tiistai 19. kesäkuuta 2012

Terveys asioita

Terillä on muutaman päivän sisällä jännitystä riittänyt. Lauantaina oltiin viettämässä veljeni rippi juhlia ja maanataina oli vuorossa lääkäri reissu Kuopioon.

Teri-terassi koira
Rippijuhlat sujui hienosta ja Teri malttoi käyttäytyä. Vieraitten tultua annoin neidille luun järsittäväksi ja se rauhoittikin tytön mahdollisen intoilun. Pihallakin Tepa pysyi sallituissa rajoissa. Perässä roikkui kuitenkin hihna varmuuden vuoksi.
Kun juhlat oli juhlittu pääsi tyttö vielä uimareissulle. Sameaa oli vesi Tuusulanjärvessä, mutta se ei tyttöä haitannut vaan hienosti taas löytyivät lähes kaikki kuiva kalat (yksi teki puoli sukelluksen). Sorsa emo oli poikasensa kanssa samalla rannalla uiskentelemassa, mutta eihän Nake siitä tapansa mukaan välittänyt.
Kun neiti oli saanut pulahdettua jatkui matka kohti paikallisen ravintolan terassia. Isäni kysyi saako Tepa tulla aidan sille puolelle ja saihan se, jos on hiljaa ja aidan viereisessä pöydässä :) Niin ja Huili on tämän ravintolan nimi jonne tyttökin sai terassille tulla.

Terassikauden avaus kuva ;)
Lääkärissä
Kun kerroin Terille että mennään eläinlääkäriin tyttö innostui kovin. Raukka ei kai oikein ymmärtänyt mitä tuleman pitää tai edes minne oikein oltiin menossa. Ehkä onni että ei ymmärtänyt, sillä se olisi voinut olla tytöstä liian jännittävää oltiin nimittäin menossa sinne viimeksi mainitsemaani vatsalaukun tähystykseen.
Perille päästyämme neiti huomasi tilanteen ja kai vaistosi jännitykseni, koska odotus huoneessa istui kovin hiljainen ja luimisteleva Nake. Lääkäri tutki tytön toimenpide huoneessa ja antoi samalla rauhoitusaine pistoksen.
Pikkuhiljaa neiti alkoi nukahtamaan ja lopulta lähes nukkuva Nake pötkötti lattialla jalkojeni välissä, pää sylissäni. Niin minun sitten piti lähteä ja keksiä tekemistä kolmeksi tunniksi. Yllättävän hyvin sain ajan kulumaan. Kun menin Tepaa hakemaan neiti vielä nukkui. Siinä odotellessani minulle kerrottiin ja sain lapun tutkimuksessa tehdyistä löydöksistä. Nakelle määrättiin lääkkeita ja kävin vaihtamassa reseptin niihin viereisessä apteekissa. Tämän jälkeen kannoin hyvin väsyneen Naken autoon ja lähdimme ajelemaan kotiin päin. Tyttö nukkuikin apukuskin paikalla koko matkan ajan.

Lääkäristä saadussa lapussa lukee näin: "Mahalaukun limakalvo oli silmämääräisesti normaali. Lievä palleatyrä".
Viikon päästä tulee koepalojen vastaukset, mutta oletettavasti niissä ei ole mitään ihmeellistä :) Toden näköisesti juuri tuo tyrä aiheuttaa Terille oireita, se kun muistaakseni painoi ruokatorvea tai työntyi siihen? (sitä ei lapussa lue).

Kotona kannoin Terin rappuset ylös ja neiti hoiperteli häkkiinsä nukkumaan. Päivän vaihtuessa iltaan alkoi askellus olla jo vakaampaa ja tyttö heräilemään. Pienen ulkoilun jälkeen alkoi Nakea itkettämään ja vinkumista kestikin jonkin aikaa. Ilmeisesti oli pienellä vähän pöhkö olo vielä? Välillä toki neiti saattoi vähän torkahtaakin.
Nyt näyttää olemus jo niin normaalilta, ettei posketkaan enää roiku. Ehkä päivän viimeisestä ulkoilusta selvitään jo ilman kanto suorituksia.
Ihme kyllä, vaikka askellus on ollut aika huteraa, niin hyppääminen ei ole tuottanut mitään ongelmia!

Pieni Nake on niin väsynyt <3
Oma häkki on paras paikka levätä
Roikkoposki lopuska
Välillä piti lämmitellä pyyhkeen alla
Vaikka jalat ei kanna, niin hyppy hoituu
Takapää asiaa
Palaan vielä edelliseen tekstiin Terin takapää vaivojen osalta. Syy selvisi nimittäin jo seuraavana päivänä, kun tajusin tarkistaa neidin anaalirauhasten tilan. Täynnähän ne oli ja toinen ei meinannut taaskaan tyhjentyä millään. Sitten kun homma oli saatu hoidettua onnistui välittömästi ikkunalle hyppääminen :) Eli agilityyn päästiin osallistumaan ja päästään jatkossakin.

Oho, tulipas paljon juttua kerralla ja ehti vuorokausikin vaihtua tässä välissä. Päätetään siis tähän tällä kertaa ja siirrytään toipumaan eilispäivän tapahtumista.

2 kommenttia:

  1. Onpas teillä taas ollut kiirettä ja jännitystä elämässä.
    Hyvä että asiat selvisi ja Teri on taas parempi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on nyt riittäny :D
      Ainakin nyt tuntuu että lääkkeet pitää pahemmat kohataukset poissa, toivottavasti niin on jatkossakin :)

      Poista