Operaatio Siili

Tänään Terin kanssa lenkkeillessämme törmäsimme siiliin, lähes kirjaimellisesti. Tepa kulki niin omissa maailmoissaan, että epäilen huomasiko hän siiliä oikeasti ollenkaan. Minä huomasin viime hetkellä ja seurauksena oli äkkipysähdys puolen metrin päähän kohteesta.

Piti ihan lähempää pientä luonto eläintä tarkastella ja huomasin, että se hengitti kovin tiheästi ja aivan kuin olisi hengästynyt. Vähän pitemmän tuijotuksen jälkeen huomasin, ettei siili vetäydy kunnolla kerälle. Vähän rahistelin hiekkaa ja toivoin, että pieni otus menisi kerälle. Turha toivo. Sitten siirryimme kauemmas tarkkailemaan. Ajattelin, että siili vähän aikaa levättyään jatkaisi matkaansa. Ei se jatkanut. Noin kymmenen minuutin jälkeen päätin jatkaa matkaa ja tulla laatikon kanssa katsomaan, josko siili vielä olisi paikallaan. Nake ei siilistä välittänyt, vaan seisoskeli koko tuon ajan jonkin matkan päässä, nauttien välillä heinää.

Kävimme siis Tepan kanssa hakemassa kotonta laatikon sekä siilin käsittelyä varten hanskat ja suuntasimme lagun nokan kohti siilin olin paikkaa. Auto piti jättää tien reunaan ja siitä suuntasimme tytön kanssa puistoon laatikko kainalossa. Siilin olin paikkaa lähestyessäni ehdin jo hetken iloita että kaveri olisi jatkanut matkaa, mutta jouduin pettymään. Siili oli edelleen samalla paikalla kuin lähes tuntia aiemmin.
Katselin siiliä kauempaa ja henkeä pidättäen tarkkailin vieläkö sen piikit kohoilevat. Vielä oli kaverissa eloa. Laskin laatikon siilin viereen ja varovasti kosketin piikkejä hanskat kädessäni. Toivon kerälle menoa, mutta sitä ei tullut. Yrityskään ei onnistunut, sillä pieni naama ja vatsa jäi aivan selvästi näkyviin.
Teri tarkkaili toimintaa vierestä ja laskin otteeni sen hihnasta. Hienosti neiti pysyi vieressä ja oli koskematta piikkikasaan koko toimituksen ajan. Siili ei ollut kovin pieni, joten luultavasti sillä oli jo ikää parin vuoden verran.
Nostin siis siilin laatikkoon, jossa se otti pari askelta. Normaalia siilin "kiroilua" ei kuulunu missään vaiheessa. Soitin paikalliselle eläinklinikalle, jossa ei kuulostettu kovinkaan iloiselta siili potilaasta. Heillä ei kuulemma villi eläimiä hoideta. Kysyttiin olisiko minulla mahdollista ottaa siiliä kotiin tarkkailuun, mutta lopulta siellä kuitenkin suostuttiin ottamaan siili vastaan. Niin hengästyneesti siili hengitti, että minusta oli parempi viedä kaveri lääkärille tarkastettavaksi, viivyttämättä sen mahdollista kärsimystä yhtään pitempään. Autossa siili tuntui jopa reipastuvan sen verran, että se yritti kaivaa itsensä ulos laatikosta. Klinikalle päästyämme siili tunnuttiin ottavan vastaan hieman pitkin hampain, laatikkonsa kanssa vuoroa odottamaan.
Siilin kohtalosta en tiedä, mutta toivottavasti loppu ratkaisu oli piikkiselle kaverille oikeuden mukainen. Minä en pystynyt huonovointista kaveria jättämään kohtaloaan tai hidasta kuolemaa odottamaan.

Sellainen seikkailu oli meillä Terin kanssa tällä kertaa. Piristykseksi kaivelin arkistoita loppuun Naken ja erään siilin viime vuotisen puisto kohtaamisen :)

Tepa tietää ettei kiroilevaa siiliä tule lähestyä