torstai 18. heinäkuuta 2013

Innokasta menoa

Tepalla on taas riittänyt tekemistä ja intoa. Intoa on tällä viikolla itse asiassa ollut vaikka muille jakaa. Liekkö viilentynyt ilma nostanut tytön virettä?

Palkka herkässä
Teri on ollut tällä viikolla ihan hurjassa vireessä! Intoa tosiaan riittänyt ja tokossa piti jo vähän rauhoitella, kun tytöllä se ääni tulee mukaan niin helposti. Treenatessa päätin palkata Tepaa ennätys tiheään. Ei sillä että tytöllä olisi motivaatio ongelmia ollut vaan ihan vaihtelun vuoksi. Seuraaminen on nyt mielestäni todella hienoa ja annoinkin sitten palkkaa heti liikkeelle lähdöstä, satunnaisesti pitemmistä pätkistä sekä käännöksistä. Halusin täällä säilyttää tytön innon ja ajatuksen, että palkka voi tulla milloin vaan, nyt kun ollaan aika paljon tehty pitkää palkatonta seuraamista.
Liikkeestä seisominen oli jostain syystä ekalla yrityksellä vähän hidas, mutta toisella sitten jo paljon parempi. Pitänee ensi kerralla muistaa ottaa se takapalkan kanssa, niin tulee taas terävämmäksi.
Paikalla makuussa olin kuulevinani tytön vinkuvan. Vinkuminen ei ala heti, vaan sitten kun siellä paikalla on täytynyt olla jo vähän pitemmän aikaa. Pitäisi varmaan koittaa treenata eri pituisia aikoja ja saada vieraita vierustovereita mukaan treeneihin? Tuttujen treeni kavereiden kanssa ongelmaa ei taida olla tai en ainakaan ole kuullut.
Hypyssä pitäisi lisätä Naken malttia siellä toisella puolella olossa. Viimeksi hän esitti siellä taas maahan menon ja takaisin istumaan nousun, kun en kauhean nopeasti paluu käskyä antanut.
Nyt ollaan pari kertaa harjoiteltu myös ohjatun noudon suuntia ja ne alkaa ehkä mahdollisesti pikku hiljaa hahmottua neidin mielessä. Viime kesänä on näitä viimeksi harjoiteltu ja silloinkin niin vähän, ettei suunnat tainneet koskaan Nakelle selvitä.
Kun treenit oli jo lopuillaan meni aidan takana iso koira. Teri huomasi kyllä tuon kaverin ja meno halu olisi ollut varmasti hirveä. Tyttö oli minulla kiinni ja kun kutsuin häntä nimeltä sain huomion saman tien. Otin hänet sivulle istumaan ja palkkasin välillä sanallisesti ja välillä herkuilla. Sitten päätin olla hurja ja irrotin taluttimen pannasta. Ajattelin että testataan ja jos tyttö lähtee, niin sitten huudan niin kovaa kuin ääntä lähtee. Teri katsoi toista koiraa taas kiinnostuneesti, mutta kun tiukemmalla äänen sävyllä asiasta huomautin sain taas tytön hallintaani :) Vähän otettiin seuraamistakin ja siitä kovasti sitten nami palkkaa. Lopulta tuo kaveri ei kiinnostanut Teriä enää olenkaan. Nyt voin taas vähän rauhallisemmin mielin suunnata seuraavaan kokeeseen.

Juoksee putkien päällä
No yllätys yllätys minun Nake keksi sitten uutta kivaa agility treenien ratoksi nimittäin juoksemisen suorin putkien päällä. Ehkä minä taas vaan hosuin sinne päin tai sitten tytöllä oli todellinen oikosulku mutta niin se vaan meni. Monta kertaa yritin laittaa neidin putkiin, mutta aina Nake nakotti putken päällä ja juoksi siellä koko putken pituuden. Kerran sain tönäistyä tytön sieltä alas, mutta asialla ei ollut suoritus tyyliin mitään vaikutusta. Minä niin pelkäsin että sen kynnet tekee reikiä siihen putken kankaaseen. Kerran sentään sain tytön suorittamaan putken oikealla tavalla. Mutka putken kanssa tätä ongelmaa ei ollut, koska tottakai sinne kuuluukin mennä sisälle ;) Voi tuota tyttöä, hauskaa meillä molemmilla kyllä taisi olla. Eihän noita Tepan juttuja voi ottaakaan liian vakavasti.
Treenien ideana oli muuten harjoitella niistoja ja Tepa oli niissä kyllä hyvä. Niin kauan siis kunnes tylsyys iski ja piti ruveta komentamaan, tyhmä ihminen kun ei kerrasta opi vaan pitää tehdä toistoja ;)
Kepit oli nyt ensi kertaa treeneissä radalla. Minun piti tosin pysäyttää tyttö ennen niitä ja ensimmäiset kaksi keppiä jätettiin vinoon, jotta Nake ne tajusi. Mutta sitten tyttö teki kepit niin kamalan hienosti ja hirveällä vauhdilla! Örvellystä, haukkumista ja vaikka mitä pääsi tytön suusta pujottelun aikana, kun oli niin kova kiire päästä palkalle. Ainakin hän oli innoissaan :)

Katsotaan miten käy Terin vireen kanssa ensi viikolla. Koitan tulla sitten asiasta raportoimaan kun asiat on vielä tuoreessa muistissa.

Tepan mielipide asioiden julki tuonnista:
"Mitä siellä taas selität?"
"ET KYLLÄ KERRO ENEMPÄÄ!!"

3 kommenttia:

  1. Kattokaa nyt tuota suuta xD Ei koiran suu vain mene noin, se ei vain ole todellista!

    VastaaPoista
  2. Vau noita Tepan ilmeitä että osaakin olla niin söötti..silejä Terille lähettää Mallu-täti

    VastaaPoista