Tokossa otettiin ensin ryhmässä paikalla makuu, mikä meni hyvin ottaen huomioon viime viikon kokeen tapahtumat. Ajattelin, että tyttö olisi levoton, mutta aika rauhallisesti hän taisi homman hoitaa. Jossain vaiheessa oli vähän miettinyt haukkumisen mahdollisuutta, mutta pysyi sitten kuitenkin lähes vaiti. Aikaa en tajunnut katsoa, mutta ainakin se tuntui pitkältä, joten olisikohan oltu yli sen kolme minuuttia? Ajatuksena minulla olikin ottaa ainakin täysi mittainen paikalla olo, koska epäilen että treeneissä on yleensä ollut se alokasluokan kaksi minuuttia.
Ennen seuraamista sanoin, että koitan palkata kun Teri tekee hyvin laamailun jälkeen. Vaan eipäs tyttö silloin ollut lainkaan epävarma paikastaan vaan innokkaasti alussa jopa hieman pomppi :D Hienossa vireessä meni koko seuraaminen. Oikealle ja vasemmalle käännöksissäkin paikka säilyi oikeana. Täykkärissä tyttö jäi vähän perään, mutta korjasi sitten itse tilanteen. Sitä siis on vielä hiottava.
Koska liikkeestä maahan meno oli kokeessa nollan arvoinen otettiin sekin kerran, mutta tällä kertaa tyttö tipahti heti käskyn saatuaan. Kokeessa annoin siis ilmeisesti vääriä signaaleja tai sitten Teri paineistui sen verran, että maahan meno ei tuntunut hyvältä.
Nouto lähti hienosti ja ilman ääni efektejä, mutta palautuksessa Nake istui hieman liian taakse. Siitä käskin korjata ja paikka löytyi, mutta tätä hän on tehnyt ennenkin.
Ilman valvovia silmiä otin vielä kakeja eikä tyttö liikkunut tällä kertaa mihinkään suuntaan. Ahneus iski ja päätin ottaa kaket vielä kolmannenkin kerran. Ei olisi pitänyt. Tepa ei enää meinannut millään nousta istumaan ja käskyistä huolimatta painoi vielä päänsäkin tiukasti maata vasten xD Lopulta tyttö sitten nousi istumaan ja sai toki superisti siitä palkkaa.
Tiukkaa ohjausta
Agilityssa Nake malttoi olla kommentoimatta menoa kentän laidalta ja radallakin onnistuin lopettamaan pienen selitys yrityksen. Meillä olikin tällä kertaa pitkä rata, taisi olla peräti 14 estettä. Se oli kuulemma ollut maaliskuussa ykkös-luokan rata joissain kisoissa. Pienin muutoksin tosin. Meillä ei ollut keppejä, keinua ja pari hyppy estettä puuttui. Taas mentiin oman koiran mukaan ja sai palkata, kun siltä tuntui. Edelleenkään ei ole minkäänlaista rata piirrosta, joten mielekuvitusta saa käyttää. Erilaisia käännöksiä, puolen vaihtoja ja lähekkäin olevia esteitä radalla kuitenkin riitti.
Heti radan alussa oli tiukka paikka, kun koira piti ottaa putken ja hypyn jälkeen takaisin päin muurin yli. Pari kertaa Terin kanssa piti yrittää ja sitten hyvien neuvojen avulla alkoi homma luistamaan. Loppu rata meni suht helpolla, vähän meidän piti uusintoja ottaa jotta saatiin peräkkäiset hypyt onnistumaan niin, että jälkimmäinenkin tuli hypättyä. Kontakteille Naken palkkasin, tai no oikeastaan siitä pysähtymisestä, sillä vauhdin ollessa hurjaa ei pysähtyminen ihan 2on2off tekniikalta näyttänyt. Kovasti tyttö taas koitti istuskella kontakteille.
Toisella kerralla mentiin hienosti koko rata kerralla läpi, tosin niin että kontakteille taas palkkasin ja lopun puomi-hyppy-hyppy yhdistelmään otettiin yksi alkuun ylimääräinen hyppy takaa kierron kautta. Teri näytti taas viisautensa eikä tuon onnistuneen radan jälkeen enää suostunut toista vauhdikkaasti tekemään, koska huomasi hengästymiseni ja sykkeen nousun. Tätähän tyttö tekee ihan arjessakin, niin että kun hän huomaa minun kovasti rasittuneen alkaa hidastelu ja tarkkailu tuijotus.
Ehti Tepa muuten kerran tuon treenin aikana karata puomillekin, kun taas myöhässä käskytin. Siellä puomilla seisoessaan Nake tilanteen tajusi ja hyppäsi puoli välistä alas. Siinä vaan kolutusohjaaja taisi todeta jotain siihen suuntaan että ei sitä kauheasti pelottanut.
Saatiin palautetta, että hyvin mentiin molemmat. Teri oli taitava ja minä ohjasin hyvin :)
Hurjia hyppyjä Tepa tekee kyllä muutenkin. Viimeisin hirvitys oli mökkeily reissulla, kun tyttö päätti hypätä kalliolta noin puolentoista metrin pudotuksen alas. Onneksi alla ei ollut mitään yllättävää ja kauheuksia ei sattunut. Välillä Teri on vähän liiankin Heimo Huima. Joku taisi näyttää alhaalla että katso mitä täällä on. Ajattelin että eihän Nake nyt sieltä hyppää ja että tuleepa hauska kuva, kun hän kalliolta alas päin kurkkii..
Heimo Huima valmistautuu |
Ja sitten suunnitelman toteutus. |
Ja kyllä lähtee ..
VastaaPoista