on alkanut esittää yhä enemmän sulamisen merkkejä. Muutaman kerran hän on jo melkein leikkinyt Vempin kanssa ja tänään jopa oli pieni kitashow-paini menossa, kunnes Nake muisti ettei sellainen ole hänen arvolleen sopivaa. Muitakin lämpenemisen merkkejä on ilmassa ja Teri käy aina häntä heiluen toivottamassa Vempin tervetulleeksi ulkoilu reissuilta.

Loppuun kuvasaastetta. Kaikista treeni ja Hukka-sedän sedän vierailukuvista kuuluu jälleen kiitos Päiville! Kuvat on kyllä jo osittain melkein parin viikon takaa. Buff!

Tepa tekee mitä parhaiten osaa
Nenän vaihto suoritettu
Hukalla oli kiinnostavia tuoksuja tassussa
Haistelujoukkojen iskuryhmä



Sisko ja sen veli
Tepa nauttii vapaudesta
Koska ilman tyynyä ei voi nukkua?


Aika läheinen tunnelma
Voi hitsi, kun lelu pääsi tippumaan

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Vuosipäivä

Eilen oli meidän "vuosipäivä" Terin kanssa eli tytön hakemisesta tuli täyteen yhdeksän vuotta! Tuon päivän kunniaksi ajattelin, että tehdään jotain oikein kivaa ja tehtiin pienet sisä tokot ja lähdettiin Puijolle kävelemään.
No kyllähän se kuulosti hyvältä idealta, mutta kun olimme tytön kanssa jonkin aikaa kävelleet merkittyä polkua pitkin, tajusin että se meni todella jyrkästi alas päin. No eihän se sinänsä yllättävää ole kun ottaa paikan huomioon, mutta jotenkin toivoin että polku olisi hieman mutkitellut ylös alas ja tasaisella maalla. Lopulta saavuimme kohtaan, josta lähti leveämpi reitti ylöspäin ja päätin, että nyt vaihdetaan reittiä ja lähdetään jo ylöspäin. Terissä ei vielä tässä vaiheessa mäkien rasitus tuntunut ja matka jatkui. Tämä toinen reitti oli onneksi loivempi, kuin alastulo ja siinä sai vähän hengähtää. Kun pääsimme asfalttitien laitaan alkoi Tepalle heinä maistua siihen malliin, että selvästi jo väsy painoi tassuissa.

Suuri mullistus
Tepan elämässä tapahtui viime viikolla isoja muutoksia, kun luoksemme muutti koiranpentu. Tämä schapendoes rotuinen pikku poika tulee tottelemaan nimeä Vempi. Ensi tapaaminen meni niinkuin ajattelinkin, Tepa nuuhkaisi pentua ja sen jälkeen se oli kuin ilmaa. Pikku hiljaa Nake alkaa nyt sulaa ajatukselle että pentu on tullut jäädäkseen. Vähän tytön meno kyllä muistuttaa maanis-debressiivistä olotilaa. Välillä ollaan kauhean innoissaan ja käydään ihan kierroksilla, välillä sitten ollaan hirveän surkeana ja elämä potkii päähän tai paremminkin puree varpaita. Tepa siis jäärouvailee, mutta kokee pieniä lämpöaaltoja aika ajoin. Luulen, että pentu olisi enemmän Naken mieleen, jos se ei koittaisi käyttää käyttää hampaita tytön takapuoleen tai varpaisiin.

Ilmeisesti mulistuksesta johtuen viime viikon tokot meni Terin tuumatessa "pitäkää tokonne!". Siis ei minkäänlaista mielenkiintoa noutaa kapulaa ja meniköhän liikkeestä maahanmenokin seisomiseksi? Kerran tyttö lähti haukkuen juoksemaan kentän toiella puolella käveleviä koiria kohti, kun olisi kapula pitänyt hakea. Seuraaminen sentään taisi sujua ja eka paikalla makuu. Jos olisin ollut taas järkevä, olisin jättänyt toisen kerran ottamatta..

Hieno perusasento
Eikä!! Muistin väärin, kyllä Tepa kerran onnistui noudossa.
Pinkaisu toisia koiria kohti.
Tavoille opettelua
Vempin kanssa elämä on vielä tavoille opettelua, käsiä ei purra, tarpeet tehdään ulos, ruoan eteen pitää tehdä jotain. Penne osasi jo hienosti tarjota istumista, kun meille muutti, joten sitä ollaan nyt harjoiteltu ennen ruoan saamista. Pylly pysyy maassa, kunnes sen saa luvan kanssa nostaa. Leikkimässä ollaan käyty eri paikoissa, tokokentän laidalla ja kentällä. Kauppakeskukseenkin käytiin tutustumassa pikaisesti ja ihmetystä aiheuttivat vaan pyörivät ovet. Reipas pentu! Tokoilemassa käytiin tänään ihan koirien kanssa keskenämme ja Vempi pääsi paikan päälle leikkimään, harjoitteleman maahan menoa ja aloittamaan ruudun opettelua. Ehkei se ruutu mennyt kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan, vaan pitää kysyä vielä neuvoa viisaammilta.

Vanhaan tuttuun tapaan laitan taas kuvia loppuun. Treeni kuvat ja Vempin ulkokuvat on Päivin ottamia, kiitos niistä! Buff!

Naama kuvatus
Maahanmenon opettelua
Istumista tarjotaan kovasti

Ihmeellistä, kun koira leikkii leluilla.
Matolla nukkumis tapoja on monia

Krokon ylitys
Taas kahden kerroksen väkeä?
Tepan turva
Pedin testausta
Jäärouva osoitti sulamisen merkkejä ja meni ihan itse Vempin viereen nukkumaan
Lätkän katselu varustus kohdillaan?