Taas ollaan Terin kanssa ehditty käydä harrastelemassa niin tokoa kuin agilityäkin. Molemmista tuntuu löytyvän aina uutta pohdittavaa. Lisäksi blogi kokee muutoksen tuulia.
Ensin blogin muutoksista. Pitkällisen harkinnan jälkeen olen päättänyt vaihtaa Tein blogin nimen. Näinä aikoina nimi Sotahuuto kuulostaa mielestäni turhankin sotaisalta ja niin paljon kuin se Tepan ääni maailmaa kuvaakin voi se antaa blogista myös aivan väärän kuvan. Kauan olen jo uutta nimeä pohtinut ja pyörittelin mielessäni kaikenlaista mikä Teriä kuvaisi. Äänen oli ehdottomasti tultava esille, niin olennainen osa se neitiä on.
Iltana eräänä sitten kerroin pohdinnoistani Sarille ja hänellä olikin mielessään aivan loistava nimi: Wooooooo!! (ehdotus tosin taisi olla kahdeksalla o:lla) Nimi ei tietääkseni oikeasti tarkoita mitään kummoista, mutta Teriä ajatellen se tarkoittaa kuitenkin hyvinkin paljon. Nimi on lähin vastine sille miten neidin sotahuutoa voidaan kirjaimilla kuvata. Nyt kun asiaa alkaa pohtimaan, niin blogin nimi ei oikeastaan edes muutu vaan itse sotahuuto korvaa Sotahuudon ;) Kiitos Sari loistavasti nimi ideasta!
Uuden kuvankin tuohon ylös olen väsännyt ja koitan saada laitettua sen siihen mahdollisimman pikaisesti. Jotain ongelmia arvatenkin ilmaantuu vaikkapa sitten kuvan koon takia. Harrastus kuvista kiitokset kuuluvat Niinalle (hyppykuva) ja Sarille (noutokuva), jotka viime vuonna meidän treenejä jaksoivat kuvata :)
Vinokepit
Koska viime agimölleissä sijoituimme kolmen parhaan joukkoon emme saa enää alkeismölli luokassa kisata. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vielä mölleihin mielimme on Naken opeteltava kepit kuntoon. Viime kesänä opettelimme keppejä kujakeppien avulla, mutta tänä vuonna niitä ei parilla ekalla kerralla ollutkaan, joten päätin sitten odottelun jälkeen koittaa tytön kanssa vinokeppejä. Hämmästys oli suuri, kun neiti hoksasi keppi homman todella nopeasti. Kujalla ei päästy vielä edes kunnolla tiivistämään, mutta vinoilla kepit saa olla jo aika pystyssä. Harjoittelemista toki vielä on ja kunhan saadaan kepit pystyssä kulkemaan pitäisi varmaan alkaa harjoitella niitä keppi kulmiakin, mutta nyt en ota siitä vielä stressiä.
Muuten on agility treenit nyt menneet ihan kivasti. Nyt on ollut vähän helpompi ratoja niin olen minäkin pysynyt ajatuksessa mukana. Oma ohjaus nyt on mitä on ja aika huonosti Nake vielä irtoaa hypyille. Kerran Nake hyppäsi hyppyesteen siivekkeen yli riman sijaan. En voinut taas muuta kuin nauraa. Oma vikanihan se oli, kun ilmeisesti turhan epämääräisesti ohjasin.
Viime treeneissä oikealla puolella olo osoittautui Terille liian vaikeaksi ja kolmen hypyn "rilluttelu suorasta" hän hyppäsi vain ensimmäisen ja ilmestyi sitten vasemmalle puolelleni. Ilmi selvä toko-koira :D
Käytiinpäs muuten kerran jäähylläkin, kun radan ulkopuoliset asiat kiinnostivat enemmän kuin kuunteleminen. Onneksi oltiin kaukalossa! En tiedä vaikuttiko puomin jälkeen löytynyt, edellisiltä jäänyt rasian kansi minkä verran asiaan. Nokkelana tyttönä Tepa hetken mietittyään nimittäin merkkasi rasian käymällä sen eteen makaamaan. Sen jälkeen lähti nenä käyntiin ja ajatus harhautui muille poluille. Yleensä Tepa kuitenkin niin innokkaasti on rataa suorittamassa. Päästettiin siis toinen koirakko väliin ja palattiin heidän jälkeen radalle. Sitten oli jo tytölläkin korvat kuulolla.
Mietin että palkkaanko tyttöä nyt turhan harvakseltaan? Ollaan kuitenkin vielä niin alussa, että saatan ahnehtia liikaa.
Kunhan herkut on hyvät
Toissa kerralla saimme tokossa ohjeeksi harjoitella lisää Tepan pyllyn käyttöä. Ajatuksena että neiti "heittäisi" takapään vasemmalle käännöksissä ja saisi niistä niin terävämmän näköisiä. Asiaa ollaan nyt harjoiteltu ja kyllä jos herkut ovat super hyviä tytön pylly suorastaan lentää 90 asteen kulmassa ;)
Kävimme Naken kanssa perinteisesti hattaran ostossa, kun tivoli oli vierailulla paikkakunnalla. Kun hattara oli ostettu näin kuinka tyttö valmistautui viime vuotisen kaltaiseen hyppyyn. Päätin olla viisas ja ennakoida tapahtuman. Käskin siis tytön sivulle ja voi miten oli tytöllä vauhdikas siirtyminen edestä vasemmalle puolelleni. Kaikesta ennakoinnista huolimatta Teri hyppäsi sivulle tullesaan niin, että tökkäisi nenällään poskeani ennen laskeutumista :D Kyllä sen pyllyn siis on mahdollista hyvinkin nopeasti ja lennokkaasti siirtyä paikasta A paikkaan B.
Sellaista tällä kertaa. Jatkan raportointia Terin touhuista taas ensi kerralla.
Kyllä on Teri viisas koira. Saiko se sitä hattaraa?
VastaaPoistaTeri on :) Kyllä sai, sitten kun vähän väljemmille vesille siirryttiin.
Poista