lauantai 5. maaliskuuta 2016

Viime kuuta pakettiin (lähinnä kuvia)

Nyt ehti jo kuukausi vaihtua, ennen kuin sain haluamani kuvat tänne laitettua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan kuitenkin.

Viime kuukausi meni aikalailla normaleissa meiningeissä eli treenatessa ja normaaleissa arki askareissa. Agilityn jatko2-kursi Vempin kanssa päättyi ja käytiin aksa mölleissä molempien koirien kanssa. Terin kanssa rata meni Terimäisesti. Välillä haukuttiin, välillä haisteltiin hajuja ja sitten taas komennettiin. Suoritettiin radalla lähes kaikki esteet ja melkein järjestyksessä. Vempin kanssa meni paremmin, laitan videon radasta tänne. Ongelmia tuotti lähinnä 4. hyppy ja sen jälkeinen putki. Vähän liian vaativaa vielä meille. Ja yksi hyppy meni ohi juoksuksi, mutta muuten meni hyvin. Myös jatko2:sen päätös rata sujui hyvin. Vempi tekee hyvin, minä olen myöhässä.
Käytiin myös mätsärissä näytelmiä varten harjoittelemassa ja muuten vaan, siinä samalla kun siellä talkoilin.
Tänä talvena olen myös saanut tutustua aiheeseen, pitkäkarvaisen koiran lumen keruu. Asiaa ei lainkaan helpota koiran naaman pyörittäminen hangessa..

Mutta nyt kuvia ja videoita. Buff!

Taivaallinen tuoksu?
Lumipallona luokses..
Teri sieti Vempin suurta läheisyyttä yllättävän hyvin
Lisää lumipalloja
Toista sapettaa ja toista schapettaa

Jatko2 loppurata

2 kommenttia:

  1. Vempi on kyllä vikkelä poika, mutta vitjake sentään kun SÄ menet lujaa :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se nopee :D Mä yritän parhaani mukaan ehtiä mukaan menoon. Välillä onnistun paremmin ja välillä huonommin ;)

      Poista