Nyt olemme Terin kanssa saavuttaneet sellaisen ihanan asian että yksin olo sujuu kaikessa hiljaisuudessa :) Syynä ja ennen kaikkea suurena apuna siinä etä tähän tilanteeseen päästiin ovat nuo ihanat kumiset Kong-lelut. Yksin jäädessään, siis pelkästään yksin jäädessään Teri saa seurakseen kaksi jäädytettyä kongia jotka sisältävät ruokia joita tyttö ei muuten saa. Lisäksi päivä seuraksi olen antanut tytölle tyhjän wc-paperi hylsyn tai muun pahvisen pakkauksen joka sisältää nappuloita. Yksin jäämisen hienouden neiti onkin kiitettävästi tajunnut ja menee jo valmiiksi olohuoneeseen odottamaan herkkujen saapumista, kun tajuaa minun tekevän lähtöä. Yksin olo aikansa tyttö siis viettää olohuoneessa, jossa muutenkin kaiken aikamme oikeastaan vietämme.
Toki ihan vaan periaatteesta on näytettävä mahdollisimman surkealta. Yksi päivä Tepa kuitenkin erehtyi venyttämään kuonoaan kongin suuntaan jo ennen kuin olin huoneen oven sulkenut, kun se yleensä ottaa herkut käsittelyyn vasta lähdettyäni. Yleensä sitten takaisin saapuessani neiti lähtee kiireellä kiikuttamaan herkkujaan piiloon, sillä ne herkuthan lähtevät samantien kun minä tulen ;)
Toinen saavutus tapahtuikin sitten match show:ssa jossa olimme käymässä Päivin ja Hukan kanssa. Teri päätti käyttäytyä ja tuli kolmanneksi monirotuisten luokassa. Kehässä neiti juoksi hienosti ja jaksoi ekat seisotukset seisoakin nätisti. Tuomari sai katsoa hampaat ja kokeilla muutenkin neidin läpi, tytön vain yrittäessä haistella tämän kasvoja ja heilauttaessa hieman häntää. Oman vuoronsa jälkeen neiti oli kuitenkin sitä mieltä että herkkuja tulee aivan liian harvoin ja hän alkoi hieman kiipeilemään syliini. Suoritus oli kuitenkin muuten hyvä. Palkinnoksi tästä saavutuksesta tyttö sai ruusukkeen, pokaalin sekä kassin joka sisälsi pari herkkupussia ja luuta. Hukka menestyi meidän porukasta aivan huippu hienosti ollen BIS-kehän kolmas ja mätsäri oli sentään pojan ensimmäinen!
Teri poseerasi voittojen kera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti