Kävimme Terin kanssa avaamassa joulukauden virallisesti joulukauden avajaisissa. Jo lähtöä suunnitellessani otin huomioon tytön viluisuuden ja niin pä matkaan lähtivät myös uudet tossut ja takki. Ja eikun auton nokka kohti keskustaa.
Auton parkkeerauksen jälkeen olikin sitten aika varustaa neiti pakkasta vastaan eli tossut jalkaan ja takki päälle. Siinä neitiä puettaessa se tärisi ja värisi, mutta onneksi liikkeelle pääsy helpotti vilua ja häntäkin nousi komeasti omalle paikalleen.
Tapahtuma paikalle pääsy ei sinänsä aiheuttanut tytössä minkäänlaisia toimenpiteitä, onhan sen kanssa toki muulloinkin kierrelty ihmis vilinässä. Siinä sitten hieman vaihdoimme paikkaa ja voi kumma mitä torin toisella laidalla olikaan.. nimittäin poroja! Heti porot nähtyään Teri tuntui tuumaavan että ompa erikoisia koiria ja niitä pitää haukkua. Nakeilla tyttö kuitenkin hiljeni, mutta vain hetkeksi. Kävimme sitten vähän muualla kiertelemässä ja taas porot tulivat näkyviin. Pitihän niille toki asiansa neidin sanoa, mutta jo hieman hillitymmin. En tiedä miten asiaan vaikutti, kun uhkasin ettei joulupukki tuo lahjoja, jos neiti sen poroja haukkuu.
Sitten pääsimme terille hieman mieluisampaan asiaan nimittäin glögin jakelu jonoon, josta Teri ystävän avustuksella sai oman piparin :) Siinä sitten glögin hörpinnän jälkeen tyttö sai taas ystävälistä palvelua ja tällä kertaa pätkän lämmintä makkaraa. Voiko pienen koiran reissu enää herkullisempi ollakkaan?
Loppu aika siinä sitten vielä kierreltiin ja liikkeellä yritettiin pysyä, sillä pysähtely aiheutti tutinaa hihnan Tepan puoleisessa päässä. Poroja ei enää loppuajasta haukuttu ja ne saivat tehdä työtään rauhassa. Kun jouluvalot oli sytytetty päätimme poistua paikalta ilotulituksentieltä, sillä Terihän tunnetusti pelkää kaikkea pauketta.
Näin siis tuli joulukausi avattua ja porot haukuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti