maanantai 16. huhtikuuta 2012

Vuosihuolto

Tänään oli Terillä terveydenhoidollinen päivä kun kävimme rutiini rokotukset neidille uusimassa. Ja tulihan sillä samalla reissulla kaupassakin käytyä.

Eläinlääkärille mentäessä Teri eteni iloisesti ovelle asti ja jopa ovesta sisäänkin. Odotus huoneessa totuus kuitenkin iski vasten nahkanenää ja tyttö parkkeerasi luimistellen jalkojeni juureen istumaan.
Toimenpide huoneeseen mennessämme tilanne oli jo niin totinen, ettei neiti kyennyt hyppäämään hieman korkeammalla olevalle pöydälle ja se piti laskea alas. Jos pöytä olisi ollut jossain muualla ei sille hyppääminen olisi tuottanut mitään vaikeuksia. Pöydällä Tepa jökötti kauhusta kankeana ja antoi totuttuun tapaan tehdä kaiken tarvittavan. Lääkäri katsoi tietysti myös Naken hampaat ja mainitsi että ne ovat oikein hyvässä kunnossa, kaikki suussa pysyneet.
Kun pöytä kammotus oli ohi ja pääsimme odotus huoneen puolelle Teri tilanteen turvallisemmaksi tuntiessaan kääntyi salamana tutkimaan kylkeään. "Mitä se täti minulle teki?" Tämä toistui pari kertaa, pitihän sitä kylkeä nyt kunnolla ihmetellä kun kerta oli pöydältä pois päässyt. Hyvä mieli tytölle kai kuitenkin reissusta jäi, kun hän sai mukaan vielä "lahjus"-luut hampaiden hoito kuun kunniaksi.

Kun nyt kerta reissuun lähdettiin, niin käytiin sitten samalla Terin riemuksi ostoksilla paikallisessa eläinkaupassa. Mitään tytölle mieluista ei sieltä matkaan lähtenyt, mutta minä sorruin hyvään tarjoukseen. Mikään kovin tähdellinen ei ostos ollut, eikä lainkaan ajankohtainen ostin nimittäin tytölle uudet pelastusliivit. Jonkin verran jo viime kesänä sellaisten hankkimista mietin, mutta silloin ei sopivia tai sopivan hintaisia löytynyt.
Yhdet pelastusliivithän Nakella jo on, mutta nämä tuntuivat paljon tukevammilta ja luotan niiden kiinnitykseenkin enemmän. Lisäksi uusissa liiveissä on rintakehän alla kaksi kiinnitys klipsiä ja se on pehmeämpi kuin vanhoissa, joissa on vain yksi hihna. Plussaa on sekin, että kelluke tulee koko kaulan ympärille eikä vain niskaan. Ehkä tässä nyt on vähän selittelyn makua ja ostos saattoi olla turha (ainakin Terin mielestä), mutta eihän sitä koskaan tiedä monetko pelastusliivit sitä tarvitsee ;)
Kauppias mainitsi miten tyttö on niin ihanan rauhallinen ja sanoi että hänen kanssaan varmaan mukava liikkua. Onhan Nake kyllä oikeastikin mukavaa kävely seuraa, ainakin useimmiten. Oli ihan pakko tämä kertoa, kun tällaiset maininnat vaan saavat niin hyvälle tuulelle, kun tajuaa että muutkin huomaavat tytön hyvän käytöksen.

Loppujen lopuksi Terillä on takana oikein tapahtuma rikas ja hiukan jännittäväkin päivä.

Pelastusliivien sovituksen hirveys voitti jopa talvi puvustuksen

Ei, Teri ei kävele kuvassa vaan on täsmälleen samassa asennossa kuin edellisessäkin, kauhusta kankeana.

Mummon tyynytkin ehdittiin taas vallata.

Teri avasi pedin ihan itse, jotta sai päänsä tyynyäni vasten :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti