Vempulasta on tullut MIÄS!
Siis oikeasti, nyt kaikki hajut ja varsinkin nartut on niiin kivoja. Vähän liiankin, jos tällaiselta ei niin uroksen toiminta periaatteisiin ihastuneelta kysytään. Siis voi huoh! Varmaan tähän yhdistyy vielä jonkin sortin yhden vuoden uhma kaiken kevättä rinnassa meiningin lisäksi ja korvat on välillä korristeena, jos sitäkään. Viime viikonloppuna Raisa parka sai kokea vähän turhankin paljon Vempin kylmää nenää takamuksessaan, vaikka tätä useaan otteeseen komentikin. Niin koetin komentaa minäkin, mutta joo se komennus oli pojalla mielessä ehkä millisekuntin. Ehkä puolessa välissä lenkkiä otin Vempulan hihnan päähän ja siihen sitten loppui vapailu. Jossain vaiheessa ehkä oli vähän havaittavissa paluuta maan pinnalle narttu asioista??
Mutta seuraavaksi on mainittava sellainen iso juttu, että Vempi täytti vuoden. Kauhean iso poika siitä on tullutkin. Synttäri päivää vietettiin koko pentueen voimin hyppytekniikka koulutuksessa. Vappu Alatalo sitä meille piti ja sanoi meidän yhteistyön Vempin kanssa näyttävän hyvältä. Alku kierroksella pojan etupää oli jäykkä, mutta ei siinä selvinnyt johtuiko se lelun saalistamisesta vai mistä. Välipätkät oli hyviä, mutta lopussa pojan jo väsähdettyä jäykkyys palasi. Motoriikka oli kuulemma hyvää ja jopa vatsalihaksia alkoi muistaakseni löytyä. Niitä onkin treenattu.
Kaikki sisarukset samassa kuvassa :D |
Reissu sujui muuten hyvin vaikka sohjossa koulutukseen ajettiinkin. Tepa sai nauttia herkuista ja tätini huomiosta Vempulan hyppiessä.
Tässä kohdassa oltiin muuten aika monta tuntia menossa ennen kuin akku loppui.. |
Koska en halua jättää Tepaa täysin treeneittä ja vaille mitään tekemistä ollaan nyt tehty tunnaria ihan enemmänkin ja kapula kasan kera. Hienosti kyllä tyttö malttaa nyt haistella, jos vähän nyt välillä maistellakin. Aluksi siirsin kapulaa lähemmäksi häiriö kasaa ja sitten iskin kapulan muitten joukkoon. Ja nenä toimii. Nyt vaan pitää muistaa, että kun homma menee hutiloimiseksi menen itse kyykkyyn kapuloitten viereen ja Tepa saa sitten siinä etsiä omansa. Ei sitten ole niin kiirettä takaisin palkkaa hakemaan ja malttaa keskittyä olennaiseen. Lisäksi ollaan edelleen tehty joitain muita liikkeitä ihan vain vähän ja niin että jää hyvä mieli. Tänään tehtiin seuraamista, josta täyskäännöksen jälkeen palkka ja ai kun oli ihanan iloinen koira. Ja arvatkaa mitä, minun ei tarvinnut kuin kerran kutsua Tepaa sen haistellessa maata ja tyttö tuli iloisesti luokseni valmiina tekemään hommia yhdessä. Nake on niin hieno ja tuntuu nyt niin helpolta treeni kaverilta. Vähän niinkuin pelkkä ajatus välillä riittäisi ja homma on jo hoidossa.
Koulutus ja hallittavuus testi
Vempulalla on nyt pitänyt kiirettä todenteolla, kun on pitänyt käydä toko oppejakin hakemassa Lahdesta asti. Kannatti kyllä lähteä kouluttajana oli Oili Huotari, jonka opeilla on jo aiemminkin menty hyvin eteempäin. Tällä kertaa otettiin aiheeksi ohjattunouto, sitä kun on nyt alettu harjoitella ja kapuloitten mukaan tulo aiheutti hieman hämmennystä. Ongelma on nyt siinä ettei Vempi innostu kuolleesta lelusta tai kapulasta ja palautus vauhtiin on huono. Normi noutohan siis sujuu hyvin. Nyt aletaan laittaa lelut kapuloiden tilalle suuntia opetellessa ja tehdään muuten lelun ryöstö leikkejä. Lisäksi lelun palautuksesta pitää antaa nyt huippu palkka suuntia tehdessä. Kun suunnat sujuu leluilla vaihdetaan lelut kapuloihin. Eiköhän me taas näillä mennä kovasti eteenpäin! Toisena juttuna otettiin kakejen istu-seiso-istu vaihtoja, niissä kun on ollut kovasti liikettä enkä sitten ole uskaltanut niitä tehdä ilman kunnon neuvoja. Nyt saatiin vinkkejä siihenkin ja toteutus on enää väline hankintoja vailla. Tehdään nyt sellaista treeniä että poika oikeasti joutuu ajattelemaan niitä takajalkojaan, eli kaveri pitämään kevyesti jaloista ja tyynyn päällä taiteilua kotona.
Hallittavuus testissä käytiin tänään, se piti päästä läpi, jotta pääsee agilitya harjoittelemaan. Läpi päästiin joten aksailun alkeiskurssille käy tiemme. Vähän ja vähän enemmänkin minua kyllä jännitti tuo testi, sillä Vempula on nyt niin miestä että. Kovasti oli kyllä yritystä maton hajuihin, mutta onneksi sain pojan halut hillittyä. Vuoroa odotellessa poika jopa istua napitti vailla käskyä edessäni ja odotti mitä tehtäisiin seuraavaksi. Hieno poika on tuo Vempula!
Sellaista tällä kertaa. Tepan uutiset jäi nyt harmittavan vähäisiksi. Tulee itselle sellainen olo että eikö Nake parka saa tehdä enää mitään, mutta onneksi se oikeasti saa. On joka paikassa mukana ja saa treenata sekä touhuilla. Katsotaan jos ensi kerralla olisi enemmän Tepa asiaa. Buff!
Tepan nepa kuvauksen kohteena jälleen <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti