keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Juttuja metsässä

Teri se elää sitten vaarallisesti ja vieläpä välillä ihan tietämättäänkin. Enkä nyt tarkoita niitä Heimo Huima hyppyjä vaan tällä kertaa vaaran aiheuttajana oli voinut olla yksi selkärangaton, mutta onneksi siitä selvittiin. Myös vähemmän vaarallista elämää on tullut vietettyä ja treenattuakin ihan vaihteeksi ;)

Metsässä
Olimme viikonloppuna mökkeilemässä ja siinä tuli sitten samalla marjassa käytyä. Mustikka retkelle mentiin viereiseen  metsään ja Nake pysyi nätisti koko ajan lähettyvillä ja naposteli mustikoita suoraan maasta tapansa mukaan. Vähän sai välillä tyttöä hätistellä etsimään omaa mustikan syönti pistettä, jotta sain ämpäriin marjoja kerättyä. Poiminta retkellä päädyimme lopulta tien toiselle puolelle ja siellä pitikin pitää tyttöä tarkasti silmällä, jotta sain hänet luokseni ennen ohi ajavia autoja. Hienosti tyttö kyllä tuli eikä lähtenyt autoja ihmettelemään. Kerran hän jopa tuli itse viereeni herkkua odottamaan, kun kuuli auton tuleva :D Myöhemmin päivällä kävimme siistimässä tien reunoja ja Nake löysi matkalta vattu pensaan jonka marjat olivat myös tytölle maistuvia. Ainakin tuli päivän vitamiinit saatua marjojen muodossa.

Kypsyys tarkastus
Herkkuja syödään vaikka puskan läpi

Minä olen aina kuvitellut, että Teri liikkuu metsässä sellaisella rytinällä että metsän eläimen kaikkoavat mahdollisimman kauaksi. Väärässäpä olin. Isäni huomasi metsässä vaskitsan ja jäi sitä ihmettelemään. Kuljimme sinne päin Terin kanssa ja neiti ehti paikalle tietenkin ensin. Tyttö ei huomannut liskoa ollenkaan vaan oli jämähtänyt seisomaan etutassut sen päällä! Siinä tyttö sitten napotti huomaamatta mitään kummallista jalkojensa alla. Onneksi kyseessä ei ollut kyy-käärme!! Minulta karisi hetkessä se turvallisuuden tunne että käärmeet ja liskot ehtisivät pakoon Naken alta. Itse en onnesi paikalle ehtinyt tapahtumaa näkemään vaan vaskitsa koki vapauden ennen sitä.

Jälki
Kesän toisen jäljen sain Terille tehtyä viikonlopun aikana. Hyvä että kehtaan edes mainita että se oli vasta toinen.. Mutta asiaan. Tein jäljen jossa oli alussa nosto, kaksi 90 asteen kulmaa, yksi 45 asteen ja vaikka kuinka paljon luonnon aiheuttamaa kiemurtelua sekä lisäksi tien ylitys. Teri ajoi jäljen suunnilleen tunnin vanhana. Nameja oli vaihtelevin välein, mutta kulmissa kuitenkin joka askeleella.
Jäljen Nake nosti hyvin ja lähti seuraamaankin. Jotenkin meno tuntui taas hieman levottomalta tai oikeastaan juuri samanlaiselta, kun se yleensä on minun tekemällä jäljellä. Hieman jossain vaiheessa meinasi nenä turhaan nousta ja kerran tyttö pysähtyi ihmettelemään että vieläkös me tästä jatketaan? Hyvin kuitenkin pysyttiin jäljellä ja seuraava ongelma tuli vasta tien ylityksessä. Siinä Nake jäi selväsi odottamaan tien ylitys lupaa ja minä vaan sitkeästi tuijotin tietä. Sitten neiti kyllä lähti etenemään, mutta ihan normaalilla tien ylitys tyylillä. Pysähdyin jolloin jälki taas löytyi ja hienosti loppu sitten menikin. Palkka oli metsässä pari metriä tiestä ja Nake meni heti sen kohdalla maahan. Taitava Nake! Siitä tyttö saikin sitten syödä rasiasta aamupalansa palkaksi.

Vähän uutta ja vanhaa
Toko treenejä ollaan nyt tehty ihan mukava määrä, varsinkin kun mökillä on juuri sopivan kokoinen nurmi alue jolle mahtuu ruudun tekemään. Vähän otettiin seuraamista ja jääviä vaihtelevalla palkkauksella. Liikkeestä seiomisessa käytin nyt sitä taka palkkaa ja stoppi on taas huomattavasti parempi. Vanhat totutut meni kaikki mukavasti, mitä nyt Nake varasti pari kertaa kapulalle.
Ohjatun suuntia tuli harjoiteltua nami kuppien avulla ja nyt jo uskallan sanoa, että asia alkaa Terille aueta ihan uudella tavalla. Nyt tyttö selvästi myös osasi ottaa oikean suunnan katseeni avulla, minä kun tuijotin tiiviisti sitä kuppia mille halusin tytön menevän :)
Ruutu löytyi hienosti ja kerran jopa oma aloitteisesti. Minä valmistelin ruudun ja jätin rasian kannen sinne valmiiksi. Ajattelin ottaa ensin vähän seuraamista, mutta kun käännyin oli Nake mennyt ruutuun merkkamaan rasiaa eihän siinä muuta voinut kun käydä palkkaamassa hienoa ilmaisua. Käskyn allahan tyttö ei tuossa tilanteessa ollut.
Ihan uutena juttuna otettiin hyppy noutoa, sillä olen kuullut että sen aloittamisen jälkeen alkaa koira istua myös normaalissa hypyssä hieman kauemmaksi hyppyä. Heitin kapulan annoin hyppy ja nouto käskyn ja Teri toimitti kapulan takaisin hienosti hypäten myös tullessaan. Ensin heitin kapulan ihan lähelle ja toisella kertaa hieman kauemmaksi. Otin treenistä videonkin, mutta kuvaan sattuminen olikin sitten toinen juttu. Välillä ollaan näkyvissä ja välillä ei joten se jää nyt tänne lisäämättä, koska en jaksa alkaa sitä muokkaamaan.

Eilen käytiin ohjatuissa treeneissä eikä sieltä mitään kauheata paranneltavaa jäänyt mieleen. Ainoa harmitus ja ärsytys oli se, että Tepa haukkui noudossa ja kakeissakin. Noutoa otin niin monesti, että sain hyvän hiljaisen noudon ja siitä super palkkaa. Kakeissa odotin niin kauan että tyttö oli hiljaa ja sitten vasta palasin viereen palkkaamaan. Nyt pitäisi taas vaihteeksi tuohon haukkumiseen keksiä jotain. Ennen ei ole Teri treeneissä haukkunut liikkeitä tehdessä paitsi ehkä noudossa? (no okei silloin joskus aikoja sitten paikalla makuussa, mutta varmasti ihan eri syistä).
Kakeissa huomasin myös sellaisen jutun, että Tepa siirtyi ensimmäisessä istumaan nousussa eteen päin ihan pyllyä nostamalla. Tätä otettiin vielä kotona niin, että se pylly ei saanut todellakaan nousta.

Sellainen raportti tällä kertaa. Jatkan taas kunhan inspiraatio ja raportoinnin tarve kohtaavat :)

Tepan omatoimi ruutu :)

2 kommenttia:

  1. Sinullahan on hyvä marjastajakoira. Olga ei ymmärrä niiden herkkujen päälle mitään. Onneksi ei todellakaan ollut kyy, jonka päällä Teri seisoskeli. Mukavaa kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä marjoja riittää Terinkin suuhun. Voisi vähän harmittaa, jos sato olisi huono ja yksi loppakuono niistä innoissaan söisi puolet :D Ehkä Olga ei ole tarpeeksi nälkäinen yksilö syödäkseen myös marjoja?
      Onni tosiaan ettei ollut se ollut kyy jonka päällä Teri tojotti.
      Me tullaan sitten katselemaan sun kasvimaata, kun sinne päin päästään.

      Poista