maanantai 21. marraskuuta 2011

Lunta ja mökki kauden lopetus

Perjantai aamuna herätessämme huomasin ikkunasta ihanan asian. Meille oli satanut lunta! Niinpä piti sitten lähteä tuota valkeaa ihanuutta katsomaan ja tietysti todistus aineistoa keräämään. Kamera jaksoi toimia jopa kolmen kuvan verran :D

 "Kas kummaa, täällähän on lunta!"

Teri was here.


Viikonloppuna sitten oltiin viimeistä kertaa mökillä tämän vuoden puolella. Ihmeen pitkään tänä vuonna oli tuo mahdollisuus, mutta sunnuntai aamuna olikin jo sitten putket jäässä. Teri pääsi totuttuun tapaan vapaana kulkemaan ja oli niin onnellinen asiasta, että jopa leikki hetken kanssani :) Kävimme myös hyvin pienen metsälenkin jonka aikana tyttö suoritti omaehtoisesti luonnon tekemiä esteitä.  Metsässä Nake piti minut kokoajan hienosti näkyvissä.
Olihan tytöllä toki vieläkin vahti hommia rakennuksella, mutta turvallisuus syistä neiti joutui olemaan siellä kiinni. Poikkeuksen teki vain tilanne, kun kissa oli poissa ja hiiret pääsivät hyppimään pöydillä eli muut lähtivät hetkeksi pois, niin päästin Tepan tutkimaan paikat kunnolla. Eipähän me siellä toki pitkään oltukkaan, että ei sen puoleen.

Vahtikoira paikalla

Huiii! (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla)

Se leikkii sittenkin :)

"Minä sain sen!"

Lohikäärmeen kieli?

Tehtävä: Etsi kuvasta luonnonestettä hyppäävä koira.


Tänään vielä kotiin päin palatessa kaytiin Tepan kanssa katsomassa kummi-vauvaa. Tyttö kavi nätisti nuuskimassa. Kun aikuinen Teriä rapsutteli, saattoi vauva hieman koitella maasta käsin Tepan kauluksia ja tarttui ihan kiinnikin. Tyttö tapansa mukaan salli tällaisen ja jossain vaiheessa hieman lipaisi vauvan kättä ilmeisesti sanoen, että "voisitko vähän hellittää?". Teri on kyllä hyvin kärsivällinen ja käsiteltävissä oleva koira. Tietysti siinä pitää aikuisen katsoa, että tyttö pääsee pois tilanteesta halutessaan, eikä kukaan ikävästi ja tahallisesti pääse nyhtämään.

Sellaine viikonloppu oli nyt Terillä. Huomenna sitten taas uskaltaudutaan Toko-treeneihin ja vältellään välikohtauksia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti