Paukkuarka haukku parka

Vähän synkempää aihetta on luvassa tällä kerralla.
Teri reppana on ollut hieman huono vointinen epämiellyttävästä paukkeesta johtuen. Kaikki sai alkunsa jälleen kerran aamulenkin aikana, kun reittimme varrelle osuvalla urheilu kentällä oli koululaisten kisat.

En tiedä mitkä viiden metrin juoksut siellä oli, mutta ainakin laukausten määrästä päätellen ei matka voinut sen pidempi olla! Ensimmäisen paukun jälkeen Tepa alkoi hieman hermostuneena katsella ympärilleen ja olisi halunnut kääntyä, mutta minä ajattelin, että mennään nyt vaan nopeasti kentän ohi, kun niin lähellä ollaan ja tuskin ne siellä niin usein ampuu. Toinen laukaus valotti jo vähän totuutta laukausten määrästä, mutta nyt oltiin jo melkein kentän kohdilla. Teri raukka meni tietenkin jo entistä enemmän paniikkiin. Kentän ohi päästyämme niitä paukkuja alkoi sitten kuulua vielä tiheämmin ja tyttö raukka hihnan toisessa päässä veti jo aivan paniikissa. Minä nostin välillä neidin syliin, jossa se ehkä jopa hieman rauhoittui, mutta koska voimani ovat rajalliset piti Naken käyttää myös omia jalkojaan.
Koko loppu matka meni vetäen ja hinkuen eikä torilla olleet markkinatkaan riittäneet herättämään tyttöä pois paniikista. Kotona Teri onneksi osasi jo rauhoittua, mutta se ei enää pystynyt estämään saapuvaa kohtausta. Niinpä pieni koira alkoi taas nieleskellä ja nuoleskella kipuilevan vatsansa takia.

Seuraavana aamuna Teri ei olisi millään suostunut lähtemään tuttuun aamulenkki suuntaan, vaan pisti jarrut päälle useaan otteeseen. Minulla oli ajatuksena kävellä kyseinen lenkki nyt varmasti paukuttomaan aikaan ja pian kauheuden jälkeen, jotta neiti toteaisi reitin turvalliseksi. Hirveää vetämistä ja panikointia tuo aamu oli kyllä ilman paukettakin, eikä tyttö seuraavinakaan päivinä halunnut vapaaehtoisesti kävellä aamu-ulkoilu suuntaan.
Viikonloppu meni Nakella vatsakivun vallitessa ja maanantaina sain lääkäriltä ohjeeksi antaa tytölle kymmenen päivän vatsalääkekuurin. Ilman vatsalääkkeitä Teri ehti siis olla vain kuukauden verran, mutta jospa se taas siitä helpottaisi.
Seuraava viikko lenkkeiltiin sitten yhtä poikkeusta lukuunottamatta täysin paukkujen vastaiseen suuntaan, jotta kauheudet ehtisivät unohtua. Tuo yksi poikkeus oli sellainen, että käveltiin vähän kentän suuntaan ja Nakea kyllä hirvitti. Onneksi kuitenkin saimme vähäksi matkaa kävely seuraa ja neiti rapsutuksia, joten loppu matkasta oli jo Terin häntä aivan normaalissa asennossa :)

Kävimme Terin kanssa viettämässä aikaa mummolassa ja toivoin sen nollaavan pelottavaa tilannetta entisestään, mutta suureksi harmiksi jonkin sortin ukkonen päätti vietä rytistellä ohitsemme ja niin oli tytöllä taas kurjaa oloa luvassa. Ukkosen jälkeisenä yönä Teri sai taas kipu kohtauksen, joten minun oli noustava ylös pitämään tyttöä sylissä pystyasennossa. Se onneksi helpotti neidin oloa.
Kipuilut jatkuivat, mutta reilun viikon tauon jälkeen olemme taas päässeet palaamaan normaaleihin lenkki reitteihin. Suurena apuna tässä paluussa on kyllä varmasti ollut tuo feromoni haihdutin, jonka taas seinään lykkäsin.

Vähän tokosta
Tokossa Teri on aika mainio ja kerran se tässä jopa puistossa esiteltiin taitavana toko-koirana :D Enkä se esittelijä siis ollut minä vaan eräs kanssamme tokoilemassa ollut ihminen. Mutta eihän meillä tietysti ihan kaikki vielä suju ja tällä hetkellä on työn alla paikkamakuu, luoksetulo ja seuraaminen.
Seuraamisessa ei sinällään ole mitään kauhean kummoista pielessä, pitäisi vaan itse muistaa tehdä välillä pitempääkin pätkää, kun Nake meinaa moisesta hieman hämmentyä ja kokeilee sen takia seuraamista hieman edessä ja takaa.
Paikallamakuun  päätin aloittaa uudestaan ihan pienistä paloista, hetki piilossa ja siitä palkka, kun tyttö on hiljaa. Aikaa tämä varmasti vaatii, mutta hiljaa hyvä tulee :) Toissa kerralla oli treeneissä vähän liian suuria häiriö tekijöitä, mikä vielä enemmän huononsi epävarman tytön paikalla oloa. Onneksi tällä viikolla saimme rutkasti onnistumisia.
Luoksetulossa ollaan vaiheessa jossa matkaa pitäisi alkaa pikku hiljaa kasvattamaan eli ongelmia tässä ei ole, kunhan vaan muistan edetä tarpeeksi hitaasti. Lyhyellä matkalla Terillä on jo tosi hyvä stoppi, mutta huomattavasti pitemmällä homma menee läpijuoksuksi.

Nyt Teri vilkuilee minua tuossa vieressä sivusilmällä ja urisee huomion toivossa. Pitää siis alkaa keskittymään, ettei pääse lipsahtamaan huomionhausta palkkaa. Palailen taas asiaan Terin kuulumisten merkeissä! :)