keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Taikapaita vol2

Taas oli Terin taikapaidalla käyttöä, kun ukkonen päätti saapua kevät illan iloksi mökille. Mummon luona vietettiin aikaisemmin myös ukkosta, mutta ilman tuota paitaa.

Mummon luona toissa viikolla käydessämme päätti tosiaan ukkonen jyrähdellä ja Nake sen seurauksena päätti painella sängyn alle turvaan. Koska luulin unohtaneeni tytön Taikapaidan kotiin (löytyi myöhemmin autosta) joutui neiti kestämään ukkosen ilman helpottavaa apua. Sängyn alta tyttö taisi tulla pois vasta mummon saapuessa töistä.

Seuraava koettelemus ukkosen kanssa oli viikonloppuna. Ukkonen alkoi rytistellä ja salamoita sinkoili kesken viisujen seuraamisen. Teri painua rytinän alettua pöydän alle luimistellen piiloon. Tällä kertaa tiesin paidan olevan mukana ja kävin sen hakemassa. Kauhean ilahtuneelta ei Tepa näyttänyt, kun paidan hänelle näytin, mutta kun olin saanut paidan puettua ja mietittyä oikean kireys asteen, niin muuttui ääni kellossa.
Neidin häntä nousi ylös ja rapsutuksiakin Teri kävi hakemassa niitä antavilta, rytinästä huolimatta :) Pöydän alle kävi nukkumaan Tepan tie lopulta, mutta panikointia ei ollut havaittavissa. Kyljellä makoilu sujui hyvin, mutta pystyssä nokottelu oli sattuneesta syystä hieman hankalaa. On se ihmeellinen tuo Thundershirt!
Nukkumaan mennessä huomasin tosiaan syyn ihmeelliseen nokotteluun. Tepa raukan ylisuuri kaula nahka ei mahtunut paidan sisään vaan muodosti pussin kaulan ympärille. Kun tämän huomasin ja otin paidan pois kävi Nake helpottuneena nukkumaan kahdella suunnalla riehuvasta ukkosesta välittämättä.
Paria numeroa liian suuri nahka muodosti kaulalle "tyynyn"
Taikapaidan poiston jälkeen nahka pääsi valumaan paikoilleen.
Sitten olikin hyvä ruveta unten maille
Tokoilua
Eilen meillä oli taas toko-tiistai. Teri oli taas aivan mainio. Paikalla makuu sujui hienosti tai siis ainakaan palautetta vinkumisesta tai levottomuudesta en saanut :) Jäävät sujui, kaket sujui ja hyppykin onnistui! Viikonloppuna otettiin mökillä hyppyä niin, että ohjasin Terin hypyn jälkeen keskelle estettä ja hyvän matkan päähän esteestä istumaan. Ilmeisesti se oli muistissa vielä eilenkin ja hienosti neiti hakeutui suoraan keskelle estettä. Koska olin hieman ahne ja tein sen mitä ei ikinä pitäisi, päätin ottaa hypyn vielä uudelleen ja silloin neiti istuikin jo huomattavasti lähempänä estettä. Ensi kerralla pitää malttaa mielensä.
Noudossa  Tepa on nyt alkanut palauttamaan kapulan niin, että hän istuu vinosti minun taakseni. Hassun näköistähän se on, mutta onneksi taas toisella toistolla löytyi heti oikea paikka. Pitänee käydä jossain viskaisemassa sitä kapulaa niin että oikea palautus paikka muistuu taas mieleen.
Luoksetuloja ollaan nyt otettu niin, että vaihdellen tulee pysäytys ja läpi juoksu. Tämä tuntuu toimivan, sillä vauhtia on ja stoppi löytyy joka kerralla kun on tarkoituskin.
Hyvillä mielin saatiin treenit lopettaa. Suurin osa liikkeistä tehtiin vain kerran, kun meni niin hienosti ja tosiaan sen hypynkin olisi voinut siihen yhteen jättää. Katsotaan jos tänään taas ennen agilitya otetaan siinä kentän laidalla seuraamista ja luoksetuloja :)

Sellaista on tapahtunut Terin elämässä sitten viime kirjoituksen. Laitetaan loppuun taas Tepan ulkoilu kuvia :)

Kukkien tutkiskelua
Välillä piti istuutua kuvattavaksi
Tepa saapuu heltta heiluen
Lelu leikkiminen kiinnosti myös tällä kertaa
Vetäminen oli hauskaa
Örr örr lelun kanssa
Lepäilläkin ennätti
Mummon pihalta löytyi myös sopiva lepostelu varjo

2 kommenttia:

  1. Ompa hienoja kesäisiä kuvia ja Terillä sitä vauhtia piisaa ..hyvä..hyvä..jeee t:Mallu

    VastaaPoista