keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Sisätila treeniä

Pakkaset paukkui täälläkin päin ja koirat treenasivat sitäkin ahkerammin sisätiloissa. Onhan se toki loogista, kun koiruuksien energiaa on kuitenkin jollain tavalla purettava.

Sisähommia
Pakkasjakson treenejä tehtiin ihan olohuoneen puolella, niin että toinen koirista odotti vuoroaan tai vuoronsa jälkeen makkarissa. Tai no odotti ja odotti.. se kyllä kuulosti siltä että molemmat tekivät kakeja seinän takanakin.
Tepa treenasi tunnaria. Aluksi ihan vaan kapulan etsintää ja sitten kuviossa. Kun homma meni hösäämiseksi laitettiin kapuloiden päälle ritilä ja tehtiin ilmaisu harjoituksia. Ritilästä huolimatta Tepa tosin yritti kaivaa satunnaisia kapuloita suuhunsa ja hänelle piti asiasta vähän huomautella. Lopulta homma saatiin kuitenkin sujumaan. Lisäksi tyttö teki kakeja, lähinnä maahan-seiso-maahan vaihtoja harjoiteltiin. Ja koska jotain piti vielä keksiä, niin tehtiin sitten rally-tokossa olevaa viereltä eteen siirtymistä ja takaa sivulle tuloa. En edes tiedä menikö homma niinkuin piti, mutta kunhan nyt jotain väsättiin.

Vempi teki myös tunnaria, oman etsimistä ja sitten samaa haju merkkausta kuin Tepakin. Laitoin matkan varrelle vielä jarru namit. Ai että olen tyytyväinen nyt pojan tunnariin tässä vaiheessa, namien jälkeen se oikeasti malttaa rauhassa haistella ja merkkaa oman. Kun tätä ollaan tehty noin ikuisuus voidaan yrittää ottaa ritilä pois. Lisäksi Vempula on harjoitellut jääviä, varsinkin sitä istumista ja vähän erotteluja. Istuminen on nyt kyllä omasta mielestä kiva, pitää varmaan joku kerta videoida niin näkee miltä se sivusta näyttää. Myös taakse paluut sujuu kotona hyvin, eli tassut ei liiku. Kakeja ollaan myös tehty nyt lähinnä olen tuijottanut pojankin kohdalla maahan-seiso-maahan juttuja ja kokeiltu maahan-istu-maahan tekniikkaa. Kyllä se sieltä löytyy.
Asia mikä nyt haittaa sisällä treenaamista on kierrokset, joitten myötä tulee teps, teps, teps tepsuttelua. Varsinkin kakeissa. No kyllä ne kierrokset kentällä on hillitympiä. Maaliskuun koe tavoite näyttää liikkeitten suhteen siis ihan hyvältä, koe kestävyyttä toki pitää tehdä.

Tästä syystä Tepa ei pidä kovista pakkasista
Parempi? Vempi ulkoili ihan luonnollisessa puvussaan
Pukeutuminen alkoi riittää ja Teri yritti piiloutua tv-tason taakse
 Hallissa
Aksaankin ollaan ehditty. Meillä alkoi jatko2-kurssi viime viikolla. Ensimmäinen kerta sujui kovin Vempimäisesti ja keppejä mietittiin taas pitkään, mutta kyllä me lopulta kolmos väliin päästiin. Takaapäin ketjuttamalla siis tehdään. Lisäksi tehtiin keinua. Vempulalle se oli toinen kerta eikä aiheuttanut mitään hankaluuksia. Muutaman esteen ratakin meillä oli, siinä ohjaus kuvioina välistäveto ja takaa leikkaus. Molemmat sujui hienosti. Toisella kierroksella poika päätti, että osaa kyllä radan, jätti välistä vedon toisen esteen tekemättä ja minun jäädessä sen kohdalle perään katsomaan hän rallatteli loppu radan itsenäisesti maaliin. Semmonen Vempula. Loppu kommenttina vielä ohjaajalta, että siitä tulee sairaan hyvä koira agilityyn. Ainahan sellainen lämmittää mieltä.

Tänään käytiin sitten parin treeni kaverin kanssa hallilla tekemässä keppejä ja kontakteja. Tai no minun koirat teki vaan keppejä. Vempi teki kaksi kierrosta ja siitä ihan oikeasti näki, että se ajatteli! Uskomatonta mutta totta! Ekalla kierroksella tehtiin kolmos välistä ja laitettiin ohjuri kahteen vikaan väliin. Kun se sitten sujui mentiin toisella kierroksella jopa vitos välistä, niin että ohjurit oli lähdöstä katsoen oikealla eli ei koko matkalla. Sekin sujui.
Tepa teki keppeja myös, kunhan malttoi.. Alkuun jätettiin välejä tekemättä ja sitten haukuttiin lopussa palkkaa, niin kuin Teri tekee. Lopulta tyttö päätti, että ei auta ja teki sitten kaikki kuusi keppiä. Tarkoituksena oli lähinnä harjoitella sitä että kepeille tullaan hypyltä ja niiden jälkeen on hyppy. Hyppy ennen keppejä sujui sitten kun Tepa malttoi jarruttaa ja päästiinkin ottamaan se ekalla kierroksella. Toisella kierroksella sitten ihan lopuksi otettiin myös se keppien jälkeinen hyppy eikä Tepa oikein ymmärtänyt miksi vielä pitää hyppiä, kun aiemminkin tuli palkkaa heti keppien jälkeen. Hyppäsi hän sen sitten kuitenkin pienen mietinnän jälkeen.

Tasapuolisuuden nimissä, myös Vempulan kroko kuva
Ohitukset
Joskus olen ehkä kertonut meidän ohitus ongelmista, jotka Vempula tuossa viime vuoden puolella kehitti? Siis innokkuus iski jälleen. No nyt ollaan päästy tässäkin hommassa eteenpäin ja Vempi jopa välillä ottaa oma aloitteisesti kontaktia minuun. Olen niin kamalan tyytyväinen tästä. Mikä tämän homman sai sitten lopulta nytkähtämään eteenpäin? No sama keino kun Tepallakin, tavallaan.Tepalle heittelin aikoinani penkkaan yhden tai pari namia, jotka piti etsiä toisen koiran tullessa vastaan. Vempille niitä pitää heittää pieni keko, että poika ne löytää ja välillä taas Tepa huomaa mitä tapahtuu ja vaatii osansa. Mutta ohitukset alkaa taas hiljalleen sujumaan, Jes!

Semmoisia treenejä tällä kertaa. Buff!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti