sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Yllätys, ollaan taas tokoiltu!

Vempulan kanssa käytiin oman seuran möllitokossa katsomassa miten menee ja Tepakin pääsi tokoilemaan. Ei varmaan olisi tullut lähdettyä, jos en olisi lupautunut liikkuroimaan yhtä luokkaa.
Yritettiin tehdä liikkeet lähes uuden alokas-luokan mukaisesti vain paikalla olo oli nykyisen mukainen. Seuraamisesta tosin puuttui hidas osio, hyppy tehtiin uuden avoimen luokan mukaan ja noutokapulan pidon sijaan tehtiin vahingossa nouto Mutta nyt suoritus selityksien pariin. Liike järjestystä en enää tarkkaan muista, mutta tapahtumat kuitenkin jotenkin.

Luoksepäästävyys: 7 Ihan ensimmäisenä liikkeenä oli luoksepäästävyys, jota ei siis olla harjoiteltu yhtään. Tämä siksi että se puuttuu uusista säännöistä varsinaisena liikkeenä ja niiden sääntöjen mukaisiin kokeisiinhan me tähdätään. Seiska ei johdu siitä etteikö poika olisi luoksepäästävä vaan päin vastoin! Vempi kieppui ja yritti nuolla tuomaria, mentyään häntä vastaan.
Seuraaminen: 7 Samalla pistelinjalla jatkettiin. Vempi oli ihan hösöhösö. Tätä taas selitän sillä, etten ehtinyt ollenkaan laskea pojan virettä ennen kehään menoa vaan oltiin ensimmäinen koirakko joten käytiin ulkona pyörähtämässä vain toisen luoksepäästävyys ryhmän aikana. Alkuun siis poika irtosi ja haahuili, mutta löysi onneksi loppu seuraamiseen oikean paikan ja asenteen. Itse olisin ehkä antanut meille pisteen vähemmän ellen kaksi.
Luoksetulo: 8 Oli hyvä ja vauhdikas, mutta se vauhti jatkui vähän liian pitkälle ja poika kävi takanani parin-kolmen metrin päässä kääntymässä. Siinä sitä taas naurua pidäteltiin.
Liikkeestä maahanmeno: 9 Olisi ollut kymppi ilman antamaani tahatonta pientä vartaloapua.
Nouto: 9 Hups! Siis tämän piti olla "noutokapulan pito". Liikkuri käski kuitenkin heittää kapulan ja minä mitään ajattelematta sitten tottelin. Tajusin asian siinä vaiheessa, kun olin jo kapulan viskannut. Hieno nouto muuten, mutta taisi taas tulla pieni koukkaus takakautta?
Kauko ohjaus: 9 En muista mikä tässä meni pieleen. Olisiko poika tarvinnut avun lopun perusasentoon?
Estehyppy: 10 Ei mitään sanottavaa hieno uuden Avo-luokan mukainen hyppy ilman turhaa takakoukkausta sivulle tulossa.
Paikalla makaaminen: 10 Hieman poika kuunteli hallin ulkopuolisia ääniä ja käänteli niiden mukana päätään. Ensin meinasin jäädä lähemmäs varmistelemaan pysymistä, mutta hyvä etten jäänyt.
Kokonaisvaikutus: 8 Itse olisin antanut vähemmän, sen verran monta kertaa piti Vempulaa komentaa pois liikkuria liehakoimasta. Mutta nämähän olikin möllit.
Yhteensä: 176. Pitihän ne yhteispisteet uusilla kertoimilla toki laskea. Luoksepäästävyyttä en tietenkään mukaan laskenut ja muutenkin pisteitä katsoessa pitää ottaa huomioon möllilisät ;)

Tepa pääsi myös hommiin
Niin kuin ylempi rivi mainostaa myös Nake sai tehdä tokoa, kun möllit oli ohi. Otettiin tytön kanssa noutoa, luoksetuloa, seuraamista, kakeja ja yksi liikkeestä seisominen. Liikkeitä otettiin vain yksi tai kaksi toistoa ja Teri teki hommia hirveän iloisesti ja keskittyi hyvin. Vain liikkeestä seisominen tarvitsi korjausta, kun neiti seurasi taas niin intensiivisesti tai sitten viesti ei vaan löytänyt perille. Iloinen Nake oli kuitenkin päästessään hommiin ja sehän se on tärkeintä.
Piti muuten vielä sellainen juttu kertoa Tepan tunnarista, kun tytölle iski epätietoinen hetki. Tepa oli hakemassa omaa kapulaa ja jäi sitten se suussa minua tuijottamaan "Eikö tämä olekaan oikea??". Neiti sitten pudotti kapulan maahan, haisteli kapulat läpi ja otti taas sen saman kapulan. Tällä kertaa annoin hiljaa nouto käskyn ja Nake palautti kapulan minulle, josta tuli tietenkin kovasti kehuja ja palkkaa. Niinpä niin, joku oli taas jämähtänyt palkkaamisessa oman noston kohdalle.. Seuraavan kerran Nake kyllä sitten jo nätisti palautti kapulan ilman erillistä käskyä. Hienoa Tepa!

Pikatiedotus hoidettu. Buff!

Hommat hoidettu, rentoutumisen aika.

2 kommenttia:

  1. Onpas tosi mainioita juttuja taas sinulla. Kyllä saavat koirat hyvää koulutusta. Ja pitävät siinä sivussa emännän aktiivisena. Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mainioista koirista tulee mainioita juttuja ;)

      Poista