maanantai 2. marraskuuta 2009

Touhukas lauantai

Viime lauantai sujui Teriltä tekemisen merkeissä. Perjantaina jo saavuimme Terin mummolaan (äitini luokse) Joroisiin, jossa sitten vietimme koko viikonlopun.

Aamu ulkoilun lähdimme suorittamaan läheiselle pellolle, joka edellisen yön pienoisen lumisateen ansiosta oli hieman valkoinen. Teri malttoi kävellä pellolle rauhallisesti ja hoiti hädät pois päiväjärjestyksestä. Pellolle päästyämme kävelimme neidin kanssa jonkin matkaa, jotta pääsimme pellon "lakipisteelle" ja saatoin todeta pellon turvallisen tyhjäksi. Niinpä sitten otin Terin perusasentoon vasemmalle sivulle ja napsautin hihnan pois pannasta. Perusasennosta tyttö sai tietysti namia ja sen jälkeen koittikin vapaus kohmeisella mulloksella. Hyvin neiti pysyikin lähettyvillä, vaikka välillä tuoksut toki veivät häntä hieman kauemmaksikin. Itseäni kyllä jännitti hieman päästää tyttöä vapaaksi sillä viime keväänä kavereitten kanssa jahdattiin sitä pari-kolme tuntia, kun neiti oli onnistunut löytämään jäniksenjäljen ja sieltä matkalta jäniksen. Tällä kertaa hajuja oli onneksi vähemmän ja välillä neiti jopa kävi luonani tarkistus käynneillä ja maistelemassa herkkuja. Neiti tuntui nauttivan vapaudesta ja löytävän paljon mielenkiintoisia tuoksuja, jopa niin ihania että niissä oli pakko kaulaa hangata. Ihanan vapaana ulkoilun jälkeen nappasin neidin kiinni ja lähdimme viettämään lepotaukoa.

Teri löysi pellolta ihanan hajun


















Välillä piti tarkastaa turvallisuuden taso katsomalla oikeaan ja vasempaan


















Iltapäivällä oli luvassa koirapuistoilua Niinan ja Nurayn kanssa. Suuntasimme Varkauteen ja perille päästyämme olikin Niina ja Nuray jo paikalla. Heti aluksi neiti kävi haistelemassa ja tutkimassa paikkoja, mutta päätti sitten aloittaa normaalin jököttämisen jota tapahtuu vain tässä puistossa. Teri siis vain jökötti, haukkui ja haukkui. Sitten se vielä haukkui ihan vaan haukkumisen ilosta. Kerran tyttö taisi innostua leikkimään Nurayn kanssa jököttämisensä lomassa. Onneksi innokkaalle nuorelle neidille tuli kuitenkin muita leikki kavereita, niin ei tarvinnut Terin jökötystä pelkästään seurata. Lopulta puistoon tuli koira josta Terillä oli jo ennestään huonoja kokemuksia. Eivät koirat sentään päässeet toistensa kimppuun, mutta hirveä rähinä siitä syntyi ja neiti meni haukkumaan kaveria juuri niin lähelle ettei toisen hihna ihan ylttänyt. Otin sitten neidin kiinni hetkeksi, mutta taas vapaaksi päästyään se lähti kuin yleinensyyttäjä toista koiraa haukkumaan (joka oli onneksi kiinni). Sitten kiinnitin neidin lopullisesti ja päätimme poistua puistosta, ettei suurempaa vahinkoa pääsisi syntymään.

Päivän päätteeksi Teri pääsi vielä pesulle ja saunomaan, kun oli siellä multaisella pellolla tullut pyörineeksi itsensä hiukan mutaiseksi. Kuvasarja kertokoon tarkemmin :)


Ensin houkuteltiin Teri kylpyhuoneesen suihkuteltavaski namien avulla. Tyttö otti heti paikkansa lattialla.


















Sitten kasteltiin ja hierottiin saippuaa ympäriämpäri. Aiemmin valittu paikka tuntui ilmeisesti edelleen turvallisimmalta.























Hetken aikaa vaikutettuaan saippua huuhdeltiin pois. Vieläkään ei neiti uskaltanut liikahtaa.























Suihkuttelun jälkeen Teri kävi pyörähtämässä lämpimän saunan lauteilla. Nyt hän siis jo uskaltautui liikkumaan ja lämmittelykin tuli samalla hoidettua.


















Seuraavaksi neiti pääsi koekäyttämään viime vuoden joululahjaa eli ihanaa hupullista kylpypyyhettä.























Niin oli saatu pestyä pois kaikki lika ja multa. Epäilemättä puhtaana oli taas helppo hymyillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti