tiistai 27. joulukuuta 2011

Treeniä tuiskun keskellä

Joulu on nyt meidän osaltamme juhlittu perinteisin menoin eli harrastamalla joulu ruokien syömistä. Terikin sai hieman kinkkua ja joulu herkkuja osakseen, jotta jaksaa taas vuoden odottaa.

Joulu meininki

Aatto meni siis ruokia syödessä ja lahjoja availlessa. Teri oli ollut ilmeisen kiltti tyttö ja sai lahjaksi toivomansa alustan mummon luo. Muut neidin lahjatoiveista olivat hieman mahdottomia ja jäivät siitä syystä toteuttamatta. Lisäksi Teri sai tietenkin paljon luita ja herkkuja.
Lahjoja avatessa tapahtui jotain aivan tavatonta. Ensin tyttö avasi paketin joka sisälsi luita. Avaus tapahtui hyvin hienovaraisesti ja yhden luun neiti sai heti syötäväkseen. Seuraavasta pakkauksesta neiti sai hieman naudan mahaa. Sen jälkeen oli vuorossa paketti, josta löytyi Terin herkkua eli "jälkiruokaa". Tyttö sai pistellä koko cesar-purkin kerralla joulun kunniaksi. Yllättäen tämän lahjan jälkeen muut paketit eivät enää neitiä kiinnostaneetkaan. Peti nyt ei sinänsä ollut kauhea yllätys, mutta kun savun tuoksuisia luita sisältävä paketti ei voinut vähempää kiinnostaa olin hieman ihmeissäni. Toisaalta jos ensin saa naudan mahaa ja cesaria koko rasian, niin ketäpä vähäpätöiset luut voisivat kiinnostaa? No jos tätä ei olisi käynyt, niin väittäisin että Tepaa.

Joulun kunniaksi piti tietenkin pukea tytölle joulu asu päälle ja ottaa kuvia. Paketit kiinnostivat siinä vaiheessa vielä kovasti ja sen kyllä huomaa :)

Kovasti olisi pienen koiran tehnyt jo herkkuja mieli

Teri yritti saada lahjoja lentopusuilla ;)


Treeniä

Tänään meillä olikin sitten kova hinku treenaamaan kentälle, kun ollaan nyt vaan sisällä harjoiteltu. Ajelemaan lähdettiin kovasta tuulesta huolimatta. Matka alkoi pimeästi, kun valot eivät palaneet tien varressa. Kovan tuulen takia piti kyllä keskittyä ajamiseen. Matka sujui hyvin hieman yli puolen välin, sitten alkoi tulla lunta taivaan täydeltä ja vauhti tippui huimasti, tietä ei pahemmin näkynyt. Tässä kohtaa oli onneksi valot, mutta kun ne taas sammuivat oli keli aivan kamala. Onneksi lähellä oli huoltoasema, jonka pihaan pääsimme turvallisesti. Puoli tuntia siinä sitten odottelimme ja välillä putsasin autoa, joka hautautui hankeen. Kyllä päätti moni muukin kurvata samalle asemalle. Lopulta onneksi sade hellitti ja pääsimme taas tien päälle.

Kun saavuimme koti kaupunkiin oli aika jo niin tipalla, että kävin neidille nakkeja hakemassa ja ajelimme treeni paikalle. Muita ei paikalla näkynyt. Niinpä siis treenattiin Terin kanssa aivan kahdestaan tuiskun keskellä. Tyttö oli aivan innoissaan pitkän tauon jälkeen.
Merkille menoa oli tarkoitus ottaa ja nyt ulkona sain siihen väli matkaakin monta kertaa enemmän kuin sisällä. Hienosti Teri malttoi sivulle tulla ja katsoa napottaa minua käskyä odotellessa. Ja voi mikä vauhti hänellä olikaan päällä! Aivan hirveää vauhtia tyttö suunnisti merkille ja aina perille päästyään heilutti häntäänsä :)
Merkin jälkeen otettiin vielä seuraamista, jääviä ja luokse tulo. Jostain syystä jääviä tehdessä Tepa tarjoaa ensin istumista, vaikka ei olla sitä harjoiteltukaan? Tämän jälkeen kyllä ymmärtää mistä on kyse eikä ongelma toistu. No pitää ensi kerralla eka liikkeessä varmistaa, niin kuin Sari aina neuvoo ;)

Hienosti siis meni treenit myrskyn keskellä ja joulustakin on kunnialla selvitty. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti