..kuin ei milloinkaan? No tiedä tuosta, mutta tämä teksti on kirjoitettu jo kuukausi sitten. Aikaan saamattomuuttani se on jäänyt tänne julkaisemattomana roikkumaan. Teemana yllättäen toko ja tekniikka mietintää.
Tekniikka tarkkailussa
Tokoilu sujui tällä kertaa hienosti ja Nake oli kuulolla vaikka kylmä viima puhalsikin ja tassuja vähän paleli. Seuraaminen oli oikea paikkaista tosin Terin häntä oli kuulemma jossain vaiheessa tipahtanut alas. Tiedä sitten johtuiko hännän lasku kentän laidalla vinkuvasta kaverista ja epävarmuudesta pitkän pätkän suhteen. Itse epäilen jälkimmäistä.
Jäävissä otettiin seisominen, jossa neiti kuulemma pysähtyi tosi hienosti ja heti. Luokse tulossa oli hiukan absit päällä ja taisi tulla yksi pomppu, mutta muuten hieno saavutus tytöltä. Paikalla makuussa Tepa oli aluksi hieman haistellut, mutta rauhoittui sitten tarkkaavaisena katselemaan näkösuojaan päin. Vaikutuksensa tietysti saattoi olla palkaksi tulevalla broilerinkaulalla, joka nyt on ollut jo usealla kerralla huippu palkkana ikävästä liikkeestä.
Hyppy oli taas hieman harmillinen. Ensimmäisen hypyn jälkeen Nake haisteli jotain esteen takana ja jouduin kovasti asiasta huomauttamaan, jonka jälkeen tyttö kyllä istui ja sitten takaisin hyppy. Koska olin tyhmä, enkä tässä vaiheessa tajunnut palkata neitiä vaikka se ei toivotun toiminnan oli lopettanutkin oli seuraavaksi vuorossa hypyn arpomista. Siispä hypätäkkö vai eikö hypätä? No lopulta Nake hyppäsi, taas jotain huomautukseen asti haisteli ja sitten istahti. Nyt tajusin sentään palkata ja takaisin hypyn jälkeen uusi palkka. Lopuksi saatiin yksi onnistunut haistelematon suoritus ja siitä palkan sekä esteen taakse että pa:on.
Sitten kaket. Kentällä piirin lumeen viivan Tepan taakse, jotta näkisin taas onko liikettä taakse päin havaittavissa ja olihan sitä. Fiksuna ja hyvä muistisena olisin siinä tietysti kysynyt kokeneelta ohjaajalta miten asiaa voisi korjata. Ikävä kyllä en ollut tällä kerralla kumpaakaan :D Niinpä siis palasin aikaisempaan pohdintaani eli mistä tuo taakse päin liikkuminen voi johtua? Ajattelin sen olevan tekniikka virhe, ylös käyttäen etutassuja ja alas takapäätä.
Kotiin palattuamme halusin kokeilla teoriaa ja paria eri tekniikkaa joita olin päässäni pohtinut. Ensimmäinen oli Tepan takapuoli seinää vasten ja siinä istu-maahan vaihtoja eri pituisina sarjoina. Kauan ei näitä tarvinnut tehdä, kun tulos oli seuraava.. Teri tojotti 90 asteen kulmassa, kylki puoliksi tiiviisti kiinni seinässä ja toinen puoli pään jatkeena minua kohti. Ei ihan toivottu tulos. Siinä kuitenkin tuli selväksi se, että olen ilmeisesti joskus aikoinani opettanut tyttöä niin, että maahan menossa palkan olen laittanut suoraan jalkojen väliin ohjaten samalla maahan, hänen vielä istuessaan. Tepalla tietenkin nenä tipahtaa ensin ja näin ollen on pitänyt pepun siirtyä taaksepäin, jotta asento on ollut mukava. Nyt kun asiaa aloin mettimään, niin ehkä tämä virhe onkin tapahtunut silloin, kun olen opettanut Teriä kumartamaan (en koskaan opetanut loppuun asti), siinähän pitää nojautua taaksepäin?
Toinen kokeilu tapahtui sitten niin että laitoin palkan jonkin verran edemmäksi ja Naken oli pakko siirtää nenäänsä eteenpäin sen saadakseen. Tämä tuntui toimivan ja muutaman toiston aikana tyttö ei liikkunut eteen eikä taakse :) Näitä toistoja pitää nyt vaan jaksaa tehdä muutama päivittäin, jotta uusi tekniikka siirtyy varsinaiseen toimintaan. Taidan vielä varmuudeksi jättää Tepan pyllyn kiinni seinään, niin näen ettei liikkumista tapahdu jatkossakaan.
Kake päivitys
Kakeja on tuon yllä kerrotun jälkeen harjoiteltu ja taakse liikkuminen on jäänyt pois, eikä eteen liikkumista ole tullut tilalle :D Vain kerran ollaan erinäisistä syistä johtuen (mm. auto oli katuun kiinni jäätyneenä) käyty tokoilemassa, mutta silloin jopa muistin kysyä neuvoa taaksepäin liikkumis ongelmaan. Ohjeita ei kuitenkaan ohjaajalla ollut tähän antaa, joten jatketaan omalla taktiikalla. Kentällä kun näytin Tepan kakeja, niin eihän tyttö tietenkään silloin mihinkään liikkunut. Kuulemma takapää näytti vain hieman hassulta. Sen kyllä uskon, sillä kun taaksepäin ei voi mennä on Teri alkanut "mykertämään" pyllynsä.
Muuten treeni meni muistini mukaan hienosti, luoksetulon stoppi oli todella napakka ja hyppy esteen tarkoituskin oli palannut neidin mieleen. Jos jotain jäin kaipaamaan niin ryhmässä tehtyihin liikkeisiin enemmän intoa. Tuntui ettei tyttö ollut aluksi oikein kunnolla mukana.
Sainpahan tämänkin nyt pois tuolta arkistosta roikkumasta :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti