Terin ruokahulluus se aina ajoittain saavuttaa uusia tasoja. Ruoka-ajan lähestyminen on jo vuosia aiheuttanut hinkumista ja vinkumista enenevissä määrin. Olen yrittänyt olla huomioimatta asiaa, millä ei ole minkäänlaista vaikutusta. Komentaminenkaan ei tietenkään auta, koska ääni johtuu hermoista. Naksun hermot ei vaan kestä ja ruoan odotus on kova.
 |
| Päästä äkkiä sisälle, on jo ruoka-aika! |
Joku kerta sitten käskin mummelia poistumaan paikalta ja laitoin tämän kylpyhuoneeseen. Tahdoin Terin rauhoittuvan siellä ja saavani samalla itsekin hermolepoa. Odotukset ei kyllä olleet korkealla. Tämän seurauksena on kuitenkin käynyt niin, että kun Tepa hinkuu ruokaa eikä saa huomiota, se menee kylppäriin rauhoittumaan ihan omia aikojaan. Siellä se malttaa olla hiljaa ja tosiaan jotenkin saa itsensä rauhoittumaan. Hiljaa olen yrittänyt hiipiä katselemaan, mitä se pimeässä kylppärissä touhuaa. Tähän mennessä mummeli on löytynyt seisoskelemasta. Toki kun ovea raotan, niin kierrokset taas nousee, joten olen antanut Terin siellä rauhassa seisoskella.
Kun Terille tuota ikääkin on nyt kertynyt, niin myös se vanhan koiran röyhkeys on tullut esiin. Nykyisin ruoat katoaa entistä nopeammin selkäni käännettyä, siis minun ruokani! Mitään ei voi vahingossakaan jättää minnekään tai se häviää. Pari kertaa mummeli on kaivellut laukkunikin, kun olen sinne jonkin herkun unohtanut. Hävinneitä asioita ovat mm. Siripirit ja yksi pussillinen bilars-karkkeja. Vaatii siis aikamoista muistamista minulta, että laukku ei jää koiran kuonon ulottuville ja eväs rasiat on otettu sieltä pois. Ja siis Tepan kuonohan ylttää juuri niin korkealle, kun tarve vaatii..
Koska Terihän tosiaan Lagunan aikoina ryhdistäytyi myös takakontista karkaamisissa ja söi treenirepunkin pohjan puhki herkkuja etsiessään, niin minun piti mummon autoa lainatessa ottaa järeämmät aseet käyttöön. Löysin sattumalta autoon sopivan koirakalterin, jonka sivuista Tepa ei mahdu vaihtamaan matkustusosastosta toiseen.
 |
| Auto seikkailut estetty |
Pahimmillaan ruoan hinkumista on ilmennyt myös treeneissä ollessa. Tepa siis on mukana seuraneidin ominaisuudessa, mutta tietää että tiistain tokovuoron jälkeen on aina luvassa ihana kalkkunan siipi. Nyt tämä tilanne on onneksi rauhoittunut. Nykyisin hinkuminen ja komentaminen on alkanut vasta kotimatkalla. Aluksi toki tätäkin ihmettelin, että miksi mummeli haukkuu ja komentaa minua meidän kotiin kävellessä. No vähän aivojumppaa minulla ja keksin syyn.. ne siivet. Hän varmaan yrittää sanoa, että nyt tossua toisen eteen, on jo kiire!
 |
| Tepa komentaa tunteella |
Kaikista pahinta tässä hinkumisessa ja vinkumisessa on se, että se tarttuu myös Vempiin. Poika parkaan, joka ei edes taida tajuta mistä on kyse. Hän vaan kieppuu ja viuhtoo, koska Terillä on selvästi joku ihana juttu mielessä. Tämän seurauksena saan katsoa kahta kiihkoilevaa koiraa, joista toisella on selvä kohde ja toinen on mukana vaan tuen vuoksi.
 |
| Kinkun valvojaiset |
Onpa käynyt niinkin, että Vempin vatsan ollessa löysällä annoin hänelle Canicuria. Se ei kuitenkaan pojalle maistunut vaan hän sylkäisi sen ulos kuonostaan suhteellisen nopeasti. Vieressä oli tietenkin vahtimassa Nake, joka kiireen vilkkaa popsi tabletin kitusiinsa. No nyt ei tarvitse kenenkään enää arvailla, kumpi koiristani on se ahneempi ja kumman lääkitseminen käy helpommin.
Lopuksi voin vain todeta, että mummeli on terve kun se syö.
Buff!
