perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sen näkee naamasta?

Eilen koirien kanssa ulkoillessani sain aikas mielenkiintoista ja positiivista mielipidettä karvakorvistani. Niistä innostuneena ajattelin jakaa ne kanssanne ja kertoa muutaman muun saman kaltaisen tapauksen hieman pitemmän ajan päästä. Pahoittelen jos toistan itseäni ja olen jutut jo aiemmin kertonut.

Kuono värkki kertoo
Ensimmäisenä lenkkeily vuorossa oli Vempi ja ei kauas ehditty, kun eräs nainen alkoi meitä kovasti katsoa ja sitten kysellä niitä normaaleja kysymyksiä eli minkä rotuinen ja ikäinen pötkylä minulla on hihnan päässä. Siinä sitten täti Vempiä ihasteli ja sanoi sitten vielä lopuksi: "Se taitaa olla aikamoinen sydänten valloittaja". No onhan pieni Vempi Potteri! Monet ihmiset se on jo tainnut hurmata, vaikkei kaikki ehkä sitä myönnä.

Seuraavana vuorossa oli Tepa. Taas oltiin jo jonkin matkaa kävelty, kun vastaan tulija pysähtyi tyttöä katsomaan. Mietin että hän varmaan pelkää koiria, kun sillä lailla seisahteli, otti pari askelta ja taas seisahtui Teriä katsomaan. Kun oltiin jo tädin kohdalla käytiin seuraava keskustelun poikanen:
Täti: Tyttökoira?
Minä: Juu.
Täti: Arvasin, kun sillä oli niin hienostunut ilme.
Minä: (Naurahdin huvittuneena) Ai jaa.
Täti: Ja siisti turkki. Siitä tiesin, että tyttö on.
Sitten jatkettiin kaikki matkojamme omiin suuntiimme. Minua kyllä jaksaa vieläkin huvittaa tuo Terin hienostunut ilme. Viisaan näköiseksi Nakea on useamman kerran kehuttu ja kiltin näköiseksikin, mutta ne ymmärtää sillä onhan tyttö kamalan viisas ja kiltti koira. Minun älykkö, mutta että hienostunut ilme.
Aiemmin keväällä Teri sai myös kyseen alaisen "kunnian", kun olimme torin ohi kävelemässä. Edessämme käveli kaksi miestä, joista toinen kertoi kuinka häntä oli joskus koira purrut. Sen enempää en juttua kuunnellut, ennen kuin menimme Terin kanssa setien ohi. Kun olimme ohituksen suorittaneet sanoi purtu mies toiselle: "Tuo on poliisikoira...pikku roistoja varten". Ai että siinäkin oli naurussa pitelemistä

Möllit ja kumma tunnari
Keskiviikkona oltiin Tepan kanssa toko-mölleissä. Tyttö yllätti positiivisesti ja jaksoi hienosti kuunnella koko kokeen ajan. Ainoat liikkeet, jotka menivät huonosti olivat liikkeestä seisominen ja kaukot. Liikkeestä seisomisessa Tepan seuruu oli niin intensiivistä, ettei hän kuullut edes toista pysähtymis käskyä. Vasta kun sanoin kovasti "Hei!" tajusi Nake että oho, unohdin kuunnella. Kaket meni sinänsä hyvin, että tyttö teki kaikki vaihdot ja vielä haukkumatta! Ikävä kyllä Naken omatoimi vaihdot olivat hieman liikaa. Nyt olen sitten koittanut saada tytön olemaan tekemättä vaihtoja ilman käskyjä.

Treeneissä tänään Tepa oli jotenkin vaisu. Seuraaminen onnistui hienosti ja hyvät nopeat seisomiset saatiin takapalkalla aikaan, mutta luoksetulon vauhti oli kamalan hidas. Hyppyäkin otettiin ja eka kerta sujui hienosti. Hölmö otin vielä toisen hypyn onnistuneen perään ja sitä tyttö ei olisikaan halunnut hypätä, vaan palasi takaisin viereeni hypyn edestä. Näistä oireista johtuen päätin kokeilla Naken anaalirauhasia ja täysiltähän ne tuntui.
Lopuksi tehtiin yksilö liikkeistä vielä tunnaria ja se oli yksi maailman kamalimmista tunnareista varmasti! En saanut Teriä palauttamaan kapulaa kertaakaan, kaksi kertaa se sen oikeasti etsi ja noin sata kertaa alkoi haistelemaan maata jo heti edessämme eikä edes mennyt kapulan suuntaan. Toisella kerralla kun Nake kapulan etsi, pysähtyi hän syömään ruohoa ja sylkäisi kapulan suustaan.
Jotain tosi epämiellyttävää on nyt Naken mielestä tuossa tunnari touhussa, kun ei sitä edes lopuksi lähtenyt etsimään. Tähän täytyy nyt miettiä jotain ratkaisua. Ei sillä että me mentäisiin koskaan ylempiin luokkiin kisaamaan, mutta minusta on kiehtovaa opettaa koiraa ihan opettamisen ilosta ja ratkoa kummallisia ongelmia. Uskon myös, että erilaisia koiria kouluttamalla oma koulutus taito kasvaa.

Vempi pääsi myös kentälle touhuamaan ja hänen kanssaan otettiin sivulle tuloa, maahan menoa ja pojan itse tarjoamaa seuraamista. Maahan meno sujuu ilman käsi apua, mutta luulen kyllä antavani aika ison vartalo avun? Myös perus asento menee useaan otteeseen ilman käsiapua, mutta välillä täytyy toki vielä avittaa. Tuohon perus asentoon tuloa ollaan harjoiteltu vasta edestä päin, mutta kunhan se pysyy suorana niin voidaan pikkuhiljaa alkaa harjoittelemaan eri suunnista tuloa. Leikittiin toki myös ja hyvin sujui leikki vieraalla kentällä.

Hyvin huomaa että on kesä alkanut, kun juttua taas riittää. Katsotaan mistä pääsen seuraavaksi raportoimaan. Buff!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti