maanantai 20. kesäkuuta 2016

Teri kärttynä, Vempi voitokkaana

Yksi päivä Terin hermot menivät Vempiin lopullisesti. Vempi liehakoi ensin kanssani sohvalla ja kun homma meni mielestäni liian pitkälle käskin pojan lattialle rauhoittumaan. Niin poika menikin alas ja lopetti liiallisen liehunnan. Tepa makasi vieressäni ja aloin häntä silitellä, tyttö olikin asiaan kovin tyytyväinen. Vempi ilmeisesti päätti, että hän voisi antaa Tepalle lisärakkautta ja alkoi pesemään tämän korvaa. Näin Terin ilmeestä ettei hän siitä tykännyt ja otin oman käteni pois välistä, kun ajattelin tytön asiasta kohta Vempille huomauttavan. Vempi ei sitten rakkauden kiihkossaan ilmeisesti huomannut varoitusta tai välittänyt siitä. No sepä ei ollutkaan sellainen normaali ”mene pois, en tykkää”- huomautus vaan ennemminkin sellainen ”nyt sinusta tehdään rukkaset!”. Vempula parka käänsi Tepalle pyllynsä ja yritti jonkin moista alistumista, mutta Tepa vaan kävi täysillä päälle. Minä sitten otin tytön niskasta pois tilanteesta ja jonkin aikaa hänellä meni, enne kuin hän asian tajusi. Hetken mietin uskallanko päästää irti ollenkaan, mutta lopulta päästin. Sitten Naksu hyppäsi Lattialle menneen Vempulan luo Heilutteli häntää pää pystyssä. Painoi sitten lopuksi päänsä Vempin sään päälle ja homma oli sitten sillä selvä. Minä mietin tietysti kauhuissani, että miten tuosta eteenpäin? No Nyt tuosta tapauksesta on jo useampi viikko kulunut ja muita kärttyilyjä ei ole tullut. Teri käy normaalisti kutsumassa Vempiä leikkiin ja toisin päin. Leikki on samanlaista pörinää kuin ennekin eikä onneksi näytä siitä muuksi muuttuvan.


Sulassa sovussa

Terin paino tiedote

Terin painon lasku on nyt saatu kuriin ja paino on noussut jo lähes alkuperäisiin lukemiin. Olisiko syynä laskuun ollut sitten lihapitoisempi ruoka, jossa ei ole turhia hiilihydraatteja? Ruoka määrä tosin tuplaantui, mutta siitähän Tepa vaan tykkää. Myös Vempi vaihtoi samaan ruoka merkkiin, kun halusin hänenkin ruoilleen hyvä säilytysastian. Ruoka onkin sopinut pojalle hyvin ja minusta hänen ulosteensa on nyt kiinteämpää ja sen määrä pienempää kuin edellisellä ruoalla. Näyttää siis siltä että hän saa syödä tuota jatkossakin.

Vempulan menestys
Ollaan koirien kanssa treenailtu tokoa, Vempi enempi ja Teri vähempi. Kummatkin ovat siis kuitenkin päässeet hommiin. Myös agilityssä ollaan Vempulan kanssa puuhailtu ja kyllä se taas alkaa paremmin sujumaan.

Tyytyväinen voittaja

Käytiin Vempin kanssa torstaina toko kokeessa Pieksämäellä. Tarkoitus oli käydä vielä kerran ennen SM:iä, kun edellisestä kokeesta on jo niin pitkä aika.
Koe menikin sitten tosi hyvin. Otin pojan jo edellisen luokan loputtua pihalle seisoskelemaan. Palkkasin aina, kun poika otti minuun kontaktia. Alkuun tosin ihmiset olisivat kiinnostaneet taas kovasti. Kivasti poika jätti sitten muut huomiotta ja oli aktiivinen minun suuntaani. Tehtiin myös perusasentoon tuloja, joista palkkasin. Tehtiin myös oman paikalla olo ryhmän jälkeen seuraamista ja voi sitä onnea, kun poika minua vaan seurata napotti vaikka seuraava paikalla olo ryhmä tuli koirineen juosten ulos hallista ja suoraan meitä kohti. Siinä jo tuli sellainen olo, että jotain on ihan oikeasti saavutettu.
Sitten vähän ylös mistä tuli piste vähennyksiä. Seuraamisessa tapahtui jotain ja piste lähti. En kuullut mitä tuomari sanoi, mutta omantuntemuksen mukaan Vempi jossain vaiheessa jätätti. Kapulaa hän pyöräytti kerran suussa, josta pois piste. Luoksetulon lopussa oli huima loikka, mitä ei olekaan nähty aikoihin. Poika ajautui siis hieman taakse ja siitä pois puoli pistettä. Tuomari tuntui kehuvan poikaa ja sen tekemistä. Hän sanoi myös kokonaisvaikutusta antaessaan, että Vempistä kyllä näkee, että se tykkää tehdä. Parasta on juuri kuulla tuollaista palautetta. Niinpä siis loppu tulemana oli pisteitä 193,5/200, ALO1, KP ja sijoitus 1/11! Ja todella tyytyväinen koirakko. Nyt vaan sitten parantamaan juttuja heinäkuun loppua varten.

Sellaista nyt tärkeimpänä mielessä. Jatkan juttua taas kunhan saan aikaiseksi. Buff!

Voi kuinka noloa! T:Tepa


1 kommentti:

  1. Voi miten ihkuja koiria.
    Vempi on oikein onnellinen pokaalistaan..hyvä hyvä.
    Ystävykset koiruutemme..jeee

    VastaaPoista