sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Tepamainen rakkaustarina

Yksi Terin elämän "tärkeimmistä asioista" on jäänyt tänne kertomatta, joten päätin että on aika korjata tilanne. Kerron teille siis Krokosta. Tässä vaiheessa on aiheellista ilmoittaa että seuraava teksi ei sovi herkkämielisille.

Kroko saapui neidin elämään vuosi sitten. Löysin kyseisen "kaverin" eräältä kirpputorilta, jossa se katseli ylähyllyltä lasittunutkatse silmissään. Tuumin lelun olevan lähes Terin kokoinen eikä hintakaan päätä huimannut, joten päätin ilahduttaa pientä ystävääni suurella tuliaisella. Krokon tapaaminen oli rakkautta ensisilmäyksellä ainakin tytön puolelta. Ensi alkuun Krokoa piti kyllä hieman retuuttaa ja testata sen sopivuus tulevia suunnitelmia ajatellen. Testauksen jälkeen Teri päätti Krokon toimivan ja niinpä se sai vakituisen paikan neidin omana pehmo barbarana.

Terin ja Krokon ensimmäinen yhteinen ilta
Vuoden ajan onkin jo Krokosta neidille iloa riittänyt. Se on ollut mukana monessa reissussa ja onkin aiheuttanut melkoista järkytystä käyttötarkoituksensa takia. Yleensä Teri tyytyy vain "lemmiskelemään" sen kanssa, mutta jos barbara ei toimi tarpeeksi hyvin on syytä palauttaa se takaisin maan pinnalle pienin kuritustoimenpitein. Kuritustoimenpiteessä tyttö tarttuu kiinni Krokosta ja vatkaa sitä ympäriinsä. Näiden toimenpiteiden ansiosta Kroko onkin ollut monesti paikkailtavana tarjoamassani korjaus palvelussa. Joskus on laitettu lisä täytettä, joskus ommeltu jalka takaisin ja toisinaan vain suljettu reikiä. Lopulta uhri on saatu vielä toistaiseksi pelastettua rajun rakastajattaren toimista huolimatta.

Tyytymättömyyttä Krokoon
Usein olen yrittänyt miettiä että mikä siinä Krokossa kiinnostaa kun eihän tuo neiti harrasta ollenkaan toisten koirien astumista, ei edes alistamis mielessä. Joskus kyseinen lelu saa viettää useampiakin päiviä ilman sen enempää mielenkiintoa kuin kuonolla tökkäisy. Liekö siis Kroko vain helppo ja alistuva uhri vai jotain aivan muuta?

Krokon kanssa päiväunilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti