Ensimmäinen syy on se että neiti tuntuu olevan hieman hukassa, eikä tunnu tietävän mitä häneltä vaadin käskyn tullessa. Asia on päässyt tälle tolalle lähinnä sen takia että menin vaihtamaan luokse tulon odotus käskyn, se kuulostaa hieman samalta kuin seisomis käsky. Toisaalta taas korostin pysähdys käskyä niin, että se saattoi kuulostaa myös istumis käskyltä. Eikö sitä nyt pienemmästäkin mene sekaisin?
Toinen syy johtuu niinikään minusta. En malttanut alunperin opettaa seisomista niin varmaksi, kuin esim. maahan meno on. Oli muka hirveä kiire liikkeen opettelun kanssa.
Olemme siis aloittanet alusta ja vaihdoin käsky sanankin liikkeelle. Hyvin on lähtenyt homma etenemään mikä johtuu ehkä siitä, että tytöllä on jo jonkinlainen ajatus liikkeestä valmiina. Ihan aluksi Teri on opetellut, että paikalla seisotaan, vaikka minä liikkuisin missä. Seuraavaksi pitäisi harjoitella kestävyyttä ja liikkeestä pysähtymistä sekä siirtää harjoittelu ulos.
Loppujen lopuksi haluan kuitenkin että voin olla varma siitä, että tyttö tietää mitä siltä halutaan. Eikä se liikkeen alusta opettaminen tai sen muokkaaminen hieman toisenlaiseksi ole vaikeaa, kun perusteet on jo olemassa.
Kuitenkin tämän asian myötä muutin suunnitelmaani mennä kokeisiin taas ensi kuussa, pitää ensin saada liike varmaksi. Ehkä sitten toukokuussa mennään taas kokeisiin, kun on vielä tiedossa kotikenttä etukin ;) Eihän meillä mitään kiirettä ole.
Ja kyllä minun on aivan pakko taas laittaa tänne kuvia, jotka eivät millään tavalla liity aiheeseen. Olkoon vaikka sitten piristyksenä teksti painotteisille jutuille. Tässä kirjoittamisen lomassa kyseiset kuvat nappasin.
Siirryn pohtimaan seuraavaa harjoitusta ja koulutus taktiikkaa, Terin jatkaessa rentoutumistaan.
Teri päivä unilla :) |
Välillä on hyvä vaihtaa asentoa. Huomaa varvasvenytys! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti