lauantai 21. tammikuuta 2012

Oivalluksia

Olen tässä Terin kanssa viime aikoina treenaillessa ja muutenkin tassutellessa kokenut pari tilanteisiin liittyvää oivallusta. En tiedä onko niistä loppujen lopuksi mikään sen kummempi oivallus vaan enemmänkin viimeinkin tajuaminen.

Nyt olen lähes joka päivä ottanut Terin kanssa paikalla makuu pätkän iltapäivä ruoan yhteydessä. Tämä ateria sisältää yleensä jonkin luun tai vastaavan, jolla on hyvä palkata tyttö.
Ihan normaali kuviolla ollaan menty eli neiti sivulle ja siitä maahan. Ensin jätin Tepan olkkarin puolelle, herkun minun ja tytön väliin ja itse menin eteiseen ovelle. Nätisti Nake pysyi paikallaan, mutta hieman oli sivulle vilkuilua mukana matkassa. Vilkuilusta johtuen päätin siirtää tytön eteiseen, jotta vilkuilua ei tulisi ja se toimi! Aika tietenkin on vaihteleva enkä katso suoraan tyttöön vaan suunnilleen katon rajaan. Ruston kohdalla pidin tyttöä paikalla olossa jopa yli kaksi minuuttia, kun oli tytöllä niin kova motivaattori ja hyvin pysyi. Sitten palkka vaan jalkojen väliin ja vapautus. Palkkaus jutussa pitää kyllä antaa Nakella pisteet, sillä hän ei koske edes rustoluuhun ennen vapautusta vaikka omaakin erinomaisen ruoan hävitys kyvyn.
Pitihän minun kokeilla sitäkin tyyliä, mitä nyt kokeissa ja ulko treeneissä olen viime aikoina käyttänyt eli katselin omiin jalkoihini. Yllätys yllätys, tästä seurasikin piippausta ja vinguntaa. Kun taas aloin katsella katon rajaan neiti rauhoittui. Pohdin että pitääkö neiti jalkoihin katseluani huomiotta jättämisenä ja näin ollen kuvittelee tekevänsä väärin, minkä seurauksena hän nousee välillä seisomaan? Tästä viisastuneena suuntaan katseeni näissä asioissa ylä ilmoihin, välillä vilkaisten Tepan olotilaa.

Valppaana paikalla makuussa

Ohitus asioissa otettiin sitten viime kirjoitukseni hieman takapakkia eli seuraavana päivänä kaikki muut koirat piti haukkua tai heidän luokseen piti koittaa jollain keinolla ängetä. Kun tajusin että joka päivä on vaihdettava taskussa oleva ohitusnami toisenlaiseen, niin taas alkoi sujua paremmin, mutta siltikin vaihtelevalla menestyksellä.
Eräänä päivänä jo heti lenkin alku vaiheessa meitä tuli vastaan kaksi koiraa joille Tepan piti rähinä nostaa. Siinä vaiheessa minä ajattelin, että on ehkä kaikkein paras kävellä vaan pieni lenkki kun otti aikalailla päähän neidin käytös. Siinä kuitenkin vähän matkaa käveltyämme ja kun olin saanut itseni rauhoittumaan, päätin että kävellään koko lenkki ja toivoin että vastaan tulisi vielä yksi koira, niin saataisiin Tepan kanssa tehtyä yksi hyvä ohitus. Onneksi vastaan tuli vielä koira sillä lenkillä ja ohituskin sujui taas todella hienosti.
Sen jälkeen ohitukset onkin taas sujuneet (koputan puuta) ainoa asia, mikä on tuottanut minulle harmaita hiuksia on ollut koirien ulkoiluttajat, joitten on pakko päästää se oma fifi tervehtimään joka ikistä vastaan tulijaa. Pari kertaa olen joutunut Terin kanssa umpihankeen väistämään, ettei toinen koira ole päässyt luvatta nenäänsä kiinni työntämään.

 Rankan pohdinnan ja harjoitusten jälkeen Teri etsi sopivaa rentoutumis asentoa


Näillä oivalluksilla nyt sitten mennään ja toivotaan että ne on jollakin tapaa suuntaa antavia ja toimivia.

Käytiin muuten myös pitkästä aikaa puistoilemassa ja reissu meni näissä merkeissä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti